- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
593-594

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Saksa

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

609

Saksalais-sosiaalinen puolue—Saksan Itä-Afrikka

594

valittiin kuninkaaksi Henrik VII :n pojanpoika
Luxemburgin sukua oleva Kaarle IV
(1347-78), joka hoiti hyvin perintömaatansa Böömiä,
mutta välitti vähän valtakunnan asioista. Hän
julkaisi n. s. kultaisen bullan, joka vahvisti
kuninkaan vaalissa voimaan päässeen käytännön.
Vaaliin saivat ottaa osaa seitsemän
vaaliruhtinasta, nim. Mainzin, Trierin ja Kölnin
arkkipiispat, Böömin kuningas, Reinin pfalzkreivi,
Saksin herttua ja Brandenburgin markkreivi.
Vaaliruhtinaalle tämä asiakirja myönsi tärkeitä
oikeuksia, ylimmän tuomiovallan alueellaan y. m.,
joten nämä ruhtinaat nyt oikeudellisestikin
saivat sen täydellisen hallitsijavallan, jota ne jo
tosiasiallisesti ennenkin olivat harjoittaneet.
Samanlaisia oikeuksia pyrkivät muutkin ruhtinaat
hankkimaan itselleen. Etelä-S:ssa alkoi näihin
aikoihin riehua pitkällinen taistelu
kaupunkiliittojen ja ruhtinasten sekä ritarien kesken,
jossa edelliset joutuivat tappiolle. Kaarlen poika
ja seuraaja Wenzel (1378-1400) ei kyennyt
pitämään yllä järjestystä ja erotettiin toimestaan.
Hänen seuraajansa Pfalzin Ruprecht
(1400-10) ei myöskään hyvästä tahdostaan huolimatta
voinut parantaa kuningasvallan heikontunutta
asemaa eikä lopettaa kirkossa vallalle päässyttä
hajaannusta (skismaa). Tämän sai poistetuksi
hänen seuraajansa, Wenzelin veli Sigismund
(1410-37) Konstanzin kirkolliskokouksessa. Mutta
Sigismundin kuningasvallan vahvistamiseksi
suunnittelema „valtakunnanreformi’’ raukesi
tyhjiin. Kun Sigismund Wenzelin kuoltua 1419
aikoi nousta Böömin valtaistuimelle, kieltäytyivät
Konstanzissa poltetun Hussin kannattajat
tunnustamasta häntä kuninkaaksi. Näin saivat
alkunsa hussilaissodat, jotka samalla olivat
tsek-kiläisyyden taistelua saksalaisuutta vastaan ja
joiden aikana hussilaiset hyökkäsivät ryöstäen
ja hävittäen myöskin Böömin saks.
naapurimaakuntiin. Vasta sittenkun Sigismund oli
tehnyt sovinnon kohtuullisemman hussilaispuolueen,
kalikstiinien, kanssa, saattoi hän 1436 nousta
Böömin valtaistuimelle.

Habsburgin suvun uudelleen
Saksan valtaistuimelle pääsemisestä
kolmikymmenvuotisen sodan
loppuun 1 4 3 8-1 6 4 8. Sigismundin kuoltua
valittiin S:n hallitsijaksi hänen vävynsä Itävallan
herttua Albrekt (1438-39), josta lähtien S:n
kuninkuus ja Rooman keisariarvo tulivat
jatkuvasti olemaan Habsburgin suvulla. Albrektin
seuraaja Fredrik III (1440-93) jätti
valtakunnan asiat oman onnensa nojaan eikä tehnyt
mitään paremman järjestyksen aikaansaamiseksi ja
valtakunnassa edelleen riehuvien sisällisten
sotien lopettamiseksi. Sen sijaan hän hyvällä
menestyksellä kartutti sukuvaltaansa.
Hankkimalla pojalleen Maksimilianille puolisoksi
Bur-gundin Kaarle Rohkean tyttären Marian hän sai
suvulleen suuren osan burgundilaisia
perintö-maita, joiden lisäksi tuli 1489 perintönä Tiroli,
vieläpä toiveita Unkarin ja Böömin kruunujen
saavuttamisesta. Näin tuli vastaisen
habsburgi-laisen suurvallan perustus lasketuksi.
Maksimi 1 i a n (1493-1519), jonka ihanteena oli
entinen keisarivalta, harrasti lujemman
valtakunnallisen hallitusjärjestyksen aikaansaamista. V.
1495 julistettiin Wormsin valtiopäivillä yleinen
ikuinen maanrauha, jonka mukaan kaikkj sisäi-

set sodat kiellettiin; valtakunnan rauhaa
uhkaavien riitojen ratkaisu oli jätettävä samoilla
valtiopäivillä perustettavaksi päätetylle
valtakun-nankamarioikeudelle. Muut, lujemman
keskusvallan aikaansaamista tarkoittavat uudistukset
raukesivat keisarin ja ruhtinasten erimielisyyden
tähden. Valtakunta oli todenteolla hajaantunut
miltei itsenäisiin „territorioihin", joita
muodostivat ruhtinaskunnat ja kaupungit.
Keskusvaltaa edustivat keisarin rinnalla valtiopäivät.
Niihin osaa ottavia valtakunnansäätyjä, joita oli
kolme luokkaa (vaaliruhtinaat, ruhtinaat
javalta-kunnankaupungit), oli kaikkiaan 250. Sveitsi
irtaantui 1499 tosiasiallisesti kokonaan
valtakunnan yhteydestä. S:n valtakunnan vaipuessa
yhä suurempaan voimattomuuteen, kohosi sen
keisarisuku Maksimilianin aikana Euroopan
mahtavimmaksi ruhtinassuvuksi, kun suvun
haltuun naimisliittojen kautta joutui jo ennen
Maksimilianin kuolemaa Espanja ja vähää
myöhemmin myöskin Böömi ja osa Unkaria.

Maksimilianin seuraajaksi valittiin hänen pojan
poikansa Kaarle V (1519-56). Jo ennen
keisariksi tuloansa hän hallitsi Burgundin
perintö-maita (Alankomaita y. m.), Espanjaa (ynnä
siihen kuuluvia it. ja amer. alueita) ja Itävallan
perintömaita (jotka hän 1521 luovutti veljelleen
Ferdinandille). Kaarle oli siten Euroopan
mahtavin hallitsija ja hän pyrki määräävällä tavalla
vaikuttamaan koko Euroopan kohtaloihin.
Suurin osa hänen hallitusaikaansa kului
taisteluihin Ranskaa ja Turkkia vastaan. S:ssa oli
Kaarle V:n aika suuren sisäisen kuohunnan
aikaa. Sekä kirkollisella että valtiollisella ja
yhteiskunnallisella alalla pyrittiin mullistamaan
olemassaolevia oloja. Kirkollisella alalla
synnytti Lutherin 1517 aloittama uskonpuhdistus
voimakkaan uudistusliikkeen, mutta herätti
toiselta puolen myöskin kiihkeätä vastustusta.
Ritarit nousivat taisteluun yhä voimakkaammaksi
käynyttä rulitinasvaltaa vastaan, talonpojat,
jotka keskiajan lopulla olivat sortuneet entistä
riippuvampaan asemaan, jopa suorastaan
maaorjuuteen, ja jotka jo aikaisemmin olivat tehneet
useita kapinoita, tarttuivat 1524 Lounais- ja
Keski-S :ssa aseisiin herroja vastaan, mikä
kapina vasta seur. v. hirveällä verenvuodatuksella
kukistettiin. Kaarle V, joka ei ymmärtänyt S;n
oloja ja uuden ajan henkeä, asettui
uskonpuhdistukseen nähden vastustavalle kannalle. Siitä
huolimatta uusi oppi levisi suurimpaan osaan
maata. Sen omistivat useat
valtakunnankaupun-git ja ruhtinaat, joiden valtaa uskonpuhdistus
enensi tuottamalla heille kirkollistenkin asiain
johdon. Hallituksensa loppupuolella Kaarle V
turhaan koetti masentaa protestanttisuutta n. s.
Schmalkaldenin sodalla (1546-52), joka päättyi
Passaun sovintoon. Augsburgin uskonrauhassa
(1555) myönnettiin Augsburgin tunnustuksen
kannalla oleville valtakunnansäädyille (siis
ruhtinaille ja valtakunnankaupungeille) uskonvapaus
ja samat oikeudet kuin katolisille; jokaisella
valtakunnansäädyllä oli oleva oikeus määrätä
alamaistensa uskonnosta. Ranskalle, joka oli
auttanut S:n protestantteja, oli 1556
luovutettava Metzin, Toulin ja Verdun’in hiippakunnat.
Sam. v. Kaarle V luopui kruunusta. Hänen
seuraajansa Ferdinand I (1558-64) ja M a k s
i-m i 1 i a n II (1564-76) pitivät yllä rauhaa us-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0319.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free