Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Roomalaiskatolinen kirkko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
193
Roomalaiskatolinen kirkko
195
hartaudenkarjoitukset, kuten määrärukouksien
lukeminen ja pyhiinvaellukset, tai lahjoitukset
kirkollisiin tarkoituksiin. Siten on uskonnollinen
elämä ja toiminta mahdollisimman suuressa
määrässä sidottu selviin ulkonaisiin muotoihin ja
velvollisuuksiin, jotka supistavat yksilön
persoonallista vastuunalaisuutta. Kuitenkaan ei
ihminen näiden muotojen täyttämiselläkään pääse
varmuuteen pelastuksestaan; vasta kuoleman
jälkeen ratkaistaan hänen kohtalonsa. Mikäli hän
ei eläessään ole täyteen sovittanut syntiensä
ajallista rangaistusta, joutuu hän kiirastulen (ks. t.)
puhdistukseen, siksi kunnes voi päästä
taivaaseen; kuolemansynneissä kuolleet joutuvat heti
kadotukseen. — Suuri merkitys on neitsyt Marian
ja pyhimysten kunnioituksella ja uskolla heidän
esirukoustensa voimaan, Marianpalvelus (ks. t.)
on uuden ajan katolisuudessa kohonnut yhä
korkeammalle, ja oppi Marian saastuttamattomasta
sikiämisestä korotettiin 1S54 dogmiksi. R:n k:n
siveysopille on luonteenomaista siveellisen
ihanteen kaksinaisuus: suurelle joukolle riittää
alhaisempana siveellisyytenä maallisen
kutsumuksen velvollisuuksien täyttäminen, kun sen ohessa
mahdollisimman tarkoin noudatetaan kirkollisia
velvollisuuksia; mutta niiden, jotka pyrkivät
kristilliseen täydellisyyteen, tulee elää
askeettista elämää (ks. Askeesi), kuten munkit ja
nunnat tekevät (ks. M u n k k i 1 a i s u u s) ja
naimattomuuteen (selibaattiin) velvoitettu papisto.
Siveysopilliset määräykset ovat yksityiskohtaisia,
,,kasuistisia" (ks. Kasuistiikka) ; mikä on
siveellisesti oikein tai väärin, sitä ei viime
kädessä ratkaise yksilön omatunto, joka
subjektivismissaan on epäluotettava, vaan kirkon
auktoriteetti, joka yksityistapauksissa on parhaiten
selville saatavissa kysymällä rippi-isän neuvoja.
Siten on auktoriteettiperiaate tälläkin alalla
voimassa ja takaa kirkolle äärettömän suuren
vallan. Jumalanpalveluksessa vallitsevat
myöskin tarkat, kaavoihin sidotut (..liturgiset")
muodot; saarnalla on syrjäytetty asema, ja’
jumalanpalveluksen huippukohtana on messu
(ks. t.), jossa saapuvilla oleminen joka sunnuntai
on katolisen kristityn päävelvollisuuksia.
Messussa, jossa pappi sanoillaan muuttaa leivän ja
viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (ks.
Transsubstantsioni) ja ..verettömästi"
uudelleen uhraa Kristuksen elävien ja kuolleiden
puolesta (,,messu-uhri", ks. t.), tulee pappeuden
korkea asema maallikoiden ja Jumalan
välittäjänä parhaiten näkyviin. Messun juhlalliset
muodot, pappien loistavat puvut, kirkkojen
sisustus y. m. ovat tarkoitetut esteettisesti
vaikuttamaan aisteihin; seurakunta on siinä
pääasiallisesti vain hartaana katsojana, varsinkin kun
latinan kielen käyttö liturgiassa tekee
toimituksien ymmärryksellisen seuraamisen useimmille
mahdottomaksi. Latina kirkkokielenä tarkoittaa
olla kirkon kansainvälisen luonteen takeena.
Kirkkovuosi on rikas eriasteisista juhlista, joista
Marianjuhlat ovat loistavimmat. Etelä-Euroopan
maissa on varsinkin yksityishartauden ja
kansanomaisen hurskauden alalla paljon antiikkisen
pakanuuden jäännöksiä, jotka on peitetty ohuella
kristillisellä kuorella, ja samoin on katolinen
lähetys Etelä-Ameriikan, Aasian ja Afrikan
kansoissa usein tyytynyt ulkonaisimpiin
muodollisiin vaatimuksiin. Toisaalta voi katolisessa hurs-
kaudessa, erittäinkin siellä missä se on
mystiikan elähdyttämää, olla suurta voimaa ja syvyyttä
ja monella kristillisen rakkaudentyön alalla on
r:n k:n toiminta suurenmoista. Erityisellä
taidolla on tämä kirkko ottanut uudenaikaisen
sanomalehdistön ja ylidistyselämän
tarkoituk-siensa palvelukseen. Kun ei nykyaikainen valtio
enää alistu r:n k:n ulkonaiseen holhoukseen, on
kirkko koettanut näillä keinoin saavuttaa
vaikutusvaltaa, ja Saksassa, Itävallassa ja Belgiassa
ja muissa maissa on lujasti järjestäytyneellä ja
taitavasti johdetulla kirkollisella
(klerikaali-sella) puolueella suuri, usein ratkaiseva merkitys
valtiollisessa elämässä. Kirkon ja valtion suhteet
katolisissa maissa järjestetään nykyisin
tavallisesti erityisillä sopimuksilla (ks. K o n k o
r-daatti), vaikka r. k. ei tunnusta niihin
sisältyviä kirkon vallan rajoituksia itselleen
sitoviksi. Siksi että tämä kirkko nykyisinkin,
niinkuin keskiajalla, periaatteessa vaatii itselleen
rajatonta määräämisvaltaa, ei kirkon ja valtion
suhde katolisissa maissa voi vakaantua pysyvästi
rauhalliseksi, vaan johtaa alituisiin taisteluihin,
jolloin valtion oikeuksia valvovat puolueet
helposti kehittyvät kirkon ja uskonnonkin
vihollisiksi. Saksassa, Ranskassa, Portugalissa ja
muissakin maissa on siten viime vuosisadan
kuluessa ollut käymässä ,.kulttuuritaistelu"
(ks. t.) valtion ja katolisen kirkon välillä. Mutta
myöskin nykyaikaisen sivistyselämän ja r:n k:n
välillä on syvä vastakohta olemassa. Siinäkin
kirkko yhä vaatii ulkonaista holhoojavaltaa
kaikkien yli; ,,kiellettyjen kirjojen luettelolla"
(ks. Index librorum prohibitorum)
se määrää, mitä uskovaiset saavat lukea, ja sekä
siinä että aika ajoin julkaisemassaan
„nvky-aikaisten erehdyksien luettelossa" (ks.
Syllabus) se on tuominnut hyljättäväksi sellaisia
nykyajan aatteita kuin uskonvapauden,
painovapauden ja tieteellisen tutkimuksen vapauden;
onpa sellainenkin asia kuin protestanttisen
kirkon raamatunlevittämistoimi leimattu
turmiolliseksi. Kouluissa ja yliopistoissa vaaditaan
opetettavaksi vain kirkon hyväksymää tietoa, ja
paavi Leo XIII on julistanut Tuomas
Akvinolaisen nykyajankin teologiseksi ja filosofiseksi
auktoriteetiksi. Kun tästä huolimatta
uudenaikaisempi tieteellinen käsitys on pyrkinyt esille
yksinpä katolisen teologiankin alalla, ryhtyi
paavi Pius X ankaraan taisteluun ,.modernismia"
(ks. t.) vastaan. Seurauksena tästä r:n k:n
kielteisestä suhteesta nykyajan sivistykseen ja
tieteeseen on ollut, että sivistyselämä katolisissa
maissa toisaalta, ja varsin laajoissa piireissä, on
tyyten irtaunut kirkon vaikutuksesta ja käynyt
sille hengeltään vihamieliseksi, toisaalta taas.
mikäli se vielä on pysynyt kirkollisena, on
muodostunut hengeltään ahtaaksi ja kiihkomieliseksi.
Paikoittain on perustettu erityisiä kirkollisia
yliopistoja (Pariisissa, Louvain’issa, eri paikoin
Yhdysvalloissa).
Tilastoa. Kristittyjen nykyinen yleisluku
arvioidaan n. 600 miljoonaksi; siitä tulee r :n k:n
osalle n. 270 milj. Näistä on 5 milj. „uniaatteja",
s. o. kreik.-katolisia, jotka tunnustavat
paavin-vallan ja ovat saaneet säilyttää eräitä
erikoisuuksia liturgiassa; ne asuvat pääasiallisesti
Itävallassa. Euroopan maista on Ranskalla
nimellisesti suurin katolinen väestö (38-39 milj.), mutta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
