Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Rooman kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
199
Rooman kirjallisuus
201
toivat mukanaan puliujataidon teorian.
Vanhoillisten vastustuksesta huolimatta kreik. retoriikka
saavutti ylhäisön keskuudessa suurta kannatusta
muuttuen vähitellen muotiasiaksi, jota jokaisen
vapaan roomalaisen tuli tuntea. Silloinen
hellenistinen muotityyli, jolla oli kiihkoisa sävy,
soveltui hyvin tämän aikakauden
vallankumouksellisiin aatteihin. Aikakauden suurimpia
puhujia, jotka esityksessään jo seurasivat kreik.
retoriikan sääntöjä, olivat Tiberius ja erittäinkin
Gaius Gracchus. M. Antonius (143-87) herätti
huomiota nerokkaasti ja selvästi jäsennetyillä,
L. Licinius Crassus (140-91) kauniissa muodossa
esitetyillä puheillaan.
Erikoisti e teiden alalla alkoi myös
ilmestyä latinankielisiä teoksia. Käytännöllisiä
tarpeita silmällä pitäen Flavius julkaisi
prosessi-kaavat, toiset taasen selittivät 12 :n taulun lakia,
toiset antoivat pulmallisten oikeustapauksien
ratkaisusta kirjallisia ohjeita. Filologia oli
pergamonilaisten oppineiden välityksellä tullut
tunnetuksi Roomassa: vanhempien kirjailijain
(Enniuksen ja Næviuksen) teoksia julkaistiin
selityksillä varustettuina ja kreik. kielitieteen
metodin sovellutti latinan kielen tutkimukseen
Varron ja Ciceron opettaja L. Ælius Stilo.
Esteettisen arvostelun muodosti erityiseksi
kir-jallisuuslajiksi Q. Lælius. Marcus Porcius Cato
(234-149) oli kirjoittanut maanviljelyksestä
käytännöllisen esityksen, joka on vanhin teos
meidän aikoihimme asti säilyneestä latinankielisestä
proosakirjallisuudesta.
ITT. Roomal. ja kreik.
kirjallisuuden täydellinen
yhteensulautuminen (n. 78 e. Kr.-14 j. Kr.). Yhteys roomal.
ja kreik. sivistyksen kesken muuttuu yhä
läheisemmäksi. Nuoret roomalaiset tekevät
opintomatkoja Kreikkaan ja kreik. tieteilijöitä,
opettajia ja kirjailijoita asettuu Roomaan, jossa
heille avautuu yhä suurempi vaikutusala.
Sivistynyt roomalainen puhuu myös kreikan kieltä.
Hellenististen ja roomal. sivistvsainesten
yhtymisestä kehittyy elimellinen kokonaisuus.
Roomalaiset omaksuvat kreikkalaisten luomat
kirjal-lisuuslajit ja kehittävät oman kielensä
taipuisaksi ilmaisemaan kreik. oppineiden lausumia
ajatuksia sekä taiteellisessa ilmaisutavassa
kilpailemaan kreik. taidekielen kanssa. R. k.
saavuttaa korkeimman kehitysasteensa. Tämä
aikakausi, jota nimitetään ,,kultaiseksi aikakaudeksi",
jaetaan kahteen jaksoon.
l:nen jakso (Ciceron aika 78-14):
suorasanainen kieliparsi saavuttaa täydellisimmän
kehitysmuotonsa.
Runous. Roomassa oli tähän aikaan, kuten
Aleksandriassakin, kirjailijain kesken vallalla
kaksi eri suuntaa. Vanhoillismieliset pyrkivät
ajanmukaisesti kehittämään Enniuksen luomaa
tyyliä. Tämän suunnan huomatuin edustaja oli
T. Lucretius Carus (n. 96-55), joka
didaktisessa 6-mittaisessa runoelmassa (,,De rerum
natura") teki roomalaisille tunnetuksi
epikuuro-laisen atomioppiin perustuvan materialismin.
Uudistusmieliset, jotka loivat roomalaisen
elegian. seurasivat aikaisempia aleksandrialaisia
runoilijoita. Pannen pääpainon myt. ainehiston
runsaaseen käyttämiseen, soinnukkaisiin
rytmeihin. somisteltuihin periodeihin ja hyvin
harkittuun sanajärjestykseen, mutta käyttäen myös
runsaasti kreik. lainasanoja he käsittelivät
runoissaan joko myt. aiheita tahi päivän
tapahtumia (tilapäärunoja) ja hetken tunnelmia,
toisinaan myös purevalla ivalla arvostelivat
monar-kisen puolueen pyrkimyksiä. He toivat
kirjallisuuteen eletyn elämän, yhtyen siten Lueiliukseen.
Uuden suunnan runoilijoista on erittäin
mainittava C. Valerius C a t u 11 u s (n. 84-54), jonka
rakkauselegiat, epigrammit ja kertoelmat ovat
roomal. kirjallisuuden parhaita. Muista uuden
suunnan lyyrillisistä runoilijoista mainittakoon
P. Terentius Varro Atacinus, joka kirjoitti myös
opettavaisia runoja, P. Valerius Cato, tunnettu
aikuistensa runoilijain kesken myös eteväksi
arvostelijaksi, C. Helvius Cinna, paitsi
epigrammein myös oppineisuutensa vuoksi vaikeatajuisen
epyllionin kirjoittaja, sekä C. Licinius Calvus,
joka kuten hänen ystävänsä Catulluskin kuului
Cæsarin vastustajiin. Draamallinen runous
alkaa kuihtua. Enimmän miellytti roomalaisia
kirjalliseksi runoudenlajiksi kehittynyt miimi
(mimiis), joka karkean realistisessa muodossa
kuvasi kansanelämää höystäen sitä sattuvilla
mietelauselmilla. Miimien kirjoittajista
saavuttivat suurimman kuuluisuuden D. Laberius ja
Publilius Syrus, jonka kappaleissa esiintyvät
mietelauselmat jo aikaisin julkaistiin erityisenä
kokoelmana. Miimejä alettiin esittää atellanain
asemesta tragediain jälkinäytöksinä.
Suorasanainen kirjallisuus.
Latinan kielen kirjallinen muoto hienostuu ja
vakiintuu, mutta samalla myös kiteytyy tarkasti
harkittujen taidesääntöjen mukaiseksi,
muodostuen oppineen yläluokan kieleksi. Huolellisen
valinnan vuoksi sanavarasto köyhtyy. -Tuopa
sivistyneiden ja sivistymättömäin välillä kasvaa.
Kaikilla aloilla esiintyvät taistelut kehittyivät
nyt puliujataidon suurimpaan täydellisyy
teensä. Sisällyksen ohella kiinnitettiin huomiota
myös puheen taiteelliseen kokoonpanoon ja
muodon kauneuteen. Retoriikan tuntemista
pidettiin puhujalle välttämättömänä. Kuten tämän
aikakauden runoilijat, olivat puhetaidonkin
harjoittajat jakautuneet kahteen leiriin kreik.
esi-kuvainsa mukaan. Aasialaisen koulukunnan
edustajista, jotka tavoittelivat puheissaan
teennäistä hienoutta, ja kiihkoisaa esitystapaa tai
uhkuvaa täyteläisyyttä, oli huomattavin Q.
Hortensius Hortalus (114-50). Attikalaiseen
pu-hujakouluun, jonka pyrkimyksenä oli noudattaa
vanhempien attikalaisten puhujien
yksinkertaista ja korutonta esitystapaa, kuuluivat
runoilijana äskenmainittu C. Licinius Calvus, M.
Junius Brutus ja C. Julius Cæsar (100-44).
Roomal. puliujataidon kuuluisin edustaja sekä
suorasanaisen latinan kielen taitavin kehittäjä
ja käyttäjä, M. Tullius Cicero (106-43) suosi
aluksi aasialaista suuntaa, mutta Rhodokseen
tekemänsä opintomatkan jälkeen hän omaksui
hil-litymmän esitystavan. Cicero on jättänyt
jälkimaailmalle useita retoriikan oppikirjoja sekä
suuren joukon puheita, joissa taiteelliseen
muotoon liittyy selvästi ja taitavasti laadittu
jäsentely sekä havainnollisesti ja mielenkiintoisesti
esitetty sisällys. Pitäen puhujalle
tarpeellisimpana edellytyksenä filosofian tuntemisen
Cicero itse oli kreikankielisen kirjallisuuden
avulla tutustunut tähän alaan. Valmistaakseen
myös kansalaisilleen tilaisuuden perehtyä suur-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
