Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Schiller ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
941
Schiller
942
jälkeen kuin hän oli tutustunut Weimarin
herttuaan, Karl Augustiin, koitti hänelle valoisampi
aika. Dresdenissä ja Leipzigissä, jossa hän
vietti pari onnellista vuotta Körnerin perheessä,
hän sai muutamia ystäviä, jotka opettivat häntä
näkemään elämää valoisammalta puolelta, ja
siten tästä yhteiskuntaa uhittelevasta
vallan-kumousmiehestä kehittyi humaani reformaattori.
Näiden onnellisempien vaikutusten alaisena S.
sepitti pienen mielenkiintoisen romaaninsa »Der
Geisterseher" (1786) sekä näytelmän „Don
Carlos" (1787), joka sekä sisällykseltään (S.
ihannoi siinä ystävyyttä sekä valtiollista että
uskonnollista vapautta) että runomuodollaan (ensi
kertaa S. käyttää s inä viisijalkaista jambia)
todistaa hänen siirtyneen uuteen kehityskauteen.
V. 1787 S. muutti Weimariin, jossa
kirjallisuutta harrastava hovipiiri otti hänet
suosiollisesti vastaan. Lähinnä seur. vuosina hän
antautui historian, Kreikan kirjallisuuden ja Kantin
filosofian tutkimiseen. Miten syvästi hän oli
eläytynyt antiikin kauneusmaailmaan,
todistavat runoelmat »Die Gotter Grieclienlands" ja
„Die Künstler". Historiallisilla tutkimuksillaan
.,Geschichte des Abfalls der Vereinigten
Nieder-lande" (1788) ja ,,Geschichte des
dreissigjähri-gen Krieges" (1791) S. on vaikuttanut
uraa-uurtavasti uudenaikaiseen historian tutkimiseen.
V. 1789 hänet nimitettiin historian
professoriksi Jenan yliopistoon ja 1790 hän meni
naimisiin Charlotte von Lengefeldin
kanssa. Sairastaessaan kovaa rintatautia. joka
mursi hänen terveytensä koko loppuiäksi, S. yhä
enemmän syventyi Kantin filosofiaan, ja
saatuaan runoilija Baggesenin välityksellä Tanskan
rahamiehiltä 3 vuodeksi 1.000 taalarin suuruisen
kannatusrahan, jota pitennetti n vielä
muutamiksi vuosiksi, hän saattoi 1792-95 kirjoittaa
käänteentekevät esteettis-filosofiset teoksensa:
,,über die tragische Kunst", ,,über Anmut und
Würde". „über die esthetische Erziehung des
Menschen", „über naive und sentimentalische
Dichtung", joissa hän tuo esille sen mielipiteensä,
ettei taide ole moraalin nöyrä palvelija, vaan
ihmiskunnan opettaja, joka esteettisen
kasvatuksen kautta puhdistaa ja jalostaa ihmismieltä,
niin että se omasta halustaan tahtoo saavuttaa
siveellisen ihanteen. — Ruvetessaan
toimittamaan aikakauslehteä ,,Die Horen" (1794-97) S.
pyysi Goetheä avusta jakseen, ja siten sai alkunsa
näiden kahden suuren runoilijan välinen
ystä-vyydenliitto, joka kauneudessaan on ainoa
laatuaan ja joka vaikutti hedelmöittävästi
kummankin kehitykseen. Se antoi uutta virikettä
S:n runotuotannolle ja osoitti, että hänen
tieteellinen toimintansa oli ollut vain kiertotie,
joka varmasti johti hänet varsinaiselle alalleen.
Se antoi myös aihetta Goethen ja Schillerin
väliseen vilkkaaseen yhteistyöhön, jonka
näkyvinä tuloksina olivat m. m. silloisen kirjallisen
elämän epäkohtia ruoskiva epigrammikokoelma
»Xenien" (1797) sekä elämäkerrallis-kriitillinen
teos »Winckelmann und sein Jahrhundert" (1805).
Tämän ystävyysliiton innostamina syntyivät myös
kummankin kauneimmat ja kuuluisimmat runot
ja balladit, joita he julkaisivat S:n
toimittamassa „Musenalmanach"issa (1795-1800).
Varsinkin S:n tämänaikuiset eepillis-lyyrilliset runot,
joita ehkä parhaiten voisi nimittää romansseiksi,
ovat sekä voimakkaan kielensä että
taiturimaisen runomuotonsa puolesta mestariteoksia,
käsitellen useimmiten jotakin kantavaa aatetta
(,,Der Handschuh", ,,Die Kraniche des Ibykus",
,,Der Kampf mit dem Drachen" y. m.).
Kaikkein korkeimmalla asteella seisoo ,,Das Lied von
der Glocke" (suom. A. Oksanen). — 12-vuotisen
vaitiolon jälkeen alkaa uusi kausi S:n
draamallisessa tuotannossa-; hänen
nuoruudenaikaisten näytelmiensä tulinen voima, taiteellinen
kypsyys ja tosirunollisuus ovat yhdistyneet nyt
sopusointuiseksi kokonaisuudeksi. Ensimäinen
näiden näytelmien sarjassa oli suureksi suunniteltu,
kolmiosainen historiallinen draama 30-vuotisen
sodan ajoilta »Wallenstein’’ (1798-99), jossa S..
luomalla traagillisen luonnekuvan tästä
suuresta sotasankarista, on koettanut ratkaista
vaikeaa psykologista tehtävää, täysin kuitenkaan
onnistumatta. Paljon kiitollisempaa draamallista
aihetta hän käsittelee seuraavassa näytelmässään
»Maria Stuart"issa, joka valmistui 1800 S:n
muutettua Weimariin. Tämä draama, jossa on
runsaasti vaikuttavia kohtauksia sekä
psykologisesti mielenkiintoisia kohtia, on eliein S:n
tuotteista. Loistavan menestyksen saavutti
roman-tillinen »Die Jungfrau von Orleans" (1801), joka
häikäisevästä lyyrillisyydestään ja
draamallisesti vaikuttavasta lopustaan huolimatta on
motiveeraukseltaan heikko. Näytelmässään ,,Die
Braut von Messina" (1803) S. 011 koettanut
rakentaa sillan uudenaikaisen ja antiikkisen
murhenäytelmän välille, ja hänen runollinen
muodon-käsittelynsä kohoaa korkeimmilleen sen ihanissa,
lyyrillisissä kuorolauluissa. Kansanomaisin S:n
näytelmistä, jossa hän jälleen palaa historian tai
ainakin taruhistorian alalle, on ,,Wilhelm Teli"
(1804). Kuvaamalla Sveitsin kansan
sankarillista taistelua vieraita sortajia vastaan hän
tahtoi nostattaa mielet taisteluun Saksan
vapauttamiseksi. Tämä näytelmä oli S:n viimeinen, sillä
hän ei ennättänyt valmistaa »Demetrius"
näytelmäänsä, jonka aihe oli puolalais-venäläinen.
Kesken työsuunnitelmia ja miehuuden
kukoistusta kuolema katkaisi hänen elämänsä
Weima-rissa 9 p. toukok. 1805.
S. on yhdessä Goethen kanssa saks.
kansal-lisdraaman luoja. Hän on todellinen
kansallisrunoilija, joka tulkitsee oman aikansa suuria,
yleisiä aatteita, singahuttaen vihansa kaikkea
alhaista vastaan, haltioituen elämän
ihanteellisten ilmiöiden puolesta ja temmaten
aikalaistensa mielet mukanansa. Tosin hän antaa
kaunopuheisuutensa viekoitella itseänsä liialliseen
monisanaisuuteen ja laajuuteen. Mutta hänen
kielensä on aina selvää, voimakasta, usein
rohkeaa, kuvarikasta, poljennollista ja vaihtelevaa.
Välittömänä lyyrikkona hän harvoin onnistuu;
sensijaan hän on suuri oodi- ja
mieterunoili-jana. — S:n kootut teokset julkaisi hänen
ystävänsä Körner (12 nid. 1812-15). Hänen
kirjeenvaihtonsa Goethen kanssa julkaistiin 1828-29,
W. v. Humboldtin kanssa 1830 ja Körnerin
kanssa 1847. — S:n muistoksi on
perustettu useita seuroja (»Schillerverein") ;
varsinkin on mainittava »Schillerstiftung"
Dresdenissä (1859), perustettu lahjakkaiden ja
varattomien saks. runoilijoiden avustamiseksi.
Niinikään on Weimarissa v :sta 1889
Goethe-arkis-ton yhteydessä Schiller-arkisto tutkijain käytet-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
