Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Oikeushistoria ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
14(>1
laajassa määrin merkitystä oikeuden kehitykselle.
Senkään jälkeen kuin historiallinen koulukunta
on vanhan luontaisoikeudellisen opin kumonnut,
ei o. ole voinut olla huomioonottamatta, että
positiivisen oikeuden tulkitseminen ja historiallinen
selittäminen ei anna mitään vastausta siihen
kysymykseen, joka kohdistuu olemassaolevien ja
historiallisesti kehittyneiden oikeussääntöjen
aatteelliseen pätevyyteen ja
arvoon. Tämä kysymys, joka koskee
oikeudellisen järjestyksen olemusta sekä oikeus aatteen
merkitystä positiivisen ja historiallisen oikeuden
arvostelemisessa, on tuskin syrjäytettävissä
siitäkään uudesta o:sta. joka on rakennettava
hyljätyn luoutaisoikeusopin sijaan. Se pohja, jolle
se on rakennettava, laajenee kuitenkin paljon
niiden rajojen ulkopuolelle, joiden sisäpuolella
vanha luontaisoikeusoppi liikkui, ja samassa täytyy
peruskäsitteidenkin tulla toisenlaisiksi.
Oikeus-olojen ja oikeuskäsitysten historiallinen ja
kokemusperäinen tutkimus on koonnut ja kokoaa
yhä runsaita aineksia tieteellisen
vertailemisen esineeksi, erittäinkin kun tämä tutkimus
nykyaikaisen etnologian ja sosiologian
vaikutuk-?esta on kohdistunut myöskin villi- 1.
luonnonkansojen tapoihin ja käsityksiin. Yhä
mahdottomammaksi osoittautuu se ajatus, että olisi
olemassa kaikille kansoille ja ajoille yhteisiä,
muuttumattomia oikeussääntöjä; päinvastoin ruvetaau
pitämään melkeinpä itsestään selvänä sitä
väitettä, ettei mitään vallinnutta tai vallitsevaa
oikeussääntöä voida mainita, jolle ei voitaisi
kootuista aineksista esittää vaikkapa suoranaista
vastakohtaakin. Yhtenäisyyttä pyritään
löytämään katselemalla oikeussääntöjen kirjavaa
paljoutta keliitysaatteen ja vaihtelevien v
h-teiskunuallisten elämänehtojen
valossa. Se ajatus, että yhteiskunta olisi
muodostunut harkitsevien yksilöjen sopimuksen
johdosta. saa väistyä sen käsityksen tieltä, että
yhteiskunta ja oikeuselämä on jotakin yhtä
alkuperäistä kuin mikä muu inhimillinen muodostus
tahansa, yhtä vanha kuin ihmiskuntakin tai vielä
vanhempikin, koskapa se ei ole aivan olematon
eläinmaailmassakaan. Se perustuu luonnollisiin
vaistoihin, vietteihin ja tunteisiin
alkuperäisem-min kuin itsetietoiseen ajattelemiseen.
Oikeussääntöjen merkityksen ymmärtäminen
yhteiskun-uallisen elämän ehtoina edellyttää niiden
suhteiden selvittämistä, joissa ne ovat inhimillisen
kulttuurielämän eri puoliin, nimenomaan myöskin
aineelliseen 1. taloudelliseen kulttuuriin. Tätä
viimeistä näkökohtaa on o :ssa materialistinen
historiankäsitys 1. historiallinen materialismi (ks. t.)
voimakkaasti tähdentänyt. Henkisen kulttuurin
merkitystä tunnustavassa o:ssa esiintyy
pyrkimys asettaa oikeuskäsitteet läheiseen yhteyteen
eetillisten käsitteiden kanssa, jotavastoin
luon-taisoikeusopissa usein tehtiin varsin jyrkkä
erotus oikeuden ja moraalin välillä. O. liittyy
nykyajan filosofiassa näin ollen läheisesti yleiseen
sivevsoppiin (ks. t.). Se ei katso mahdolliseksi
löytää kaiken vallitsevan oikeuden
muuttumattomia sääntöjä, vaan pyrkii ymmärtämään
monien muutosten alaisen oikeuden kehitystä ja
tämän kehityksen suuntaviivoja. Kehityksen
käsittäminen ja arvosteleminen edellyttää
siveellisen perusihanteen enemmän tai vähemmän
itsetietoista tunnustamista siksi viimeiseksi tar-
1462
koitusperäksi, johon oikeuden aate kohdistuu.
Nykyaikainen o. ei ole huolimatta siitä
suunnattomasta ainesmäärästä. joka on sen käytettävissä,
ja niistä monista valaisevista erikoisista
näkökohdista, joita se voi käyttää, voinut tuoda esiin
uusia itsenäisiä aatejärjestelmiä. Niinpä esim.
Rudolf Stammler („l)ie Lehre von dem richtigen
Rechte", 1902) liittyy Kantin ja Josef Köhler
(,,Lehrbuch der Rechtsphilosophie", 1909) Hegelin
aatteisiin. Toiset, esim. Emil Lask
(..Rechtsphilosophie", W. Windelhandin julkaisemassa ,,Die
Philosophie im Beginn des zwanzigsten
Jahr-hunderts", 1905), rajoittuvat metodologisten
kysymysten pohtimiseen. Z. C.
Oikeushistoria on se osa oikeus- 1.
lakitiedettä (ks. t.), jonka tehtävänä on tutkia, miten
oman maan tai vieraiden valtioiden oikeus on
kehittynyt eri aikoina siihen asti, kunnes ne
ovat saaneet nykyisen positiivisen muotonsa,
vrt. Lakitiede, Oike us tiede.
Oikeusfilosofia. El. K.
Oikeushoidollinen jaoitus, valtion alueen jako
oikeuspiireihin (ks. t.) oikeudenkäyttöä varteu.
Suomessa oli v:n 1912 alussa 3 hovioikeuspiiriä,
62 tuomiokuntaa ja 234 käräjäkuntaa sekä 37
raastuvanoikeutta. El. K.
Oikeushyödyke on jokainen hyödyke, jota
oikeusjärjestys oikeutetun hyväksi määrää
liidettäväksi loukkaamattomana ja jota valtio tämän
vuoksi tarpeen tullen väkivaltaakin käyttämällä
suojelee. O :eitten ala on yhtä laaja ja niitten
laatu yhtä moninainen kuin subjektiivisten
oikeuksien, joitten konkreettisia osia ne ovat. ks.
Hyödyke ja Oikeus. N. il.
Oikeusjärjestys, niitten oikeussäännösten
kokonaisuus, jotka ovat voimassa jossakin
oikeusyhteisössä. s. o. oikeuteensa (lakeihinsa) nähden
yksilöidyssä ja muista erotetussa yhdyskunnassa.
Laajin o. on se, joka käsittää kansainvälisen
oikeusyhteisyyden. s. o. sivistysvaltioiden kesken
voimassa olevan oikeuden. Oma o:nsä on
kullakin valtiolla, mutta saman valtion sisäpuolella
saattaa ainakin osittain olla voimassa eri o:iä
(n. s. partikulaarioikeutta). Aina 1734 v:n lain
voimaan astumiseen saakka oli Ruotsin
valtakunnassa kaupungeilla ja maaseuduilla useilla aloilla
eri o :t. Liittovaltiossa, esim. Saksan
valtakunnassa, vallitsee kussakin osavaltiossa sen oma o.
niillä aloilla, joille valtakunnanlainsäädäntö ei
ole ulottunut, Suur-Britannian autonomisilla
„siirtomailla" on omat o:nsä, Venäjän
keisarikunnassa on esim. Itämeren-maakunnissa osittain
voimassa vanhempaa ..partikulaarioikeutta" j. n. e.
vrt. Laki, Lainsäädäntö. R. E.
Oikeuskansleri (ruots. justiiiekansler). 1772
vuoden hallitusmuodon mukaan ylhäinen
virkamies, jonka asiana oli valvoa lain ja oikeuden
käyttöä (15 §) sekä toimia syyttäjänä n. s.
valtakunnanoikeudessa (16 §). V :n 1809 jälkeen on
o:ia Suomessa oleellisesti vastannut
prokuraattori (ks. t.). R. E.
Oikeuskeino ks.
Muutoksenhakukeinot.
Oikeuskelpoisuus on kyky olla
oikeussubjektina. Nykyaikaisen oikeuden mukaan on jokainen
ihminen syntymästä kuolemaan asti
oikeuskelpoinen. Perintöoikeuteen nähden sisältää laki
kuitenkin määräyksen, että perinnön langetessa
olemassaoleva sikiö saa perintöoikeuden, jos se elä-
Oikeushistoria—Oikeuskelpoisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
