- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1061-1062

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Selkäranka ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1061

Selkäranka—Selkärankaiset

1062

kin ähkäiset (Echinodermata), m a il o t
(Vermes), nilviäiset (Mollusca),
niveljalkaiset (Arthropoda) ja vaippaeläimet
(Tunicata). Itsenäisessä asemassa olevat ryhmät s a
m-maleläimet (Bryozoa) ja 1 o n k e r o j a 1 k a
i-set (Brachiopoda) liitetään ryhmien pienuuden
takia usein matoihin, joista ne kenties johtavat
alkuperänsä. P. B.

Selkäranka (columna vertebralis),
luurankois-ten ruumiin keskiviivassa kulkeva, useasta
perättäni seuraavasta segmenttaalisesta luutuneesta tai
rustoisesta osasta, nikamasta (vertebra),
muodostunut liikkuva tukipatsas. Se kehittyy
varhaisemmin esiintyvän tukimuodostuksen,
selkä-jänteen (chorda dorsalis) seutuville.
Alhaisimmalla luurankoisella, suikulaisella, ei
selkä-jänne milloinkaan kehity pitemmälle vaan
ikäänkuin korvaa s:aa. Kaikilla muilla luurankoisilla
muodostuu s. Sen muodostavat nikamat ja
näiden väli rustot, jotka vuorotellen seuraavat
toisiaan. Kuitenkin ovat nämä „nikamat"
ympyräsuisilla vielä kovin aiheelliset, joten ruumiin
vahvemman tuen näillä muodostaa selkäjänne, samoin
muutamilla muilla alemmilla kalaryhmillä.
Nikamat, jotka syntyvät selkäjänteen ympärille,
muodostavat keskiosassaan vahvan solmun (corpus
vertebrce). Tästä solmusta lähtee dorsaalisuuntaan
selkäytimen kummallakin puolen lisäke, jotka
kauempana yhtyvät toisiinsa muodostaen siten
selkäydintä ympäröivän nikaman kaaren (arcus
vertebrce). Lisäkkeiden yhtyneet päät jatkuvat
usein vielä kaaren korkeimmasta kohdasta
edelleen okalisäkkeenä (processus spinosus)
dorsaalisuuntaan. Myös ventro-lateraalisuuntaan lähettää
nikaman solmu lisäkkeitä, jotka alempain
luu-rankoisten häntäosassa muodostavat
edellämainittujen dorsaalisten lisäkkeiden tapaan toisiinsa
liittyen ventraalisen kaaren (vrt. kuvataulua
Kalat [anatomia] kuva E). Tämä ympäröi
aortaa. Myös kylkiluut näyttävät olevan tämän
ventraalisen kaaren muodostamia. S:n nikamain
luku on hyvin erilainen eri luurankoisilla.
Käärmeillä tavataan yli 400:kin nikamaa, samoin voi
haikalojen nikamaluku nousta 400:aan, samalla
kuin esim. jäykkäleukaisilla nikamaluku on 15
ja hännättömillä sammakkoeläimillä 011 8
presak-raalista sekä yksi sakraalinikama, jonka jatkona
on yhtenäinen os coccygis. S. jakautuu kaloilla
kahteen osaan, ruumis- ja pyrstö-s :aan.
Korkeammilla luurankoisilla erotetaan useampia osia;
sammakkoeläimillä: kaula-, vartalo-, risti- ja
häntäosat, matelijoilla, linnuilla ja nisäkkäillä:
kaula-, rinta-, lanne-, risti- ja häntäosat. —
Ihmisen s:n muodostaa 7 kaulanikamaa (vertebrce
cervicales), 12 rintanikamaa (vertebrce
thoraca-les), 5 lannenikamaa (vertebrce lumbales), 5
risti-luuksi liittynyttä ristinikamaa (vertebrce
sacra-les) sekä 4 t. 5 häntänikamaa (vertebrce
coccy-geæ). Nikamassa erotetaan tukevampi etuosa,
solmu (corpus), ja sen takaa kummaltakin
puolelta lähtevä kaari (arcus). Kaaren ja solmun
väliin jää aukko, selkäydinreikä (foramen
verte-brale), jotka reiät toisiinsa liittyen muodostavat
s:n kautta jatkuvan selkäydinkanavan (canalis
vertebralis). Solmun sivuilta lähtee ulospäin
poikkilisäke (processus transversarius) sekä
ylös-ja alaspäin pari nivellisäkkeitä (processus
arti-culares), joiden välityksellä viereiset nikamat
niveltävät toisiinsa. Eri kohdissa s :aa nikamat

ovat hieman erilaiset. Eniten muista eriäviä ovat
kaksi ylintä kaulanikamaa, joiden tehtävänä
on liittää pää vartaloon ja samalla välittää
liikettä mainittujen ruumiinosien välillä.
Ensi-mäinen kaulanikama on nimeltään atlas; sen
ja kallonluiden välillä tapahtuu liike, kun
nyökkäämme päätä eteen ja taakse.
Ensimäisen ja toisen kaulanikaman välillä taas
tapahtuu pään kiertoliike sivulta toiselle ja silloin
énsimäinen kaulanikama seuraa liikkumattomana
kalloa. Suuresti muista nikamista eroavat myös
häntänikamat, jotka ihmisellä ovat sangen
surkastuneet ja usein toisiinsa pieneksi häntäluuksi
yhteenkasvaneet. Näistä nikamista on pääasiassa
ainoastaan solmu jäljellä. Kuten jo edellä
viitattiin, liittyvät kylkiluut läheisesti syntyynsäkin
nähden nikamiin. Myöskin ihmisen s :n nikamissa
huomataan tämä läheinen yhteenkuuluminen.
12:een rintanikamaan liittyy kuhunkin nivelellä
pari kylkiluuta. Mutta muissakin nikamissa,
liäntänikamia lukuunottamatta, voidaan tavata
kylkiluun jätteitä (ks. Luusto). — S :n eri
nikamat liittyvät toisiinsa osittain nivelten ja
nivelsiteiden, osittain nikamien välirustojen avulla.
Siten syntyy vahva, jossain määrin taipuisa
patsas. S. kulkee ihmisellä aaltomaisessa kaaressa
siten, että se on kaartunut kaula- ja
lantio-osassa eteenpäin, rintaosassa ja ristiluun tienoilla
taaksepäin. Tämä s:n muoto, joka puuttuu
vastasyntyneeltä, riippuu ihmisen pystyasennosta, ja
sen tarkoituksena on m. m. muuttaa ruumiin
painopisteen kautta kulkeva luotiviiva niin, että
se leikkaa jotenkin keskeltä sitä tukitasoa, jonka
jalat seistessä muodostavat väliinsä. Ne liikkeet,
joita s. voi tehdä, ovat 1) taivutus eteen- ja
taaksepäin, 2) taivutus sivulle, 3) kiertoliike
pituusakselin ympäri ja 4) pyöritys. Ivaulaosassa
kaikki nämä liikkeet ovat mahdolliset.
Rintaosassa on eteen- ja sivullepäin taivutus
mahdollinen, samoin kierto ja aliosassa pyöritys.
Taivutuksen taaksepäin estävät, limittäin toistensa
päälle asettuneet okahaarakkeet. Lanneosassa ovat
muut paitsi kiertoliike mahdolliset. S. painuu
lyhyemmäksi seistessä ja venyy maatessa, jotenka
ihmisen mitta seistessä lyhenee, maatessa
pitenee; ero on n. 1-1 1/2 cm. Tämä johtuu
nikamain välirustojen kimmoisuudesta. Vanhemmalla
iällä s. usein käyristyy ja siten johtaa henkilön
lyhenemiseen. — Kuva ks. Luusto. Y. K.

Selkärankaiset 1. luurankoiset
(Verte-brata), toinen ja korkeammalle kehittynyt
molemmista eläinkunnan suurista pääryhmistä
(mikäli nim. kaikki alemmat eläimet yhdistetään
yhdeksi ryhmäksi: selkärangattomat, ks. t.),
ovat kaksikylkisiä (bilateraalisia) eläimiä, joiden
ruumista tukee sisäinen tukisolukko. Tämä on
alhaisemmilla s :11a (putkisydämisillä ja
ympyräsuisilla) sidekudoksen muodostama selkäjänne
(chorda dorsalis), joka muillakin s :11a tavataan
sikiöasteella, mutta myöhemmin katoaa rustoisen
tai hiutuneen selkärangan tieltä. Selkäranka on
useamman, suunnilleen samanlaisen nikaman
muodostama; samoin huomataan ainakin alemmilla
s :11a ja sikiöasteilla useimmissa muissakin
elimissä nivelisyyttä (segmenteerausta), joskin usein
vähemmän selvänä kuin selkärangassa. S. ovat
näin ollen alkutyypiltään „niveleläimiä", kuten
nivelmadot ja niveljalkaiset. Raajoja s: 11 a on 2’
paria, etu- ja takaraajat; putkisydämisillä, ym-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0555.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free