Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Saksan kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
609
Saksalais-sosiaalinen puolue—Saksan Itä-Afrikka
625
teräväjärkisimpiä miehiä ja jaloimpia
totuuden-etsijöitä, mitä koskaan on ollut. Sekä
kirjailijana että arvostelijana hänen vaikutuksensa oli
tavattoman suuri; hän loi mallikelpoisen saks.
proosatyylin, mursi ransk. pseudoklassillisuuden
ja jäljittelyn vallan ja määritteli kaunotaiteiden
varsinaiset tyylieroavaisuudet. Omalla
draamallisella tuotannollaan hän edisti ja kohotti suuressa
määrin Saksan näytelmärunoutta. Hän painosti
toiminnan tärkeyttä ja loi varman tekniikan
saks. draamalle. Yhdessä läheisten ystäviensä,
valistusfilosofi Moses Mendelssohnin ja
kirjakauppias Nicolain kanssa Lessing oli johtavana
sieluna siinä piirissä, joka 1750-luvulta lähtien
teki Berliinistä Saksan valistusrientojen
keskustan. Vuosisadan jälkipuolisko oli mahtavaa
nousun aikaa. Henkinen elämä vaurastui
äärettömästi ja Saksan kirjallisuus kohosi korkeimpaan
kukoistukseensa. Kant (1724-1804) raivasi
ajatukselle aivan uusia uria filosofisilla teoksillaan.
Antiikin taidetta opittiin jälleen ymmärtämään
ja harrastus omaa menneisyyttä kohtaan pääsi
arvoon. Tämä Saksan klassillisen runouden
aikakausi alkoi sekavalla henkisellä kuohunnalla,
n. s. ,,myrsky- ja kiihkokaudella" (Sturm und
Dravg) 1770-80-luvuilla. Nuoriso nousi
intohimoisesti taistelemaan kaikkea luonnottomuutta ja
vapauden kahlehtimista vastaan, niin hyvin
elämässä, tavoissa, tieteessä kuin runoudessakin.
Tahdottiin palata takaisin vanhoihin luonnollisiin
oloihin, puhuttiin alkuvoimasta ja tahdottiin itse
kokea kaikki. Mitkään lait eivät sitoneet
yksilön vapautta, vaan kukin seurasi omaa
luontoaan. Rousseau oli se oppi-isä, jolta
,,myrskyjä kiihkokauden" miehet ammensivat aatteensa.
Henkeen ja muotoon nähden oli Shakespeare
määräävä esikuva, kun taas eepillisenä ja
lyyrillisenä esikuvana oli kansanrunous Homeroksen ja
Ossianin edustamana. Aikakauden suuret
runoi-lijanerot Herder, Goethe ja Schiller olivat
jonkun aikaa ,,myrsky- ja kiihko"-liikkeen keskellä,
mutta sen varsinaisimpia edustajia olivat:
näy-telmänkirjoittajat Lenz (1751-92), Klinger
(1752-1831), jonka draama „Sturm und Drang"
(1775) antoi aikakaudelle nimen, ja Leopold
Wagner (1747-79), maalari ja runoilija
Fr. M ü 1 1 e r (1749-1825), jonka näytelmät ja
idyllit ovat kansanomaiseen sävyyn sepitetyt,
sekä lyyrikko ja säveltaiteili ja Schubart
(1739-91).
Samoihin aikoihin kun „myrsky- ja
kiihko-kausi" sai alkunsa, muodostui Göttingenissä
ryhmä nuoria runoilijoita (..Hainhund"), jotka
harjoittivat suoranaista Klopstockin jumaloimista.
Heitä innostivat hänen uskonnollis-siveelliset
ihanteensa, ja siksi he vastustivat Wielandin
kevyttä, usein kevytmielistä runoutta. Piirin
huomattavin runoilija oli Vos s (1751-1826), joka
viljeli pääasiassa lyriikkaa; tunnetuita ovat
etenkin hänen idyllinsä. Muutamilla alasaks.
runoillaan hän pani alulle murrerunouden, mutta
varsinaisen maineensa liän saavutti Homeroksen
klassillisena kääntäjänä. Muista „Hainbund"in
runoilijoista mainittakoon surumielinen lyyrikko
Hölty (1748-76) sekä veljekset S t o 1 b e r g,
joista nuorempi, Friedrich (1750-1819), sepitti
intomielisiä vapaudenlaulu ja.
Göttingeniläisiä lähellä seisoi Burger
(1747-94), jonka etevät runoilijalahjat ilmenivät
parhaiten hänen rakkauslauluissaan ja
harvinaisen voimakkaissa, kansanrunon sävyä
tavoittelevissa balladeissa, minkä runolajin liän
ensimäi-senä toi Saksan kirjallisuuteen. — Saksan
,,klassillisen runouden isä" oli Herder (1744-1803).
Hänen omalla runoudellaan ei ole sanottavaa
merkitystä, mutta sitä voimakkaammin hän
vaikutti Saksan kirjallisuuden kehitykseen
kriitillisellä toiminnallaan. Hän tutki ennenkaikkea
lyriikan olemusta ja veti esiin kansanlaulun
ehtymättömät aarteet. Harvinaisella kyvyllä hän
osasi tulkita muukalaista runoutta ja ohjata
sivistyneen säädyn ymmärtämään hepr. runoutta,
Homerosta, Shakespearea ja kansanrunoutta.
Herderiltä sai myöskin herättäviä vaikutteita
Saksan kirjallisuuden suurin nero, kaikkien
aikojen monipuolisin runoilija Goethe (1749-1832).
Jo hänen varhaisimmissa runo- ja
proosateoksissaan ilmeni voimakasta kansallista henkeä, ja
asetettuaan neronsa tuotteille mitä ankarimmat
taiteelliset vaatimukset, hän loi mestariteoksia
kaikilla runouden eri aloilla. Hänen teoksissaan
kuvastuu mitä vapain ja jalostunein
inhimilli-syys, ja ihmeellinen plastillinen rauha ja tunteen
syvällisyys on niille ominainen. Kansallisesta
värityksestään huolimatta hän on koko
ihmiskunnan oma. Samaa voi sanoa hänen ystävästään,
ja monessa suhteessa hänen täydellisestä
vastakohdastaan, S c h i 11 e r istä (1759-1805), joka
aluksi nousi kiihkeästi vastustamaan kaikkea
yhteiskuntapakkoa ja teennäisyyttä, mutta
päästyään tieteellisten tutkimusten ja laajenevien
elämänkokemusten kautta sisäiseen sopusointuun,
hän tulkitsi lyyrillisissä runoissaan aikansa
elinkysymyksiä. sekä muodosti draamallisilla
tuotteillaan teatterista kansan todellisen
kasvatuslaitoksen. Goethe ja Schiller kohottivat Saksan
kirjallisuuden korkeimpaan kukoistukseensa ja
toteuttivat 18 :nnen vuosis. humaniteetti-ihanteen.
Yhdessä Herderin ja Wielandin kera he
muodostivat Weimarin Saksan henkiseksi keskipisteeksi.
Heidän nuoremmista aikalaisistaan ansaitsevat
mainitsemista antiikin harras ihailija, lyyrikko
Hölderlin (1770-1843) ja alemannilainen
murrerunoilija, kansanelämän humoristinen
kuvaaja Hebel (1760-1826). Draaman alalla
voitti suurta suosiota I f f 1 a n d (1759-1814) ja
erittäinkin erinomaisen tuottelias Kotzebue
(1761-1819), joka osoitti melkoista kykyä
varsinkin farssien sepittämisessä. Tämän ajan
monista romaaninkirjoittajista oli huomattavin
Jean Paul Fr. Richter (1763-1825),
sentimentaalinen humoristi", jonka nykyään vaikeasti
sulatettavia teoksia aikalaiset suuresti ihailivat.
— Vuosisadan vaihteessa muodostui ensin
Berliinissä, sitten Jenassa romanttinen koulu,
joka vieroen todellisuutta julisti mielikuvituksen
taiteen valtavoimaksi, puolusti nerohenkistä
subjektiivisuutta ja koetti herättää runoudella
epämääräisiä lyyrillisiä tunnelmia, tähdentäen
yksipuolisuuteen saakka kaunista muotoa.
Filosofi F i c h t e vaikutti maailmaaluovalla
„minä"-teoriallaan ja S c h e 1 1 i n g luonnon ja taiteen
ihannoimisellaan. Romantikot hylkäsivät
antiikin ja ihailivat sen sijaan Saksan muinaisuutta
ja keskiajan runoutta sekä uudempien kansojen
ja myös itämaiden kirjallisuutta, mennen tässä
useinkin liiallisuuksiin. He koettivat selvittää
luonnon ja ihmisen välistä salaperäistä suhdetta,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
