- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 6. Mandoliini-Oulonsalo /
1573-1574

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ops ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1573

Ops—Optiikka

1574

pienempi osa Venäjän valtakuntaa, jonka Iivana
Julma 1564 erotti muusta valtakunnasta ja jonka
hallituksen hän pidätti itselleen: siinä hänellä
oli oma hovinsa, henkivartiaväkensä ja
virkamiehistönsä; muun osan valtakuntaa, joka sai nimen
Zemstsina, hän jätti pajarien hallittavaksi.
V. 1572 O. yhdistettiin jälleen muuhun
valtakuntaan. Se näyttää oikeastaan olleen
jonkinlainen valtiollinen poliisi, jonka tehtävänä oli
hävittää pajarien keskuuteen juurtunut kapina.

- Opritsnik [-ri’-], Iivana Julman
lienki-vartia. J. F.

Ops (lat.), room. hedelmällisyydenjumalatar.
Consus jumalan seuralainen (siitä nimi O p e c o
n-siva 1. Consiva). Hänen kunniakseen
vie-teltiin juhlat Opeconsivia (25 elok.) ja
O pai ia (19 jouluk.).

Optantti (lat. optä’re = valita), optsionioikeutta
hyväkseen käyttävä, ks. Optsioni. -—
Optee-rata, valita.

Optatiivi (lat. optati’vus < optä’re = toivoa),
eräissä indoeuroopp. kielissä tavattava verbien
moodi, joka esittää tekemisen toivottuna.
Suomessa oli tapana aikaisemmin nimittää o :ksi
aiitä muotoja, joiden tunnuksena on -ko (esim.
olkoon, olkoot, ollos), jotka nykyään luetaan
imperatiiviin (ks. t.). A. K.

Optiikka (kreik. opsis = näkö) 1. vai o-o p p i,
oppi valoilmiöistä ja laeista, joita ne
noudattavat. O. jakautuu kahteen osaan:
geometrinen ja fyysillinen 1. teoreettinen o.
Edellisessä osassa esitetään, perustuen valon
suoraviivaiseen edentymiseen, oppi valon
heijastumisesta (katoptriikka, ks. t.) ja
taittumisesta (dioptriikka, ks. t.) sekä
voimakkuuden määräämisestä (fotometria, ks.
Valon-mittaus). Jälkimäisessä osassa tutkitaan
ilmiöitä, joiden synnyn selvittely riippuu valon
luonteesta tehdyistä olettamuksista (valon
väri-hajaantuminen, interferenssi, polarisatsioni,
kah-taistaittuminen, absorptsioni; ks. n.). — Jo
muinaiskreikkalaiset tunsivat valon
heijastumissään-nöt sekä tiesivät, että valo taittuu kulkiessaan
uuteen väliaineeseen. Mutta sitävastoin ei
tunnettu valon taittumislakeja, eikä syytä
taittumiseen vielä Aristoteleen aikana.
Muinaisegyptiläiset osasivat valmistaa tasaisia kuvastimia,
Roomalaiset myös koveroita ja kuperia kuvastimia.
Aleksandrialainen tähtitieteilijä Ptolemaios (k.
147 j. Kr.), muinaisajan perusteellisin valo-opin
tuntija, keräsi omien havaintojensa kera yhteen
teokseen (lat. käännös: „Ptolemaei opticorum
ser-mones quinque") kaikki mitä hänen aikanansa
o:sta tiedettiin. Ptolemaioksen ajalta 16:nnen
vuosis. loppupuolelle saakka ovat valo-opilliset
keksinnöt sangen vähäpätöiset. Arab. Alhazen
in. 1100) kirjoitti ansiokkaan o:n, oppinut ja
kekseliäs engl. Roger Bacon (k. 1294) määräsi
pa llokuvastimen polttopisteen, saks. munkki
Theo-dorich selitti teoksessaan „De radialibus
impres-sionibus" (1311), että taivaankaari (niin
pää-kuin syrjäkaarikin) syntyy sentähden, että
auringon valo taittuu ja heijastuu sadepisaroissa,
florentinilainen Salvino degli Armati (k. 1317)
keksi silmälasit. V. 1590 arvellaan h oli.
Jansenin suunnitelleen ensimäisen mikroskoopin ja
luinen maantiehensä Lippershey valmisti
ensimäisen n. s. hollantilaisen kaukoputken
(1608), jossa okulaari on kovero ja objektiivi ku-

pera linssi. Galilei paransi holl. kaukoputkea ja
teki rakentamallaan koneella tärkeitä
tähtitieteellisiä havaintoja. Kepler osoitti
kirjoittamassaan dioptriikassa (1611), että kaukoputki
voidaan rakentaa yhdistämällä kaksi kuperalinssiä.
11 oli. matemaatikko Snell keksi valon
taittumislain, mutta se jäi julkaisematta, kunnes
Descartes sen esitti yksinkertaisemmassa muodossa
kuuluisassa dioptriikassaan (1637). Snellin lain
avulla Descartes selittää, miksi taivaankaari on
vmpyränkaaren muotoinen. Grimaldi (1618-63)
tutki valon taipumista 1. diffraktsionia (jota jo
Leonardo da Vinci oli havainnut monella eri
tavalla). Tansk. matemaatikko Bartholinus keksi
valon kahtaistaittumisen isl. kalkkisälvässä(1669) ja
hänen maantiehensä Römer todisti (1675-76),
havaitsemalla Jupiterin lähimmäisen kuun
pimennyksiä, että valon edentymisnopeus ei ole
ääretön, vaan voidaan laskea (Römer sai arvon

315000 ). Holl. matemaatikko ja fyysikko

sek.

Huygens esitti nerokkaassa teoksessaan ..Traité
de la lumière" (1690) valoilmiöiden
selittämiseksi undulatsioniteoriansa ja antoi sen avulla
m. m. yksityiskohtaisen selityksen valon
kahtais-taittumisesta. Engl. fyysikon Hooken havainnot
ohuissa, läpikuultavissa levyissä syntyvistä
jaksollisista väreistä saattoi Newtonin tutkimaan
hänen mukaansa nimitettyjä värirenkaita (ks.
Newtonin värirenkaat). Newtonin
valo-opillisten tutkimusten arvokkain tulos on hänen
teoriansa, että valkoinen valo on
auringonspekt-rin värien kokoomus (vrt.
Värihajaantu-minen). Newtonin valo-oppi ,,Optics" (1704)
oli n. vuosisadan tämän fysiikanhaaran tärkein
tietokirja. Newtou selittää siinä valoilmiöitä
keksimänsä n. s. emissioniteorian avulla, joka
tuli kumotuksi vasta 1800-luvun aluss?. jolloin
Young ia etenkin Fresnel perusteellisesti tutkivat
undulatsioniteorian pohjalla valo-opillisten
ilmiöiden, semminkin interferenssin luonnetta.
1700-luvulla o. kehittyi hyvin hitaasti. Bradley keksi
valon aberratsionin (1725-27) ja käytti sitä
valon nopeuden määräämiseksi. Bouguer laski
fotometrian peruskiven (1729) ; Euler, Clairaut,
d’Alembert ja Klingenstjerna tutkivat
akromaat-tisten prismojen ja linssien matemaattisia
edellytyksiä ja Dollond oli ensimäinen, joka osasi
sellaisia valmistaa (1758). Jo Huygens oli
tutkiessaan valon kahtaistaittumista kalkkisälvässä
huomannut että molemmat säteet, niin yleis- kuin
erikoissääntöinenkin säde (ks.
Kahtaistait-tuminen), on polarisoitu (ks.
Polarisatsioni). Sittemmin Malus havaitsi (1810). että
valosäde myös polarisoituu heijastuessaan
määrätyllä heijastuskulmalla (polarisatsionikulmalla)
läpikuultavien aineiden pinnoilta aivan samoin
kuin kulkiessaan kalkkisälpäkiteen tai yleensä
kahtaistaittavan aineen läpi. Arago keksi
kromaattisen polarisatsioniu 1812 ja Prewster
säännön polarisatsionikulman suuruudesta (1815).
Niepcen onnistui camera obscuran avulla esittää
ensimäiset pysyväiset valokuvat hienolla
asfalttikerroksella päällystetylle metallilevylle. Hän
yhtyi (1829) Daguerreen valokuvaustaidon
kehittämistä varten (vrt. Dagerrotypia).
Lipp-man on ensimäinen, joka ratkaisi probleemin
esineiden valokuvaamisesta sillä tavoin, että niiden
luonnolliset värit säilyvät (1891). Kirchhoffin ja

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:45:58 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/6/0815.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free