Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Roomalaiskatolinen kirkko - Roomalaiskirje - Rooman kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
197
melkoinen osa siitä on itse asiassa kokonaan
irtaunut kirkosta (jo 1881 oli 7 milj.
ranskalaista, jotka eivät ilmoittauneet kuuluvansa
mihinkään kirkkokuntaan). Sitten seuraa Italia
(34 milj.), Itävalta-Unkari (ilman uniaatteja
33 milj.), Saksa (24 milj.) ja Espanja (20 milj.);
Venäjällä oe heitä 13 milj. (puolalaisia),
Belgiassa 7, Portugalissa 5, Englannissa ja
Irlannissa 5, Alankomaissa 2, Sveitsissä 1 1/2 milj.
Euroopassa yhteensä n. 190 milj. Etelä-Ameriikka
on melkein kauttaaltaan katolinen (n. 60 milj.) ;
Pohjois-Ameriikan Yhdysvalloissa on katolisia
n. 15 milj., Kanadassa 2 milj. Aasiassa r. k.
on vallalla espanjalaisten entisissä alusmaissa
Filippiineillä (7 milj.), mutta muutoin se on
siellä, samoinkuin Afrikassa ja Austraaliassa,
vain lähetyskirkon asemassa. —
Kirkko-oikeudel-lisesti r. k. jakaantuu „apostolisen istuimen
maakuntiin" (provinciæ sedis apostolica;), joita
piispat (ks. t.) hallitsevat, ja „lähetysmailiin",
joissa lähetyssaarnaajat työskentelevät
,,u.skon-levittämis-kongregatsionin" (Congregatio de
propaganda fide) määräyksien mukaisesti. Hierarkiaan
kuuluu Rooman paavi, korkeintaan 70 kardinaalia,
115 arkkipiispaa, 501 piispaa j. n. e.; sitäpaitsi
epämääräinen luku lälietyspiispoja („in partibug
infidelium"). Korkeinta hallintoa hoitaa
paavillinen „kuuria" (ks. t.) monine osastoineen.
[Katolista kirjallisuutta: ,,Die kath. Kirche
unserer Zeit und ihre Diener in Wort und Bild,
herausgeg. v. d. Leo-Gesellschaft in Wien"
(1899-1902); P. Baumgarten, „Die kath. Kirche auf
dem Erdenrund" (1907); J. A. Möhler,
„Symbo-lik oder Darstellung der dogmatisehen Gegensätze
der Katholiken und Protestanten" (uusin pain.
1871) ; A. Ehrhard, ,,Der Katholizismus und das
zwanzigste Jahrhundert" (12 :s pain. 1902);
protestanttista kirjallisuutta: Fr. Loofs,
„Sym-bolik" I (1902); K. Hase, „Handbuch der
protes-tant. Polemik gegen die röm.-kath. Kirche"
(6:s pain. Hasen kootuissa teoksissa 1894);
P. Tschackert, „Evang. Polemik" (2:nen pain.
1888); K. Sell, ,,Katholizismus und
Protestantis-mus in Geschichte, Religion, Politik, Kultur"
(1908).] " J. G.
Roomalaiskirje, Korinttilais- ja
Galatalaiskirjeiden ohella yksi Paavalin neljästä
pääkir-jeestä ja huomattavin niistä kaikista, on, kuten
siinä olevista viittauksista (16i seur.; 1522-33 vrt,
Ap. tek. 20o seur.) suurella todennäköisyydellä
voidaan päättää, kirjoitettu Korintosta P:n
kolmannella sinne tekemällä matkalla, luultavasti
alkupuolella vuotta 59. P. tahtoo sillä valmistaa
Rooman seurakuntalaisia, jotka suurimmalta
osaltaan olivat hänelle persoonallisesti
tuntemattomia, mutta joiden uskoa hän sanoo
mainittavan koko maailmassa (ls), sinne-tuloaan varten
(lio seur.; 1522 seur.). Kirje jakaantuu kahteen
pääosaan, opilliseen, luv. li8-11, jossa Paavali
esittää evankeliuminkäsityksensä, ja
käytän-n ö 1 1 i s-k e h o t t a v a i s e e n, luv. 12-15, joka
sisältää kristityn jokapäiväistä elämää koskevia
kehotuksia ja neuvoja. Edellisessä, kirjeen
pääosassa, P. suurella ponnella teroittaa vapaata
armoa ja uskon vanhurskautta vastakohtana
juutalaiselle lakihurskaudelle. Se totuus, että
ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta ilman lain
töitä, on niin sanoaksemme koko tämän osan
läpikäyvänä perusajatuksena. — Uskonpuhdistuk-
198
sen historiassa R:llä on erittäin tärkeä sija.
Varsinkin juuri se avasi Lutherin silmät näkemään
katolisen kirkon puutteellisuuksia.
Kirjeen oikeaperäisyyden tutkijat miltei
poikkeuksetta myöntävät. Vain viimeiseen lukuun
nähden — on huomautettu erikoisesti sitä, että
kirjeessä tavallaan on perätysten neljä eri
lopetusta, nim. 1533; 1620; I624 ja 16,25-27 — on siinä
suhteessa olemassa suurempaa erimielisyyttä.
A. F. P.
Rooman kirjallisuus, joka käsittää Rooman
vallan aikana ilmestyneen latinankielisen
kirjallisuuden (litteræ latinæ), on saanut
nimityksensä siitä, että se on syntynyt ja kehittynyt
Roomassa sekä liittyy läheisesti Rooman
historiaan. R. k:n historia jakautuu 5:een
aikakauteen. — [Niiden kirjailijain nimet, joiden
teoksia on säilynyt, esiintyvät harvennettuina.]
I. Esihistoria. Kirjallisia
muistomerkkejä puunilaissotien ajoilta on vain
muutamia, ja nekin todistavat roomalaisten
vil-jelleen kirjallisia välineitä ainoastaan
käytännöllisen tarpeen vaatiessa. Vanhin r
u-11 o u s oli rytmillistä proosaa (carmen), jota
käytettiin, milloin suulliselle esitykselle oli
annettava jokapäiväisestä puhetavasta poikkeava
yle-vämpi muoto, kuten rukouksissa, valoissa ja
loitsuissa. Esityksen juhlallisuutta lisättiin
sanoihin sovitetun sävelen ja tanssin avulla.
Rytmillisen proosan kanssa läheiseen yhteyteen on
asetettava roomalaisten kansallinen runomitta
(versus Saturnius), joka sittemmin kokonaan
väistyi kreik. runomittain tieltä.
Jakautuneena kahteen säepuoliskoon versus Saturnius
(^ — | w — | w — |w||—| w — |w — | —) todennäköisesti
sisälsi kummassakin puoliskossa 3 pitkää
nousu-tavua. Laskussa esiintyvät tavut saattoivat olla
pitkiä tai lyhyitä. Vanhimmassa runoudessa on
usein huomattavana myös alkusointua.
Uskonnollisista lauluista on säilynyt Salii nimisen
pappiskunnan Marsille omistettuja hymnejä
(carmen saliare) sekä Arvales nimisen
veljeskunnan rukouksia (carmen arvale), joita kesäisin
laulamalla esitettiin maan hedelmällisyyden
jumalattarelle, Maaemolle suositukseksi.
Loitsulaulu-jen joukkoon on luettava versus fescennini,
karkeilla pilasanoilla ja törkeillä lauseparsilla
höystettyjä lauluja, joilla karkoitettiin kateenhenget
onnellisten juhlijain (sulhasten ja triumfin
viettäjäin) lähistöltä. Hautajaistilaisuuksissa
erityisesti palkatut vaimot lauloivat valituslauluja
(nenice), ja hautakiviin piirrettiin runomittaisia
muistosanoja vainajista (elogia). Oskilaisilta
roomalaiset olivat oppineet kansanomaisen,
tilapäisesti suunnitellun pilanäytelmän (fabilla
alel-lana), jossa esiintyi pysyviä henkilötyyppejä,
tavallisimmin narri (Maccus), hölmö (Bucco),
hyvänsävyinen vanhus (Pappus) ja
kyttyräselkäi-nen petkuttaja (Dossennus).
Vanhimpia muistomerkkejä
suorasanaisen kirjallisuuden alalta on 12 :n
taulun laki (n. v. 450), joka kouluissa opittiin
ulkoa, ylimmäisten pappien toimittamat
kalenterit (fasti) ja vuotuiset muistiinpanot vuoden
merkillisyyksistä (annales) sekä maallisten ja
uskonnollisten virkailijain arkistot. Näihin 011
luettava myös vainajien muistoksi pidetyt
hautapuheet (laudationes funebres) ja heidän
Roomalaiskirje—Rooman kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
