Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Polarisatsioni ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
76.")
Polarisatsioni
764
akseleineen yhdensuuntaiset, niin valo läpäisee
kummankin yhtä himmentymättömänä kuin vain
toisen yksin, mutta sikäli kuin akselien välinen
kulma kasvaa korkkilevyjä kierrettäessä, tulee
näköalue tummemmuksi, kuuues se on aivan
pimeä akselien ollessa kohtisuorassa toisiansa
vastaan. Polarisaattorin lävliistyään siis valosäde
on polarisoitunut. Värähdystason suunnasta saat
t»a tehdä johtopäätöksiä havaitsemalla
turmaliini-analysaattorilla p. kuvastimesta heijastunutta
valoa. Vain silloin, kun kiteen akseli on
yhdensuuntaisena kuvastimen p.- (heijastus ) tason
katissa, on näkSalue pimeä, muutoin suuremimissn
tai pienemmässä määrin valoisa. Akselin ollessa
kohtisuorassa p.-tasoa vastaan valaistus on
helein. Koska kuvastimesta heijastuneen valon
vä-ral-dvstaso on kohtisuorassa heijastustnsoa
vastaan, erlentyvät siis turmaliinissa täydellisesti
vain ak^elinsuuntaiset värähdykset, mutta
muun-tuuntaisista vain akselinsuuntaiset komponentit.
— Valosäde, joka kulkee knhtaistaittavan (ks.
Kahtaistaittuminen) kappaleen läpi,
tulee ei ainoastaan jaetuksi kahteeu säteeseen, vaan
kumpainenkin niistä on lisäksi polarisoitunut ja
sillä tavoin, että niiden värähdvstasot ovat
kohtisuorat toisiansa vastaan. Siitä voidaan tulla
vakuutetuksi esim. kokeilemalla
kalkkisälpiipris-malla. jonka taittava särmä (ks. Prisma) on
yhdensuuntainen kiteen valo-opillisen akselin
kan-sa. Prisman läpi katsottuna näkyy esineestä
kaksi kuvaa, toinen vastaa yleissääntöisiä ja
toinen erikoissääntöisiä säteitä. Kun prisman
taittava särmä on pystysuora, ovat molemmat kuvat
rinnan. Sovittamalla silmän ja kuvien väliin
turmaliinilevvn niin, että sen akseli on
yhdensuuntainen prisman akselin kanssa, häviää
yleissääntöisiä säteitä vastaava kuva ja toinen vain
näkyv. mutta jos mainitut akselit ovat
„ristik-kSin" ’kohtisuorat toisiansa vastaan), on
asianlaita päinvastainen. Yleissiläntöisen säteen
vä-riildystaso on siis kohtisuorassa kiteen
valo-opillista akselia vastaan ja erikoissääntöisen
yhdensuuntainen piläleikknuksen kanssa.
Leikattakoon nyt kahtaistaittavaa, vksiakselista kidettä
kuinka taliansa, aina ovat ne molemmat säteet,
joihin valosäde kuljettuaan sen läpi jakautuu,
kohtisuorasti toisiansa vastaan polarisoituneet.
Toi.ta «i-aa tutkittaessa on toinen jollakin tavoin
peitettävä, taikka on käytettävä
polarisaattorina vain erikoissääntöisiä säteitä läpäisevää
Nirolin prismaa (ks. t.). Siitä on se etu, ettei
nilköalue tule rajoitetuksi. P.-kojetta voidaan siis
niinkin suunnitella, että polarisaattoriksi otetaan
Nirolin prisma (lyhyesti: nikoli) ja
analysaattoriksi joko ohut turmaliinilevy tai toinen nikoli.
Kuva 6 esittää |lovén p.-kojetta, jossa
poluri-»aattori h ja analysaattori c kumpasetkin ovat
Nirolin pri-moja. Niiden villissä on kannatin d
Kuva 6.
polarisoiviin ominaisuuksiinsa nähden tutkittavin
esineitä varten; o on vulnistuslinssi. Tällaisen
kojeen läpi kulkee siis valo heikentymättä, jos
nikolien poikkileikkaukset ovat yhdensuuntaiset,
mutta näköulue on pimeä, kun nikolit ovat
„ris-tikkäin". Hyvin pienien esineiden tutkimista
varten käytetään n. s. p.-mikroskooppeja. Ne
syntyvät periaatteellisesti tavallisista
mikroskoopeista siten, että
esine-laatan (ks.
Mikroskooppi) alle
sovitellaan polarisaattori ju
okulaarin yläpuolelle
analysaattori. Kuva 0
esittää suurinta ja
täy-dellisintä Fuessin
suunnittelemaa p.-mikroskooppia (P
polarisaattori; A analysaattori).
Arago ja Fresnel ovat
kokeiden avulla (1819)
tulleet siilien tulokseen,
että kohtisuorasti toi
siaan vastaan
polarisoituneet valosäteet eivät
voi interferenssin kautta
kumota toisiansa, joskin
ne ovat koherentteja
(in-terferenssikykyisiä) s. o.
samaa alkuperää. Tiimii tosiasia juuri vahvistaa
olettamusta valovärähdyksien
transversaalisuu-desta. Kaksi mainitunlaatuista valosädettä ei
yli-tyessään yleensä muodosta
suoraviivaisesti polarisoitunutta, s. o.
värähdyksiltään suoraviivaista valoa, vaan sellaista, jossa
värähdykset tapahtuvat valonedentymissuuntaa
vastaan olevassa kohtisuorassa tasossa
ellipsivii-vaa myöten. Siten syntynyttä valoa sanotaan
elliptisesti polarisoituneeksi.
Poikkeustapauksissa eetterihiukkaset kiertävät
ym-pyräviivan myöten. Valon p:ia sanotaan silloin
k i e r t e i s-p :k s i. Jos vaihe-ero on pariton
luku ’/« aaltovälejä, ovat värähdykset
ympyrävii-vun muotoiset, suoraviivaiset vaihe-eron ollessa
joku määrä puolia aaltovälejä, mutta muissa
tapauksissa ellipsinmuotoiset. Mainitut vulolujit
voivat yleensäkin syntyä, kun kaksi
suoraviivaisesti polarisoitunutta, jaksoiltaan samanlaista
valosädettä, joiden värähdystusot tekevät
mielivaltaisen kulman keskenään, yhtyvät. Vain
kulman ollessa = 0 voivat säteiden värähdykset
kumota toisensn. Elliptisesti polarisoitunutta valoa
soadaan muuntamalla tavallista valoa esim.
Nirolin prisman sekä akselinsuuntaisen
kalkkisälpä- tai kiillelevyn avulla. Nirolin
prismasta tulevan suoraviivaisesti polarisoituneen
valon annetaan sattua kohtisuorasti levylle. Tämä
jakaa läpitunkeviin säteen kahteen eri nopeudella
mutta samaan suuntunn edentyviiän,
kohtisuorasti toisiann vastaan polarisoituneeseen säteeseen.
Erikoissääntöisen säteen värähdykset ovat
akselin-suuntaiset ja yleiusääntöisten kohtisuorat niitä
vastaan. Eri edentymisnopeus tuottaa näille
säteille kidelevyn paksuudesta ja aallonpituudesta
riippuvan vaihe-eron, ja sen mukaan syntyy joko
elliptinen, suoraviivainen (kidelevyn paksuus ’/>
aaltoväliii) tai kierteis-p. (kidelevyn paksuun
’/« aaltoväliii). Elliptisesti ja kierteisesti
polarisoituneen säteen aaltoliike ori ajateltava siten
Kuva 6.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
