- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
297-298

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Runollinen vapaus ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

297

Runollinen vapaus—Runous

298

kenne vallitsee myös kristillisessä psalmilaulussa
(ks. t.). Keskiajan kertomarunojen sävelmiä on
säilynyt sekä ransk. että saks. käsikirjoituksissa.
Kansan suussa on r:ua jatkunut meidänkin
aikoihimme asti Suomessa, Virossa, Vähä-Venäjällä
y. m. [Launis, „Art, Entstehung und
Verbrei-tung der estnisch-finnischen Runenmelodien"
(1910), Kolessa, ,,Melodii ukrajnskih narodnyli
dum" (1910-13), Tiersot, ,,Histoire de la chanson
populaire en France" (1889), Felber, ,,Die
in-disclie Musik der vedischen und klassischen Zeit"
(1912), I. Krohn, „Suomen kansan runosävelmät"
(Oma maa).] I. K.

Runollinen vapaus ks. L i c e n t i a.

Runomitta 1. metri (lat. metrum = mitta)
perustuu runoudessa esiintyvän poljennon
säännöllisyyteen, s. o. runokielen nousujen ja
laskujen järjestettyyn vaihteluun. Eri kielet
noudattavat siinä suhteessa erilaisia menetelmiä.
Toisissa r. perustuu tavujen laajuudelle (1.
pituudelle), toisissa taas korolle (1.
painokkuudelle), ja onpa kieliä, joissa molemmat seikat
otetaan samalla kertaa huomioon, sekä
semmoisia, joissa tavujen luku jo yksinään määrää
r:n. Kreikan ja latinan kielessä r. nojautui
yksinomaan tavujen laajuuteen, s. o. pitkät ja
lyhyet tavut vaihtelevat kreikan- ja
latinankielisessä runoudessa säännöllisessä järjestyksessä.
Sensijaan useimmissa nykyajan sivistyskielissä
on korko r :aa määräävänä aineksena. Niin
esim. ranskankielisessä, kuten yleensä
romaani-laisten kansojen runoudessa on korollisten
tavujen lukumäärä säännöllinen, vaikka poljento
muuten on verraten vapaata, noudattaen läheltä
suorasanaisen puhekielen poljentoa. Germ. kielissä,
esim. ruotsissa ja saksassa, yhtyvät laajuus ja
korko, niin että korollinen tavu luetaan
runoudessa aina pitkäksi. Slaav. kielissä oli alkujaan
korollisten tavujen määrä r:ssa säännöllinen,
mutta korottomien vaihteleva. Myöhemmin esim.
venäjän kieli, nojaten germ. esikuviin, on
kehittynyt noudattamaan täsmällisemmin koron ja
korottomuuden säännöllistä vaihtelua. Mskand.
runous oli jonkunlaista rytmillistä proosaa,
pikemmin aiottu saneltavaksi kuin laulettavaksi,
ja se erosi suorasanaisesta säännöllisemmin
iskevän poljentonsa ja alkusointurikkauteusa
puolesta („stavrim"). Muinaissuomal. runous, joka
taas kehittyi läheisesti laulun yhteydessä,
rakentui niin hyvin korolle kuin laajuudelle (ks.
Kalevalan r.). Uudempina aikoina on
taiderunoutemme r. perustunut pääasiallisesti
korkoon, kuitenkin niin, että laajuussuhteitakin
otetaan huomioon (esim. kun sallitaan 3-tavuisen
sanan lyhyttä alkutavua käyttää laskussa).
Korko muodostaa vain r:n rungon, ja
laajuus-suhteet antavat eloa ja ilmettä. Tästä eri
kielten luonteen erilaisuudesta johtuu, että on
olemassa r :oja, jotka ovat niin elimellisesti
kasvaneet kiinni jonkun kielen omaan olemukseen,
että niitä vain vaivoin voidaan mukailla
toisen-laatuisen kielen runomitallisilla keinoilla (esim.
antiikkinen kuusimitta, ranskan aleksandriini
ja suomen kalevalainen r.). R. muodostuu
runojaloista (ks. t.) 1. runopolvista. Kahden tai
useamman runopolven yhtymisestä syntyy säe.
Säe saattaa olla yksinkertainen, s. o.
kokoonpantu samanlaisista runojaloista, tai sekoitettu,
s. o. kokoonpantu erilaisista runojaloista. Jos

kaikki säkeeseen kuuluvat runojalat ovat
täydelliset, sanotaan säettä täysipolviseksi 1. a k
a-talektiseksi. Mutta usein säkeen
viimeinen polvi ei ole täydellinen, ja siten syntyy
vaja-polvinen 1. katalektinen säe. Jos säkeen
loppuun on liittynyt ylimääräinen tavu, on säe
liikatavuinen 1. h y p e r k a t a 1 e k t i n e n.
Säkeen alussa, runokorollisen tavun edellä
esiintyvä koroton tavu (tai korottomat tavut)
muodostaa alkutahdin 1. anakruusin (ks. t.).
Kun sanat, ja runopolvet eivät satu yhteen, vaan
leikkaavat toisiansa, syntyy jako 1. s e s u u r i
(ks. t.). Tällaiset leikkaukset ovat kauneuden
vaatimia ja estävät yksitoikkoisuutta. Pitkissä
säkeissä tavataan myös määrätyllä kohdalla
säännöllinen pysähdys 1. tahtilepo, joka jakaa
säkeen kahtia. Säkeet muodostavat yhteen
liitettyinä runoelman. Jos määrätty luku säkeitä,
joko yhtäläisiä tai erilaisia, järjestetään
pienempään ryhmään, muodostuu säkeistö 1. s t r o o f i
(ks. t.). — Tärkeimmät antiikkiset, r:t ovat:
heksametri (ks. t.) 1. kuusimitta (eepillinen),
pentametri (ks. t.) 1. viisimitta (elegian,
idyllin, epigrammin distikoneissa),
sappho-1 aine n, a 1 k a i o 1 a i n e n,
asklepiadi-n e n r. (lyyrillisiä) ja jambinen tri metri
1. kolmimitta (draamassa). Romaanilaisille
kielille ominaisista r:ista ja säkeistölajeista
mainittakoon : italiasta peräisin olevat t e r z i n a,
ottava rima 1. stanza ja sonetti (ks. t.),
ranskasta aleksandriini (ks. t.) ja
rondeau (ks. t.), espanjasta r e d o n d i 1 1 a (ks. t.) ;
germ. k;eliin kuuluvista r:ista taas: alkujaan
engl. silosäe 1. b 1 a n k verse (ks. t.),
alkujaan saks. k n i 11 e 1 i 1. kalikkasäe.

Runotar ks. Muusa.

Runotar-almanakka, saks. Musenalmanach,
vuosittain Saksassa ilmestyvä, alkuperäisiä
runoja sisältävä kalenteri. Ensimäinen arvokas r.,
per. 1770, oli „Göttinger M.", sitä seurasivat
,,Hamburger M." (v:sta 1776) ja ..Wienerischer
M." (1777); etevin tällä alalla oli Schillerin
toimittama „M." (1796-1801), jossa Schiller ja
Goethe sekä kaikki sen ajan etevimmät kyvyt
julkaisivat runojaan. Sittemmin toimittivat myös
A. W. Schlegel ja Tieck, Varnhagen von Ense ja
Chamisso samantapaisia kalentereja.
Myöhemmän ajan r:ista mainittakoon: ..Cottasche M."
(1891-1900), „Moderner M." (1893-94), „Deutscher
M." (1896) ja ,.M. deutscher Studeut.en".

II. Kr-n.

Runous 1. r u n o t a i d e on se kaunotaiteen
haara, joka käyttäen kieltä välikappaleena luopi
lukijan tai kuulijan mielikuvitukselle
kirkastuneen kuvan sisällisestä tai ulkonaisesta
maailmasta. R. saattaa olla niin hyvin runomitallista
kuin suorasanaista. Syntvmätavan ja laadun
puolesta erotetaan r:ssa kaksi lajia: k a n s a n-r.
ja taide-r. Esitystapaan katsoen r:n tuotteet
jaetaan tav. kolmeen ryhmään: lyyrillisiin,
eepillisiin ja draamallisiin, sen
mukaan kuvaako kirjailija niissä etupäässä omia
tunnelmiansa vai kertooko hän jonkun
tapahtuman menneenä vai esittääkö hän jonkun
toiminnan tapahtuvaksi välittömästi lukijan tai
katsojan silmien edessä, antaen eri henkilöiden
esiintyä puhuvina ja toimivina. Kuitenkaan eivät
nämä r.-muodot jyrkästi eroa toisistaan; on
olemassa välimuotoja, ja sitäpaitsi saattaa Ivy-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0167.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free