Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Saksan kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
609
Saksalais-sosiaalinen puolue—Saksan Itä-Afrikka
627
niutta eksyivät usein mystiikan harhasokkeloiliin
ja uskonnollisiin haaveiluiliin ; tästä johtui monen
mieltymys katoliseen oppiin. Henkiseen elämään
toivat romantikot tuulen lisän ja herättämällä
mielissä kansallistuntoa he vaikuttivat myöskin
aikakauden poliittiseen kehitykseen. Romanttisen
koulun nuorempi suunta, jonka keskipisteenä oli
Heidelberg, pysyttäytyi vapaampana vanhempien
romantikkojen liioitteluista ja hairahduksista.
Se kohdisti harrastuksensa myöskin muinaissaks.
kirjallisuuteen ja kansanrunouteen. —
Kriitikkoina ajoivat veljekset Schlegel romantiikan
asiaa. A. W. von Schlegel (1767-1845) oli
uraauurtava Shakespearen, Calderonin ja Danten
kääntäjänä; Fr. von Schlegel (1772-1829),
joka alkuperäisenä runoilijana oli edellistä
etevämpi, käänsi huomion sanskriitin tutkimiseen
ja antoi siten ensi sysäyksen vertailevan
kielentutkimuksen syntymiselle sekä laski
uudenaikaisen kirjallisuushistorian perustuksen. Tieck
(1773-1853), monipuolinen runoili jakyky. joka
sepitti sekä lyyrillisiä runoja, haaveellisia
romaaneja. onnistuneita novelleja että romanttisesti
leikkiviä huvinäytelmiä, herätti harrastusta
kansanrunouteen. N o v a 1 i s (F. von H a r d e
n-b e r g, 1772-1801) sepitti hartaita
panteistis-uskonnollisia lauluja. Haaveellinen lyyrikko ja
hilpeä novellisti Brentano (1778-1842)
tavoitteli teoksissaan taitavasti kansanlaulun ja -sadun
sävyä; hänen läheinen ystävänsä Achim von
Arnim (1781-1831) sepitti isänmaallisia runoja
sekä mielikuvitusrikkaita romaaneja; yhdessä
nämä heidelbergiläisen suunnan huomattavimmat
miehet julkaisivat kokoelman saks. kansanlauluja.
Läheisessä suhteessa nuorempiin romantikkoihin
olivat kuuluisat kieli- ja muinaistutkijat J. ja
W. G r i m m, jotka kokosivat ja julkaisivat saks.
kansansatuja. Fouqué (1777-1843) saavutti
suosiota satunovellillaan „Undinella". E. Th. A.
Hoffmann (1776-1822) oli runsaslahjainen,
fantasiarikas novellisti, jonka teoksissa terävien
todellisuudenhuomioiden rinnalla esiintyi hurjaa
haaveilua. Synnynnäinen runoilija oli Hein r.
von Kleist (1777-1811), yksi Saksan
etevim-piä dramatikkoja. Hänen näytelmänsä
noudattivat ankarasti draaman lakeja, vastakohtana
vanhempien romantikkojen haihatteleville tuotteille,
ja niiden luonteenkuvauksissa ilmeni eloisuutta ja
havainnollisuutta. Kleist oli myöskin taitava
novellinkirjoittaja. Romantiikalle ominainen oli
n. s. kohtalotragedia, jonka mainittavin edustaja
oli Zach. Werner (1768-1823).
Kohtalotrage-dialla alkoi myöskin runoilijauransa Itävallan
huomattavin dramatikko Grillparzer
(1791-1872), kuulumatta kuitenkaan muutoin
romantikkoihin. Hänen .sopusointuinen, puhdas ja
taiteellisesti hillitty tuotantonsa kuuluu saks.
näytelmäkirjallisuuden parhaimpiin saavutuksiin
Schillerin jälkeen. — Vapautussodan aikana
syntyi kokonainen kuoro sotalaulajia (Kleist, Fouqué,
Brentano. Sehenkendorff. Stolbergin veljekset,
Eichendorff, Ruckert), joista etevin ja
voimakkain oli Theodor Körner (1791-1813) sekä
E. M. Arndt (1769-1860). — Tosikansallista
romantiikkaa edustavan svaabilaisen koulun
ensi-mäisiä miehiä oli suosittu ja kansanomainen
Uhland (1787-1862), jonka lyyrilliset
runoelmat ja balladit vetävät vertoja tämän aikakauden
suurimpien kykyjen tuotteille. Muita tämän pii-
rin runoilijoita olivat laulujen ja balladien
sepittäjä Just in us Kerner (1786-1862),
lyyrikko ja kertomusten kirjoittaja H a u f f (1802-27)
sekä tosi runollinen Mörike (1804-75),
aikakauden kirjallisuuden parhaimpia lyyrikoita.
Romantiikan miellyttävimpiä laulurunoilijoita oli
E i e h e n (1 o r f f (1788-1857), joka menestyksellä
tavoitteli kansanlaulun sävyä. Hän sepitti
myöskin romaaneja ja novelleja. Syvällinen ja
ylevä-henkinen Chamisso 11781-1838) kirjoitti
lyy-rillis-eepillisiä runoelmia ja tuli huomatuksi
varsinkin runollisten kertomusten sepittäjänä.
Huomattava lyyrikko, vaikkakin etupäässä
muodollisessa suhteessa, oli Riickert (1788-1866), joka
saavutti suurta mainetta itämaisten
Hillotuotteiden verrattomana kääntäjänä. Romantiikan
vastustaja oli P 1 a t e n-H äller m ii n d e
(1796-1835), jonka vahvin puoli oli satiirinen draama.
Alkuaan romantiikasta lähtenyt, mutta
myöhemmin sen kiivaaksi vastustajaksi kehittynyt oli
Heinrich Heine (1799-1856). Lyyrikkona
ja satiirikkona hän voitti nopeasti
maailmanmaineensa, toisaalta jumaloituna, toisaalta
herjattuna. Purevalla, hillittömällä ivalla hän
taisteli saksalaisten poroporvarillisiinpa vastaan ja
ajoi vapaita valtiollisia aatteita. Hänen
lyriikkansa on yksinkertaista ja havainnollista,
hivelevää muodoltaan ja sävyltään kansanlaulua
lähellä. Hänen proosatuotteensa ovat usein
häikäiseviä tyyliltään, täynnä säkenöivää älykkyyttä.
Heinen vaikutus myöhempiin kirjailijoihin oli
erittäin suuri. Häntä on myöskin pidettävä
yhdessä yhteiskunnan arvostelija Börneu
(1786-1837) kanssa sen kirjallisen suunnan kantaisänä,
joka ,,Nuoren Saksan" nimellä sai alkunsa
1830-luvulla. Hegelin filosofian innostamana se tahtoi
luoda uusia muotoja ja uutta terveempää
sisältöä elämään ja alkoi poleemisen
tendenssikirjal-lisuuden välityksellä taistella romantiikkaa
vastaan. Se vaati runoudelta modernin elämän
käsittelyä kaikkine polttaville kysymyksineen, se
tahtoi saada täydellisen yhteiskunnallisen
mullistuksen aikaan ja vapauttaa yksilön kaikesta
ulkonaisesta pakosta. Nuorsaksalaisen suunnan
huomattavimmat edusta jat olivat H e i n r. L a u b e
(1806-84) ja Karl Gutzkow (1811-78),
molemmat draama- ja romaanikirjailijoita.
Jälkimäinen. joka toimi myös kriitikkona, oli monessa
suhteessa myöhemmän realistisen ja
naturalistisen suunnan edeltäjä. — Valtiolliset aiheet
tunkeutuivat tänä aikana lyyrillisenkin runouden
alalle, ja ajan henki kuvastuu jossakin määrin
sellaisenkin itseensä sulkeutuneen ja maailmaa
vierovan, haaveksivan, surunvoittoisen lyyrikon
runoudessa kuin itäv. N i c. Len au n (oik.
Niembsch von Strehlenau, 1802-50). 1840-luvulla
syntyi sitten suorastaan demokraattinen
opposit-sionilyriikka. jonka huomattavimmat edustajat
olivat ansiokas Hoffmann von
Fallersleben (1798-1874i, miellyttävä A nastasi us
Griin (kreivi Auersperg, 1806-76), Herwegh
(1817-75) sekä ennenkaikkea voimakas ja
intohi-moinen Freiligrat.li (1810-76), joka saavutti
maineensa varsinkin eksoottisilla runoelmillaan.
Muista tämän ajan lyyrikoista mainittakoon
suuresti suosittu, lempeä ja syvällinen G e i b e 1
(1815-84), sävyltään itämainen Boden stedt
(1819-92), ,,Minne"-runouden uudesti elvyttäjä ja
reippaiden ylioppilaslaulujen tunnettu sepittäjä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
