- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
1443-1444

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ohrakärpänen ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

144:;

Oidium—Oikeakielisyys

1444

tulevat saamaan surmansa toinen toisensa
kädestä. Jalon tyttärensä Antigonen tukemana
vanhus vaeltaa Attikaan, jossa hän löytää
hakemansa turvan. Hän on päässyt sovintoon itsensä
ja jumalien kanssa, ja salaperäisellä tavalla hän
eroaa elävitten parista. Hänen hautansa on
Ko-lonoksen kummun juurella, Eumenidien lehdossa,
lähellä „maan (= manalan) vaskikynnystä";
kuolleena hän on tuottava siunausta sille maalle, joka
on sulkenut hänet poveensa. -— Labdakidien
sukua painavasta perintäkirosta, samoinkuin 0:n
avioliitosta, hänen karkoituksestaan ja sen syistä,
hänen kuolemastaan ja hänen haudastaan oli
muuten olemassa koko joukko eriäviä tarinoita.

0. E. T.

Oidium ks. Erysiphaceæ.

Oikaiseminen, lakit., on painolainsäädännön
mukainen yksityisen toimenpide häntä koskevan
väärän tiedon oikaisemiseksi. Jokainen, jota
aikakautisessa julkaisussa on loukattu tai josta
on annettu väärä tieto, on oikeutettu saamaan
painatetuksi samassa julkaisussa kaksi kertaa
niin pitkän oikaisun viimeistään
jommassakum-inassa kahdesta lähinnäseuraavasta numerosta
senjälkeen kuin vaatimus tästä on tehty. Ellei
julkaisun toimitus tätä vapaaehtoisesti tee,
voidaan se virkateitse sopivan sakon uhalla siihen
pakottaa. N. M.

Oikaisukäräjät (ruots. rättareting) olivat
vanhat ruotsalaiset käräjät, joissa käytettiin
kuninkaan tuomiovaltaa. Kuninkaan käräjistä
puhuvat jo Ruotsin maakuntalait ja varsinkin
1300-luvulla Ruotsissa annetut asetukset, mutta niissä
ei lehdä käsitteellistä eroa o:ien ja
etsikkökärä-jien välillä (ks. Etsikkökäräjät). Vasta
Kristofer kuninkaan maanlaissa erotetaan
säännöllisesti kerran vuodessa pidettävistä
etsikkö-käräjistä (raefst 1. landztingh) o. (raettara ting),
joita pidettiin vain tarpeen tullen. Maakunnassa,
jossa aiottiin o:iä pitää, ne oli kuulutettava
kuusi viikkoa aikaisemmin. Tämän
tuomioistuimen puheenjohtajana oli kuningas itse tai kenen
hän puolestaan määräsi sekä jäseninä 12
kihlakunnantuomarin nimittämää, kiinteästi asuvaa
miestä, puolet aatelisia ja puolet talonpoikia.
Pääasialliseksi muodoksi kuninkaankäräjille
näyttävät kuitenkin etsikkökäräjät jääneen, mikäli
näitten välillä käytännössä eroa tehtiin. Tämä
vaillinainen muoto korkeinta lainkäyttöä taukosi
tykkänään, kun ensimäinen hovioikeus
perustettiin Tukholmaan 1614. ks. Käräjät. N. M.

Oikaisuluku ja oikaisu vedos ks. K o
r-jausluku.

Oikeakielisyys. Kysymys siitä, mitä kielen
muotoja on katsottava ,.oikeiksi" ja sen
vuoksi huolellisessa kielessä, etenkin kirja- 1.
yleiskielessä (ks. Kirjakieli)
hyväksyttäviksi, mitä taas „vääriksi" ja kartettaviksi,
on eri aikoina suuressa määrin kiinnittänyt sekä
kielentutkijain että suuren yleisön mieltä;
yhteen aikaan meillä pidettiinkin yhtenä
kielentutkimuksen päätehtävistä koettaa saada selville,
mitkä muodot olisivat katsottavat oikeiksi ja
muodostumassa olevaan kirjakieleen
hyväksyttäviksi. Verraten harvoin on kuitenkin
oikeakielisyyskysymyksiä punnittu yleisten periaatteiden
kannoilta. Yksityislausuntojen takaa voi silti
nähdä eri oikeakielisyyskantoja, vaikkakaan
nämä mielipiteiden esilletuojilla eivät aina ole

johdonmukaisesti kokonaisuudessaan yhtenäiseksi
kannaksi ajateltuina. Tällaisten lausuntojen
perustuksella voi erottaa kolme eri
oikeakielisyyskantaa : kieliopillis-etymologisen. 2)
käytännönomaisuus- sekä 3) t a r k o
i-tuksenmukaisuuskannan. Kieliopillis-etymologisen kannan ajatuksenjuoksu on
seuraava : kielentutkimuksen avulla saadaan selville
kielen yleiset lait, ja näiden lakien mukaan on
arvosteltava, mitkä todellisuudessa esiintyvät
kieienmuodot ovat oikeat ja mitkä väärät.
Oikeat ovat ne muodot, jotka pitävät yhtä
tutkijan selvittämien ,,kielenlakien" kanssa, väärät
ne, jotka näistä poikkeavat. Tämän periaatteen
mukaan on etenkin n. s. analogiamuotoja pidetty
väärinä (esim. suomessa semmoinen muoto kuin
rangaistus katsottu vääräksi, koska ei ole
kanta-verbiä *rangaistaa) ; niinikään on yleensäkin
pidetty alkuperäisempiä muotoja parempina kuin
myöhempiä, joita on kutsuttu „kuluneiksi" tai
„rappeutuneiksi" (niin esim. suomessa vihoillinen
katsottu paremmaksi kuin vihollinen, koska
edellinen on sananjohtoon katsoen „oikea" muoto).
Koska vanhemmat kirjallisuusmuodot uudempiin
verraten edustavat alkuperäisempää kantaa, ovat
kieliopillis-etymologisen kannan edustajat
useinkin pitäneet jonkun vanhemman ajan
kirjallisuudessa esiintyvää kielikantaa
esimerkkiä-antavana (tämän mukaan A. Noreen onkin tätä
kantaa nimittänyt „kir jallis-historialliseksi", joka
nimitys ei kuitenkaan osu asian ytimeen).
Tämän kannan edustajista mainittakoon J. Grimm
sekä hänen ruots. oppilaansa J. E. Rydqvist;
meillä Suomessa kuuluivat useimmat vanhemmat
tutkijat tähän oppisuuntaan (esim. R. v. Becker,
G. Renvall. Elias Lönnrot, August Ahlqvist), ja
monesti on saman kaunan mukaisia mielipiteitä
tuotu esiin myös nuorempien suomen kielen
tutkijain ja harrastajain lausunnoissa ja useissa
oikeakielisyyskeskusteluissa. Unkarissa, jossa on
käyty ankara oikeakielisyystaistelu n. s.
neo-logien (kielenuudistajain) ja ortologien välillä,
on jälkimäisten ajatuksenjuoksu olennaisesti
ollut kieliopillisuuskannan mukainen. —
Käytännön-omaisuuskannan (Noreenin mukaan:
..luonnonhistoriallisen") kannan ajatuksenjuoksun mukaan
katsotaan o:n ohjeeksi puhuttu kieli,
kielenkäyttö; jos kerran muoto on syntynyt, niin se
myös on oikea. Ja kaikista oikein ja paras
kielenkäyttö on se, joka on syntynyt
luonnolli-simmin, ilman keinotekoisuutta ja
itsetietoisuutta. Jos eri kielenkäytöt joutuvat
vastakkain, niin kumpainenkin tietysti on oikea;
niiden välillä etevämmyvden ratkaisee paraiten
enemmistön käytäntö. Ehdottomasti vääriä
muotoja ovat ne. joita ei ensinkään käytetä. Tämän
suunnan mukaisia mietteitä tavataan jo osaksi
Grimmillä ja Schleieherillä, mutta etenkin Max
Miillerillä, uudemmista tunnetuista tutkijoista
Osthoffilla ja osittain myös Hermann Paulilla.
Suomen kieltä koskevissa kysymyksissä tämä
kanta esiintyy kantana, jota käy nimittäminen
„kansankielisyvskannaksi"; tämän kannan
mukaan -— johon on ollut runsaasti
kieliopillisuus-kannan aineksia sekaantuneena —- esiintyvät
,.kielenlait" puhtaimpina elävässä kansankielessä,
erittäin siinä kielessä, jota kansa ,,hyvillä
kieli-paikoilla" puhuu, s. o. semmoisilla paikoilla,
joiden murre on vähimmin ollut „herrassuomen"

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0750.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free