- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
1457-1458

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Oikeusedellyttämys ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1457

Oikeusedellyttämys—Oikeusfilosofia

1458

nähden, perustuu osaksi siihen, että alempien
tuomioistuinten kokoonpanoa on vaikea saada
riittävän täydelliseksi, osaksi inhimilliseen
erehtyväi-syyteen: jos alimman asteen tuomioistuimen tai
siinä oikeutta käyvien puolelta on sattunut
erehdys, niin oikeusjärjestyksen arvo ja asiallisten
etu vaatii, että saadaan tilaisuus korjata tämä
erehdys tai täydentää puutteellisuus, mikä juuri
tapahtuu lähinnä korkeamman asteen
tuomioistuimessa. Pienessä valtiossa saattaisi kaksi
o:ta olla kylliksi. Mutta koska laajoissa
valtioissa tarvitaan useampia toisen asteen
tuomioistuimia (appellioikeuksia), ja koska 011
tarpeellista, että lainkäyttö niissä saataisiin
yhtenäiseksi, niin on tavallisesti asetettu kolmas o.,
joka ei enää tutki asiakysymystä, s. o., mitä
oikeudenkäynnin aikana on toteennäytetty tai ei,
vaan ainoastaan oikeuskysymystä, s. o., lain
sovelluttamista käsiteltyyn asiaan (ks.
Revi-sionioikeus). Jos tämäkin oikeus antaa
lainvastaisen tuomion, saattaa toisinaan
kas-satsionioikeus (ks. t.), panematta sijaan omaa
tuomiotaan, kumota ensiksimainitun tuomion ja
palauttaa asian saman tai toisen samalla tavalla
"kokoonpannun tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Muutamissa maissa, esim. Venäjällä, julkaistaan
korkeimman oikeuden oikeuskysymyksen
tulkintaa ilmaisevat tuomiot erityisissä kokoelmissa,
jotka ovat velvoittavia alemmille oikeuksille
(ks. Ennakkopäätös). — Meillä oli v :een
1868 asti neljä o:ta: maalla kihlakunnan- ja
laamanninoikeudet, kaupungeissa raastuvan- ja
kämnerinoikeudet ensimäisenä ja toisena o:na.
Kolmantena ja neljäntenä, viimeisenä. o:na
olivat sekä maalla että kaupungeissa hovioikeudet
ja senaatin oikeusosasto. Nykyjään ovat
laamannin- ja kämnerinoikeudet poistetut.
Laa-manninoikeuksien perustamisesta osittain
ensi-mäiseksi, osittain toiseksi o:ksi ks.
Oikeuden-käyntilaitoksen uudistus. Meidän
oikeutemme mukaan voidaan kaikissa asteissa
tutkia sekä asia- että oikeuskysymystä, vieläpä
voidaan uusia todisteita ja perusteita esittää
ylemmissä oikeuksissa. Muuten selviää eri
tuomioistuinten toimellinen pätevyys, s. o., niiden
pätevyys tutkia samaa asiaa eri o:ina, opissa
muutoksenhakukeinoista (ks. t.). El. K.

Oikeusedellyttämys on oikeusjärjestyksen
määrätyissä olosuhteissa edellyttämä oikeustila,
jota ei ole voitu todeta yhtäpitäväksi
todellisuuden kanssa. Tieteisoppi jakaa o :t kahteen
luokkaan : præsumptiones iuris ja
præ-sumptiones iuris et de iure. Edelliset
voidaan tosiasioita esittämällä näyttää vääriksi
ja kumota. Tällaisia o:iä ovat m. m. 23 p.
huh-tik. 1901 annetun lain säätämä menettelytapa,
jonka mukaan määrätyn ajan tietymättömissä
ollut henkilö voidaan julistaa kuolleeksi, sekä
Kauppakaaren 12 luvun 3 §:n säännös, että se,
joka ottaa tallekalun suljetussa säiliössä
vastaan, on velvollinen korvaamaan sen
vahingoittumisen, ellei hän voi näyttää, että joku muu on
vahingon aiheuttanut. - Jälkimäistä laatua on
m. m. o., että oikeusasiaa tuomioistuimessa
käsiteltäessä saman tuomioistuimen pöytäkirjat
pidetään ehdottomasti oikeina, ks. Todistus.

N. M.

Oikeusfilosofia (saks. Rechtsphilonophie), se
filosofinen tieteenhaara, jossa käsitellään oikeus-

elämän ja samalla myöskin valtion yleisiä
perusteita; on historiallisesti kehittynyt siitä
käsityksestä, että paitsi positiivista 1. säädännäistä
oikeutta, joka ilmenee kunkin maan lakeina ja
yleisinä tapoina, on olemassa luonnonmukainen
oikeus. Luonnolla tässä tarkoitetaan joko
ihmisluontoa, jolloin ajatellaan, että historiallisesti
kehittyvän ja yhteiskunnassa voimassaolevan
oikeuden ohessa on olemassa ihmiselle luontainen
1. synnynnäinen oikeus, tahi oikeuden omaa
olemusta eli sitä periaatetta, jonka avulla asioiden
omasta luonnosta johtuva oikeus ymmärretään
ja voimassaolevan oikeuden pätevyyttä
arvostellaan. Edellinen merkitys liittyy lähimmin
sanaan luontaisoikeus (saks. Naturrecht),
jälkimäinen sanaan järkeisoikeus (saks.
Vernunftrecht) 1. luonnollisoikeus (luonnollinen
oikeus; saks. natiirliches Recht). Molemmat
merkitykset voivat helposti yhdistyä, koska voidaan
katsoa, että se oikeus, joka perustuu ihmisen
luontoon ja järjelliseen olemukseen, samalla on
se oikeus, joka vastaa oikeuden omaa olemusta,
sen varsinaista asianmukaisuutta 1. aatetta.
Positiivisen ja luonnollisen oikeuden erottaminen
esiintyy jo klassillisen muinaisajan filosofiassa;
niinpä Aristoteles erottaa inhimilliseen
perusluontoon perustuvan oikeuden (to physei dikaion)
ihmisen säätämästä oikeudesta 1. yhteiskunnassa
säädetystä laista (to nomö dikaion).
Pontevimmin stoalaiset filosofit tähdensivät tätä erotusta.
Kun he opettivat, että ,Juonnon" mukainen elämä
on sama kuin ihmisjärjen vaatima, ja kun heidän
vaikutuksestaan roomalaiseen oikeustieteeseen
omaksuttiin sellainen oikeuden käsite, jonka
mukaan oikeus 011 luonnon kaikille eläville
olennoille määräämä (jus quod natura omnia
anima-lia docuit), niin tästä saadaan historiallista syytä
puheenalaisesta oikeuskäsitteestä käyttää
myöskin sanaa luonnonoikeus. Cicero on
muodostanut nimityksen ius naturale (luonnollinen
oikeus), josta hän erottaa positiivisen oikeuden
(ius civile). Keskiajan filosofiassa tehtiin sama
käsite-erotus ja kehitettiin useita käsitteitä, jotka
uuden ajan o:ssa saivat perustavan merkityksen,
niinkuin esim. luonnontilan käsite 1. sen
tilan käsite, joka ajatellaan olevaksi ennen
yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen muodostumista,
jonkunlaisen yhteiskuntasopimuksen
käsite j. n. e. Mutta vasta uuden ajan alussa
ruvettiin järjestelmällisesti tutkimaan
luontais-oikeutta. Järjestelmällisesti käsiteltynä
luontais-oikeutena o. syntyi, jonka vuoksi uuden ajan
kuluessa aina 19:nnen vuosis. keskipaikoille asti
o. ja luontaisoikeusoppi (saks. sanotaan tätä
oppiakin nimellä Naturrecht) ovat yksi ja sama
asia. Tämän o:n perustajana mainitaan
tavallisesti Hugo Grotius (ks. t.). Luontaisoikeusoppi
pääsi 17:nnellä ja 18:nnella vuosis. suureen
kukoistukseen (Hobbes, Locke, Spinoza. Pufendorf,
Thomasius, Leibniz. Montesquieu. Kousseau, Kant.
Fichte). Sen mukaan järjellisen ajattelemisen
avulla voidaan löytää yleiset, kaikille eri
kansoille ja ajoille yhteiset, muuttumattomat
oikeuden normit 1. säännöt, joiden mukaan positiivista
oikeutta on arvosteltava. Positiivisen oikeuden
suhde luontaisoikeuteen käsitetään niin, että
jälkimäinen on perustana ja ettei sen kanssa
edellinen saa olla ristiriidassa. Kun oikeusfilosofit
ihmisluonnosta johtavat oikeuden ikuiset peri-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0757.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free