Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Pietari (Petr) I. Alekseevitš Suuri - Pietari II. Alekseevitš - Pietari III. Fedorovitš
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
r>57
Pietari
566
tuksi (1096). Seur. v. hän matkusti P. Mihailovin
nimellä suuri seurue mukanaan Riian. Mitaun ja
Berliinin kautta Hollantiin, jossa viipyi
kauemman aikaa, tehden tavallisena kirvesmiehenä työtä
Amsterdamin ja Zaandamin laivaveistiimöillä.
mutta samalla ottaen selvää muistakin seikoista,
ostaen monenlaisia työkaluja ja värväten käsityö
Iäisiä, lääkäreitä, insinöörejä, upseereja y. m.
Käytyään Englannissa P. aikoi mennä Venetsiaan,
mutta palasi Wienistä kotimaahansa kuultuaan
streltsien kapinasta (1698). Moskovaan tultuaan
hän rankaisi julmasti kapinallisia ja hävitti koko
streltsien joukon. Heti P. alkoi myöskin panna
toimeen reformeja, jotka aluksi koskivat elämän
ulkonaista puolta: vaateparsien muuttamista,
parran ajelemista, naisten saattamista seuraelämään;
myöskin ajanlasku muutettiin tammik. l p:stä
1700 siten, että se alettiin Kristuksen
syntymästä — ennen oli alettu maailman luomisesta.
— Sota Turkkia vastaan jatkui sillä välin, mutta
kun Itävalta, Puola ja Venetsia tekivät
Karlo-witzin rauhan (1699). suostui P:kin rauhaan.
Hän käänsi nyt huomionsa Itämeren
rantamaihin. tehden Puolan ja Tanskan kuninkaiden
kanssa liiton Ruotsia vastaan. Siten syntyi
Pohjoismainen sota (ks. t.), jossa P. ensin kärsi
tappion Narvan luona (1700): mutta Kaarle XII :n
taistellessa Puolassa hän valloitteli
Itämeren-maakuntia ja perusti Pietarin kaupunginkin
(1703); Pultavan tappelun jälkeen (1709) P:n
valta-asema oli taattu. Kaarle XII sai kyllä
Turkin aloittamaan sodan Venäjää vastaan 1711, ja
P. joutui armeiausa kanssa saarretuksi Pruth-joen
suulle, mutta pelastui luovuttamalla Asovin. Hän
jatkoi edelleen sotaa Ruotsia vastaan sekä
Puolassa että Saksassa, valloitti Suomen (1713 ja 1714)
ja piti sitä hallussaan 8 vuotta (ks. Iso viha).
V. 1721 tehtiin rauha Uudessakaupungissa, jossa
P. sai Itämeren-maakunnat ja kappaleen
Suomeakin. Venäjä oli kohonnut suurvallaksi. Persiaa
vastaankin hän aloitti sodan 1722. vieden 100.000
miestä sitä vastaan, mutta kun myrsky oli
tuhonnut Venäjän laivaston Kaspian-merellä, keskeytti
hän sodan, ja 1723 tehdyssä rauhassa Persia
luovutti Derbentin ja Bakun kaupungit sekä
Gila-nin. Masenderanin ja Astrabadin maakunnat
Venäjälle.
Sotien aikana P. oli suuresti kehittänyt
sotalaitosta ja hankkinut Itämerelle laivaston, joka
1714 sai voiton ruotsalaisten laivastosta Hangon
edustalla; mutta samaan aikaan pantiin toimeen
muitakin reformeja: entisen pajarineuvoston
si-aan muodostettiin johtava senaatti 1711. ja 1718
järjestettiin kollegioita eri hallintohaaroja
varten: paikallishallintoa parannettiin: paremmalla
valvonnalla koetettiin estää virkamiesten
väärinkäytöksiä ja lahjomisia. Entinen perinnöllinen
aateluus menetti merkityksensä sen kautta, että
kaikki säädettyyn arvoluokkaan päässeet
virkamiehet saivat aatelisarvon. Taloudellista elämää
kehittääkseen P. merkantiilisen järjestelmän
mukaisesti järjesti teollisuuden ja kaupan ja
kaivatti kanavia yhdysliikkeen helpottamiseksi;
vuoriteollisuutta ja metsänhoitoakin elvytettiin.
Saadakseen kirkonkin suurempaan
riippuvaisuuteen tsaarista hän lakkautti patriarkan-viran ja
pyhä synoodi asetettiin sen sijaan (1721) :
luostarien lukua vähennettiin, ja estääkseen
työvoimien hukkaa hän tahtoi supistaa munkkien ja
nunnien lukumäärää. Levittääkseen sivistystä P.
perusti kouluja, käännätti venäjäksi
ulkomaalaisia kirjoja, perusti kirjapainoja, ja 1724 hän pe
rusti tiedeakatemian. P:n uudistukset herättivät
pahaa mieltä ja vastarintaa monella taholla;
papit niitä yleensä vastustivat, aatelisto niinikään,
kansa ei ymmärtänyt niitä, ja tyytymättömät
toivoivat, että Venäjän olot saataisiin palautumaan
entiselleen P:n kuoltua, kun hänen poikansa
Aleksei (ks. t.), joka myöskin oli liittynyt
heihin, tulisi hallitsemaan. Mutta P. teki tyhjäksi
kaikki vehkeet ja kapinanyritykset ankaralla ja
julmalla tavalla: Alekseikin tuomittiin
kuolemaan, mutta hän kuoli ennenkuin tuomio
jouduttiin panemaan toimeen.
P. on historian merkkihenkilöitä; hänellä oli
suuret luonnonlahjat ja käytännöllinen
ymmärrys, mutta sivistyksen varsinainen olemus oli
hänelle vieras; hän oli raju ja raakakin, hänen
huvinsa olivat ylenmääräiset juomingit,
hovinarrien ilveilyt, ilotulitukset ja karkea pila; mutta
hän oli uuttera ja piti valtion etua päämääränään.
Hänen toiminnassaan oli paljon pintapuolista ja
kypsymätöntä, mutta hän osoitti suunnan, johon
Venäjän oli pyrkiminen päästäkseen mahtavaksi,
samoin kuin hän viittoi politiikan, jota Venäjä
sen jälkeen on noudattanut. [Ustrjalov. ..Pietari
Suuren historia" (ven.); Sadler. „Peter der
Grosse als Mensch und Regent": Herrman,
..Russ-land unter Peter dem Grossen"; A. Briiekner,
..Peter der Grosse" (Onekenin yleisessä
historiassa) ; Minzloff. ..Pierre Ie Grand dans la
lit-térature étrangère"; Waliszewski, „Pierre le
Grand" (myös ruots.) ; O. Browning, Peter the
Great"; van der Briiggen, „Wie Russland
euro-päiseh wurde": K. O. Lindeqvist, „Pietari Suuri.
Venäjän ensimäinen keisari".]
P. II. Alekseevits (1715-30), edellisen
pojanpoika. tuli Pietari Suuren toisen puolison
Katariina I:n kuoltua keisariksi 1727, mutta ollen
vasta 12-vuotias Katariinan mahtava suosikki
ruhtinas Mensikov johti aluksi hallitusta,
kunnes P. antoi vangita hänet ja viedä hänet
Siperiaan (syysk. 1727). Silloin Dolgorukijt, jotka
suosivat vanhoillisuutta, pääsivät hallitusasioiden
johtoon, jossa olivat P:n kuolemaan asti.
P. III Fedorovits (1728-62) —
Holstein-Gottorpin herttuana Kaarle Pietari Ulrik
— Pietari Suuren tyttären Annan ja
Holstein-Gottorpin herttuan Kaarle Fredrikin (ks. t.) poika,
tuli Venäjälle, kun Elisabet keisarinna oli
määrännyt hänet kruununperijäksi 1742: samaan
aikaan hänet Ruotsissa valittiin kruununperijäksi,
mutta tästä tarjoumuksesta hänen täytyi luopua.
Hänen noustuaan valtaistuimelle Elisabetin
kuoltua 1762. tapahtui käänne Venäjän hallituksen
suunnassa: Preussin Fredrik II :n ihailijana hän
teki liiton tämän kanssa. P. pani toimeen
muutamia hyviä uudistuksia, mutta kun hän osoitti
halveksimista venäläisiä tapoja, uskontoa y. m.
kohtaan, herätti hän pahaa mieltä, ja kun hän
vielä varusteli sotaretkeä Venäjän Pietari SuuTen
aikuista liittolaista Tanskaa vastaan
perintö-maansa etujen tähden, syntyi salaliitto. Siinä oli
pääosa hänen puolisollansa Katariinalla, iota P.
oli tylysti kohdellut ja jonka hänen arveltiin
aikovan sulkea luostariinkin. Saatuaan kuulla
Oranienbaumissa, jossa P. useimmiten oleskeli,
että Katariina oli julistanut itsensä hallitsijaksi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
