Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Provencen kieli ja kirjallisuus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1019 Proust Provencen kiel
lessii käytettynä nimitys tarkoittaa kaikkia niitä
romaanialaisia kielimuotoja, joita keski- ja uudella
ajalla tavataan, puhuttuina tai myös
kirjoitettuina, Etelä-Ranskassa. Tämä 011 alue, jolla
murre-erot nykyään ovat tuntuvia, joka tuskin tarjoo
mitään yhteistä, ainoastaan tälle alueelle
ominaista kielellistä piirrettä ja joka ulospäin on
hankala rajoittaa senvuoksi, että sen sekä
pohjois-lounais- että kaakkoispuolella puhutaan
kielimuotoja, jotka ani harvassa kohden jyrkästi
eroavat lähimmistä provencelaisista kielimuodoista.
Jyrkkänä esiintyy nimityksen edellyttämä
kieliraja nykyään ainoastaan Aude departementin
etelärajalla sekä lähinnä Girondea. — Katalonian
kieltä (ks. t.) pitää moni yhtenä p. k:n murteena.
Historiallisessa mielessä se todella lienee p. k:t;i,
joka 8:unella vuosisadalla kulkeutui Pvreneitten
eteläpuolelle sinne siirtyneiden eteläranskalaisten
mukana. Sitävastoin moui (ja jo v :sta 1323
alkaen) ei lue p. k :een kuuluvaksi alueella
puhuttua gascognen murretta (murreryhmää), joka
suhteellisesti läheisemmin liittyisikin
Pyreneitten-takaisiin espanjan murteisiin.
Tätä määrittelyn vaikeutta kuvastaa myöskin
p. k:n (kieliryhmän) nimityksen historia.
Keskiajalla (ja osittain vielä 19:nneiläkin vuosis.)
lähinnä vastaava nimitys kuului romans 1. lenga
roinana (..romaaninen kieli"; käyt. nykyään
ainoastaan laajemmassa mielessä, ks.
Romaanilaiset kielet). 1200-luvulla katalonialainen
trubaduuri R. Vidal saattoi etenkin sikäläiseen
käytäntöön nimen lemosi, jolla ei tarkoitettu
ainoastaan Limousin’in maakunnan kieltä, ja jota
vieläkin käytetään Kataloniassa (vrt.
Katalonian kielii. ..Provencen kieli" nimitystä
tavataan keskiajalla — ja yhä varsin epämääräisenä —
oikeastaan vain Italiassa, Provencen maakunnan
lähimmässä naapurissa. Mutta toisaalta tuli
sielläkin kuuluisaksi Danten käyttämä lingua d’oc
(Ranskan kuninkaan kirjeissä sittemmin lingua
onvitamca) nimitys; tämä monesta syystä nyt
vastoisi tarkoitustaan vielä huonommin kuin ..p. k."
nimitys, joka viime vuosikymmeninä on
vakaantunut. mutta jota puolestaan usein käytetään
puhuttaessa vain muinaisprovencen kirjakielestä
(ks. alemp.). — Suppeammassa mielessä nimitys
,.p. k." toisinaan myöskin esiintyy nimenomaan
(Rhßnen itäpuolisen) Provencen maakunnan
nnir-teitten yhteisnimenä.
S y n t y h i s t o r i a 11 i s e s t i p. k. on sen
latinan jatkoa, joka jo Ciceron aikoina juurtui
Provincia Narbonensikseen. P. k:n
(laajemmassa mielessä) historia jakautuu kahteen
jaksoon: muinaisprovencelaiseen ja
uusprovence-laiseen. M u i n a i s-p. k. on kielihistorian
kannalta tärkeimpiä romaanilaisia kieliä. Sen
kannattama kirjallisuuskin oli 200 vuoden aikana
Euroopan loistavimpia. Se aiheutti m. m. kaksi
samanaikuista kielioppia, jotka ovat vanhempia
kuin minkään muun romaanilaisen kielen:
..Do-natz proensals" ja ..Rasös de trobar", kumpikin
jo 1200-luvulta. Näistä ja muista lähteistä
päättäen varsinainen muinaisprovencen kirjakieli,
trubaduurien kieli, näyttäytyy pääkohdissaan
odottamattoman yhtenäiseksi. Luonteeltaan se on
vanhoillisempaa, latinan näköisempää kuin
mui-naisranska. Tyylillisesti se trubaduurien
viljelemällä saavutti varhaisen valmiuden ja muoto
jalouden, joka oli vertojaan vailla ja jonka vai-
i ja kirjallisuus 1021
kutus selvänä tuntuu ympäröivien
sivistysmait-ten runotyylissä etenkin 1200-luvulla
(Pyreneit-ten niemimaalla vielä paljoa myöhemminkin). —
Uus provencen kieli. Valtiollisten
olojen pakosta p. k :tä viimeistään noin
1400-luvulla yleensä lakattiin käyttämästä
kirja-ja virkakielenä; se vaipui kirjallisuuskielenä
kirjastojen kätköön, ja „p. k." nimitys
seuraavina vuosis. merkitsee vain kaikkea tai
joitakuita Etelä-Ranskan kansanmurteita. Kun
sitten 1500-luvulta alkaen alueella esiintyy
yksityisiä kansanrunoilijoita, niin heidän kirjoittamansa
kieli näyttää aivan toiselta kuin edellisten vuosis.
p. k. Ero on pääasiallisesti oikeinkirjoituksessa.
Äänteellisistä uutuuksista huomattavin on entisen
loppu a :n ääntyminen o:n tapaisena (lat. amata,
muinaisprovencen amada, uusprovencen amado)
— muutos, jota joissakin kohdin voi taapäin
seurata aina 1400-luvulle asti. — Erikoisen
merkityksen sai uus-p. k. 1800-luvulla. kun n. s. felibrit
(ks. F 6 1 i h r e s) uskaliaasti ottivat tehtäväkseen
eräitten sointuvain kansanmurteiden pohjalla luoda
Etelä-Ranskalle uuden varsinaisen kirjallisuus- ja
kansalliskielen, joka jo ehti ihmeelliseen kukois
tukseenkin. Yrityksen vastainen kohtalo tuntuu
kuitenkin arveluttavammalta kuin vastaavan
liikkeen esim. Kataloniassa (vrt. Katalonian
kieli ja kirjallisuus). — [Muinais-p. k :tä
koskevia alkeiskirjoja: Schultz-Gora (1906).
Cres-cini (1905), Grandgent (1905) ; niissä kirjallisuus
viitteitä. Tärkeimmät uusimmat julkaisut: P.
Meyer, ,.Documents linguistiques du midi de la
France" I (1909); Morf. „Vom Ursprung der prov.
Schriftsprache" (1912) ; Adams, ,.\Vord-Formation
in Provengal" (1913) ; Levy, ..Petit dictionnaire
prov.-francais’’ (1909). —Uus-p. k :tä: Koschwitz.
„Grammaire de la langue des félibres" (1894).
Mistral, ,.Lou tresor dou felibrige" I-II (1878-88)
on uusprovencelais-ransk. sanakirja, joka
kooltaan ja arvoltaan vastaa meidän Lönnrotiamme.
Erittäin tärkeitä nykyismurteitten aineksia
sisältää „Atlas linguistique de la France"
(1902-12). — vrt. myös Romaanilaiset kielet.]
O. J. T.
2. Kirjallisuus. Provencelainen
kirjallisuus on alkanut lyyrillisellä kansanrunoudella,
josta meidän aikoihimme kuitenkaan ei ole
säilynyt sanottavia jälkiä. Sensijaan syntyy
ll:nnen vuosis. lopulla ritariston piireissä runsas
taidelyriikka, n. s. trubaduurirunous (ks.
Trubaduurit). Sen kukoistusaika on 12:nnella
ja osaksi 13:nnella vuosis. Tämän jälkeen joutuu
runouden harrastus porvarillisten säätyluokkien
tehtäväksi, mutta osoittamatta silloin enää samaa
välittömyyttä ja elinvoimaa kuin ennen, se
lakastuu tyystin keskiajan lopulla. Verrattuna
lyyrillisen runouden runsauteen, on provencelainen
kirjallisuus tuottanut vain muutamia harvoja
eepillisiä runoelmia. Melkein ainoa meille
säilynyt historiallis-aiheinen eepos on 12 uineita vuosis.
peräisin oleva „Girart de Roussillon".
Seikkailuromaaneista on huomattavin 13:nnella vuosis.
syntynyt ..Jaufré", joka kuuluu aiheeltaan
Artur-tarinapiiriin. Muista eepoksista on mainittava
sivistyshistoriallisessa suhteessa tärkeä „Roman
de Flamenca" samalta vuosis. kuin edellinenkin.
— Enemmän kuin eepillinen, on didaktinen
runous saanut huomiota osakseen. Paitsi useita
trubaduurien lauluja, jotka ovat opettavaisia luon-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
