- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
937-938

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Schidone ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

937

Schidone

:—Schildt

938

Schidone [skidö’-], B a r t o 1 o m m e o (n.
1570-1615), it. taidemaalari; opiskellut Carraccien
koulussa Bolognassa, noudattanut kuitenkin
pääasiallisesti Correggiota, jonka tyylin hän taiteessaan
yhdisti ajan naturalistiseen suuntaan.
Työskenteli ensin synnyinkaupungissaan Modenassa,
sitten hovimaalarina Parmassa. E. R-r.

Schiefner [sifnar], Franz Anton von
(1817-79), itämerenmaakuntalainen kielentutkija,
Kalevalan saksantaja, synt. Tallinnassa, opiskeli
ensinnä Pietarissa lainoppia, sittemmin
Berliinissä kielitiedettä, etenkin sanskriittia. S. oli
aluksi klassillisten kielten opettajana, pääsi
sitten 1848 apuhoitajaksi Pietarin tiedeakatemian
kirjastoon, 1852 akatemian apu jäseneksi, 1854
ylimääräiseksi akateemikoksi sekä 1863
akatemian kirjastonhoitajaksi. Hänen erikoisalanansa
oli tibetin kieli, mutta hän on tutkinut myös
mongolilaisia, turkkilais-tataarilaisia,
samojedilaisia, suomalais-ugrilaisia ja kaukaasialaisia
y. m. kieliä, joista kaikista hän on julkaissut
suuren joukon kirjoituksia Pietarin
tiedeakatemian julkaisusarjoissa sekä itsenäisiä teoksia.
Hänen tibetiä koskevista julkaisuistaan
mainittakoon vain „Täranätha’s Geschichte des
Buddhis-mus in Indien" (tibetil. teksti ynnä saks.
käännös, 1868-69). Kaukaasialaisten kielten alalla,
jotka ennen häntä olivat miltei tuntemattomia,
hän valmisti julkaistaviksi koko sarjan esityksiä
eri kielistä, pääasiallisesti kenraalimajuri paroni
v. Uslarin keräämien ainesten pohjalla.
Turk-kilais-tataarilaiselta alalta sopii mainita
»Helden-sagen der minussinischen Tataren" (1859).
Suoma-lais-ugrilaisia ja samojedilaisia kieliä
harrastamaan hänet varsinaisesti saattoi M. A. Castrén,
johon S. tutustui 1849. Castrénin kehoituksesta
S. myös ryhtyi kääntämään Kalevalaa saksaksi.
Käännöksestään hän julkaisi näytteitä jo v. 1849
„St. Peterburgische Zeitung"issa;
kokonaisuudessaan tämä (uuden Kalevalan) käännös
ilmestyi Helsingissä 1852 nimellä ,,Kalewala, das
National-Epos der Finnen". Tämä huolellisesti ja
tunnollisesti, vaikka ilman varsinaista
runo-lahjaa tehty ensimäinen täydellinen uuden
Kalevalan käännös on ollut tärkeimpänä Kalevalan
tuntemisen välittäjänä ulkomailla (ks.
Kalevalan käännökset). Uusi selityksillä
varustettu komea painos S:n käännöstä ilmestyi
Martin Buberin toimittamana Miinchenissä 1914.
Suomen tiede on S :lle suuressa
kiitollisuudenvelassa siitä, että hän M. A. Castrénin (ks. t.)
kuoleman jälkeen saattoi julkisuuteen hänen
kokoelmansa, osaksi kääntämällä, osaksi
raaka-aineksista valmistamalla. Julkaiseminen tapahtui
Pietarin tiedeakatemian toimesta vv. 1853-62
nimellä ,,Nordische Reisen und Forscluingen".

E. N. S.

Schievelbein [sifolbäin], Hermann
Friedrich Anton (1817-67), saks. kuvanveistäjä,
Berliinin taideakatemian oppilas ja v:sta 1860
sen professori. Hänen Rauchin koulun henkeen
tekemistään pääteoksista mainittakoon m. m.
Berliinissä olevat Pallas Athene-ryhmä (1853,
linnansillalla), Stein-muistomerkki (1875,
S:nop-pilaan J. Pfuhlin loppuunsuorittama) ja
Hercu-laneumin ja Pompejin hävitystä esittävä pitkä
kohokuvafriisi Uudessa museossa. S., joka
tai-teilijauransa alussa otti osaa Pietarin
Talvipalatsin ja Iisakinkirkon koristamiseen plastillisilla

töillä, on myöskin avustanut A. Wredowia
Helsingin Nikolainkirkon apostolienkuvien
muovaile-misessa. E. R-r.

Schildt [silt], Wolmar Styrbjörn,
kir-jailijanimeltään W. Kilpinen (1810-93), suom.
lääkäri ja kielenuudistaja,
suomalaisuuden
harrastaja, syntyi Laukaalla
31 p. heinäk. 1810, tuli
yliopp. 1825, fil. kand.
1833, lääket. lis. 1838.
vihittiin toht. 1840. V. 1839
hän nimitettiin ensinnä
Saarijärven, sittemmin
Jyväskylän piirin
piirilääkäriksi, josta virasta
erosi 50 v:n
virantoimituksen jälkeen 1888.
Ar-vvidssonin herätyksestä hän
jo nuorena lämpeni
suomalaisuuden asialle;
ensi-mäisenä merkkinä tästä
harrastuksesta oli hänen
maisteriväitöksensä, Ivsenophonin »Anabasis"
kirjan kahden ensimäisen luvun suomennos 1832
(järjestyksessä toinen suomenkielinen
maisteri-väitös). Jouduttuaan virkaan hän alkoi
(ensi-mäisenä) kirjoitella suomenkielisiä virkakirjeitä;
samalla hän kirjoitteli suomeksi muutakin, m. m.
suomensi ,,Neljä ensimäistä kirjaa Euklideen
alkeista ynnä viidennen määritykset" (1847) sekä
julkaisi erinäisiä kirjoituksia, joissa käsiteltiin
suomen kielen rikastuttamista uusilla sanoilla
(m. m. ,,Helsingfors Tidningar"issa 1842 ja
,,Suomi" kirjassa 1844 kirjoituksen »Muutama
sana Suomenkielen rikastumisesta"). Useat S:n
sanaehdotuksista ovat päässeet yleiseen
käytäntöön; hänen muodostamiaan ovat esim. semmoiset
sanat kuin tiede, taide, esine, henkilö, yksilö,
yleisö, uskonto, sivistys, kansallisuus, kirje,
kirjailija, aste, suhde, opisto ynnä monet muut. Jos
kohta toisaalta S:n muodostelmista ehkä vielä
suurempi määrä (semmoiset kuin valle - valtio, tosine
= historia, ylile = ihanne, ymmärre = käsite y. m.)
ei ole päässyt ehdotusta pitemmälle, on kuitenkin
käytäntöön päässeiden lukumäärä niin suuri,
ettei kukaan muu »sanaseppä" voi S:n kanssa
kilpailla, mikäli on puhe yleisimpään
kielenkäyttöön kuuluvista sanoista. — Jo tansk. Rasmus
Ras-kista oli lähtenyt yritys muuttaa ääntiöpituuden
merkitsemistä suomen kielen
oikeinkirjoituksessa siten, ettei kirjoitettaisi kahta
ääntiömerk-kiä, vaan pituus osoitettaisiin erityisellä
lisämerkillä, joka asetettaisiin ääntiömerkin
yläpuolelle. S. rupesi v:sta 1847 tätä asiata
harrastamaan : pituusmerkiksi hän valitsi ransk.
»circonflexe" merkin jota hän nimitti
„ve-nykkeeksi" 1. »pujoksi". Kun ä ja ö täten
olisivat tulleet saamaan kaksi merkkiä
päällekkäin, niin S. ehdotti että «:tä ja ö:tä merkittäisiin
merkeillä æ ja cp, joista jälkimäisen sittemmin
tanskan mukaan muutti ø :ksi. Viimeinen
kehitysaste (1870-luvulla) oli se, että hän alkoi no, yö, ie
kaksoisääntiöt kirjoittaa merkeillä o, o ja e, joiden
päälle pantiin piste. S. harrasti venykeasiaa
suurella innolla kirjoittaen asiasta ahkerasti
sanomalehtiin sekä pannen rahoja liikkeelle
venykekirjo-jen julkaisemista varten. Kaikkiaan ilmestyi täten
10 kirjaa ja kirjasta, joissa oli venykekirjoitusta

(S.H.) Wolmar S. Schildt.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0493.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free