Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Polveutumisoppi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
797 Polveut
verhoasi sikiüasteella tiheä karva todistaen
muinaista karvaisuutta.
Vllilmainitunlaisten tosiasiain perusteella
Hæekel kehitti n. s. biogeneettisen
perussäännön: yksilökehityksellä (o n t o g
e-n i a) varrella yksilö toistaa pääkohdissaan ne
asteet, joiden kautta sen sukukehitys
(fyloge-n i aj ou tapahtunut. Sukukehitystä sellaisenaan
kuvastaville outogeneettisille kehitysilmiöille hän
antaa nimen pali 11 genesis;
kenogeue-sis (cænorjenesis) on taas se osuus, mikä
tois-ikäisellä nuoruuselämääu mukautumisella on
yksilökehityksen kulkuun (esim. myöhemmin
häviävät t o ti k k a e 1 i 111 e t).
Erittäin suurta luotettavaisuutta saavat
määrätyn kehityksen puolesta esitetyt todisteet, jos ne
yhtäpitävinä toistuvat useampien eri
tieteenhaarojen tutkimuspiirissä (kehitysopilliset
parallelit). Niinpä saa käsitys, että
keskushermosto on syntynyt ulkoihosta, tai luurankoisten
selkärangan yksinkertaisesta selkäjiinteestä
yhtaikaa tukea anatomisista ja embryologisista
tosiseikoista. Kolminkertainen parallelisuus (edellisen
lisiiksi paleontologinen) näyttäytyy kalojen
pyrstö-muoto en kehityksessä (vrt. K a 1 a t, palsta 70.
5. Edellisten lisäksi tulevat todisteet eläinten
ja kasvien maantieteellisestä
levenemisestä. Eläimistöt ja kasvistot osoittautuvat
ryhmittyneiksi maapallon eri osiin, ei yksistään
ilmastollisten y. 111. maantieteellisten olosuhteiden
mukaan, vaan myös, ja etupäässä, oletetun
mantereiden geologisen kehityksen ja rinnakkain
tapahtuneen eliöiden sukukehityksen edellyttämällä
tavalla. Aasian aarniometsissä on toinen eläimistö
ja kasvisto kuin esim. Etelä-Ameriikan
aarniometsissä. Eri systemaattisten ryhmien
levenemisessä ei sikäli ole yhdenmukaisuutta todettavissa,
vaan on ilmeisesti kukin
kehityskeskuksestaan levinnyt eriaikaisella
syntykauclel-laau vallinneiden tai myöhäisempien
maantieteellisten olojen, merien ja mantereiden yhteys- y. m.
suhteiden mukaisesti; siksipä on vaikeata,
milteipä mahdotonta pelkkien fauuististen ja
floris-tisten seikkain perusteella toimittaa kaikkia
ryhmiä käsittävää biogeografista aluejakoa. Tässä
valossa ymmärrämme ilmiön sellaisen kuin
Aust-raalian omituisen alkuperäisen
nisiikäseliiimis-tön. Viimemainitun mantereen tertiäiirikaudella
erottua vanhasta maailmasta katkesi
vuorovaikutus näiden mantereiden eläimistöjen ja
kasvistojen kesken. Kun kehitys muualla johti
korkeampien imettiiviiismuotojen (1’lacentalia) syntyyn,
ja voitolle pääsemiseen, säilyi Austraaliassa
eristettynä ja kehittyi edelleen alkuperiiisempi
nokka-ja pussieläimistö (s e k u 11 d ii ii r i f a u n a).
Etelä-Ameriikka edustaa vanhanaikuisine Edentata-,
jyrsi jä- y. m. eliiimistöineen vähiin myöhäisempää
vaihetta imettäväisten kehityshistoriassa (t e
r-t i ii ii r i f a u n a). P:n ja valintnteorian kautta
käy edelleen ymmärrettäväksi endeemisten
eli kotoperäisten muotojen runsaus yksinäisillä
valtameren saarilla (esim. Gnlapagos-snarten 108
lintulajista 84 endeemistä), samoin näiden
muotojen silmiiiinpistävät erikoispiirteet, esim.
hyönteisten siivettömyys. Monelle suuremmalle
ryhmällekin (esim. Etelii-Ameriikan kolibrilinnut)
on c-oitettavissa oma levenemiskesk
uksensa, jolla alalla ryhmä on varsinaisen
kehityksensä suorittanut ja siksi yksinomaisesti tai
imisoppi 798
muotorikkaimpana esiintyy. Useat muut eliiin- ja
kasvimaantieteelliset ongelmat saavat selityksensä
p:n kautta.
Samalla kuin kehitysajatus sellaisenaan on
saavuttanut milteipä yksimielisen hyväksymisen
luonnontutkijain piireissä, ovat käsitykset
kehitystä aiheuttavista ja ohjaavista syistä kulkeneet
eri suuntiin. Darivinin valintateoriaa on pidetty
riittämättömänä selittämään edistyvää kehitystä
— vilkasta keskustelua on herättänyt m. m.
kysymys muuntelujen „valinta-arvosta". Sitä on
lisäelty ja täydennetty apuhvpoteeseilla, toisissa
piireissä se on selityskokeena miltei hylättykin.
Kiistanalaisia ovat eritoten kysymykset: 1)
miten syntyy uusia perinnöllisiä muunnoksia,
2) miten ovat mukautumat selitettävät; näihin
liittyy joukko sivukysymyksiä.
Neodarvinistinen koulu, saks. A
u-g u s t Weismann etunenässä, sovelluttaa
kehitysteoriaansa perinnöllisyysopin uusimmat
tulokset. Kieltäen kokonaan hankittujen (yksilön
elämiin varrella saavutettujen) ominaisuuksien
pe-riytyväisyyden, sikäli kuin muutos ei ole
ulottunut sukusoluihin (ruumiin
perinnöllisyysainek-seen), pitää tämä koulukunta valintaa
kaikkivoipana kehitysmahtina. Kaikenpuolisen
eteväm-myyden perusteella tapahtuvalle valinnalle
ulkoisessa olemassaolon taistelussa yksilöjen kesken
(personani i- 1. yksilövalinta)
kysy-myksessäoleva käsitystapa katsoo pohjan
syntyvän jo sukupitolisoluissa (itu- 1. alkioplasmassa,
saks. Keimplasma) tapahtuvissa valintailmiöissä
(g e r m i n a a 1 i v a 1 i n t a). Näissä pienet eliön
eri ominaisuuksia edustavat yksityisaiheet
(determinantit) taistelevat keskenään
elinehdoista ja suhteellisella voimistumisellaan tai
heikontumisellaan määräävät eliön
kokonaislaadun, mihin seulova yksilövalinta sitten voi käydä
käsiksi määräämään kehityksen yleissuunnan
(vrt. Perinnöllisyys). Tälle pohjalle
rakentuu kokonainen monimutkainen
oppijärjestelmä.
Darwinin perusajatusta on myös W. Eoux
koettanut sovelluttaa eliöiden sisäisiin
ominaisuuksiin esittäessään oppinsa elimistön eri osien
välisestä taistelusta. Solut ja soluryhmät
kamppailevat keskenänsä tilasta, ravinnosta ja myös
ärsykkeestä, joka edistää niiden kehitystä ja
toimintaa. Voimakkaimpien voitollepääsemisestä
on seurauksena elinten rakenteessa kulloinkin
huomattava tarkoituksenmukaisuus.
Mutatsioniteorian (ks. t.) luoja H. d e
Vries ja hänen oppilaansa katsovat uusilla
ominaisuuksilla varustettuja muotoja syntyvän,
ei vähittäisen muuntelun ja ominaisuuksien
kasautumisen, vaan suurempien, jälkeläisissä äkkiä
s. o. hyppäyksittäin esiintyvien muutosten kautta,
joilla muutoksilla on todellista valinta-arvoa
olemassaolon taistelussa. Moista muuntelua de Vries
nimittää mutatsioniksi. De Vriesin
käsitys perustuu suureksi osaksi tuloksiin, joihin hän
tuli viljelemällä Oevothera lamarckiana kasvia;
tiimiin hiin sai äkkiä, hajautumaan useaksi
pysyväiseksi eri muodoksi.
Uusien muotojen säilymisen vanhojen keskellä,
s. o., etteivät ne ristisiitoksen kautta jälleen
häviä muunlaisten joukkoon, vaan jatkavat
kehitys* ään omaan suuntaansa, koetti M. Wagner
selittää migratsioniteoriansa avulla,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
