- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1125-1126

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Serbokroaatsian (l. serbokroaatin) kieli ja kirjallisuus

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1125

Serbokroatsian (1. serbokroaatin) kieli ja kirjallisuus

1126

Serbokroatsian (1. serbokroaatin) kieli ja
kirjallisuus. 1. Kieli. Samoinkuin nimitys
»serbokroaatit" esiintyy myöskin »serbokroatsian
1. serbokroaatin kieli" vain tieteellisessä
kirjallisuudessa. Serbialaisissa ja kroaattilaisissa
maissa käytetään nimitystä »serbian kieli" tai
»kroaatin Heli" tai myöskin »kroaatin 1.
Serbian kieli". Nimet »illyriläinen" t,
»eteläslaavilainen" kieli, joita joskus aikaisemmin on
käytetty, ovat saaneet aikaan vain hämmennystä.
Tieteellinen nimi »serbokroaattilainen" on
myöskin käytännöllisistä syistä välttämätön, koska
sekä »serbian" että »kroaatin" kirjakieli on
sama ja koska myöskin suurin osa sitä aluetta,
jolla tämä kirjakieli on sekä kirjallisuuden että
julkisen elämän ilmaisuvälineenä, myöskin siinä
puhutun kansankielen kannalta on yhtenäinen.
Erotus »kroaatin" ja »serbian" kielen välillä
sivistyskielenä riippuu vain siitä, että
»kroaateiksi" lukeutuvat paitsi Kroatsian myöskin
Dal-matsian katoliset slaavilaiset ja sen takia
käyttävät latinalaista kirjaimistoa, jotavastoin
serbialaisuus ja kreikanusko ja sitä seuraava
kyrillinen, pääasiassa venäläisen kaltainen
kirjaimisto käyvät käsikädessä. Serbokroaattilaisen
kielialueen itäraja alkaa Serbian ja Bulgaarian
valtakuntien yhtymäkohdasta Timok-joen suulta,
kulkee pitkin tätä jokea Zajecariin ja jatkuu
Morava-joen molempien haarojen yhtymäkohtaan
Stalacissa ja sieltä Prokupljen ja Kursumlijan
kautta, joten siis Serbian kuningaskunnan
kaakkoiskulma, Nisin ja Aleksinacin ympäristöt
jäävät sen itäpuolelle, Janjevoon Pristinan
kaakkoispuolelle ja sieltä Prizrenin kautta
Skutari’n-järven eteläpuolitse Adrianmerelle. Lännessä on
rajana Adrianmeri aina Rovignoon saakka
Ist-riassa; kuitenkin kuuluvat Dalmatsian saaret
serbokroaattilaiseen kielialueeseen. Istriassa jää
läntinen rannikko italialaiseen ja sloveenilaiseen
kielialueeseen, pohjoisessa käy raja Istrian ja
Krainin välistä karst-vuoristoa pitkin Kulpan
(Savan lisäjoen) lähteille ja sitten Kroatsian ja
Itävallan rajaa pitkin Drava-joelle, joka on
pohjoisena rajana unkarin kieltä vastaan, aina
Dra-van ja Tonavan yhtymäkohtaan asti. Myöskin
Etelä-Unkarista kuuluu n. s. Baanaatti,
Tonavan pohjoisranta Tiszan molemmin puolin,
Ujvi-dékin (Neusatzin) ja Pancsovan ympäristöt sekä
useat kohdat Temesvärin komitaatista
serbokroaattilaiseen kielialueeseen. Koko kielialue
jaetaan varsinaiseen serbokroaattilaiseen ja
kajka-vilaiseen osaan. Viimemainittu, joka on hyvin
lähellä sloveenin kieltä, käsittää Kroatsian
kuningaskunnan luoteisen osan Kulpa-joen
pohjoispuolella, siis Varasdinin, Agramin ja Belovärin
ympäristöt. Varsinainen serbokroaattilainen
alue jaetaan cakavilaiseen ja
stokavi-laiseen. Edellinen käsitti alkujaan melkein
koko Dalmatsian, suuren osan Kroatsiaa ja
läntisen Bosnian, mutta on nyt supistunut hyvin
pieneksi, siihen kun kuuluu vain etupäässä
Dalmatsian saaret sekä Fiumen ja Zenggin väliset
seudut. Koko muu osa on stokavilaista.
Cakavi-laiset murteet ovat säilyttäneet paljon enemmän
vanhoja piirteitä kuin stokavilaiset,, joissa
jälkimäisissä m. m. I konsonantin edessä on
muuttunut M:ksi ja tavun lopussa o:ksi (vlk^>
vilkkusi, Belgrad, > Beograd) ja korko on siirtynyt
yhden tavun taaksepäin sanan alkua kohden. Ser-

bokroaatin kielelle omituisia piirteitä ovat:
alkuperäinen tj on muuttunut d:ksi (t’s’), dj taas
d’z’ :ksi (kirjoitetaan dj tai gj), esim. alkuslaav.
svëtja; serbokr. svééa - kynttilä)), mutta bulg.
svesla, ven. svetsa; alkuslaav. medja; serbokr.
mèdja, mutta bulg. mezda, ven. meza.
Alkuperäiset pitkät tavut ovat useassa tapauksessa,
esim. välittömästi koron edellä, säilyneet.
Serbo-kroaattilaisella alueella oli ennen 19:ttä vuosis.
kolme eri kirjakieltä: dalmatsialainen 16:nnella
vuosis. syntynyt, kajkavilainen
Luoteis-Ivroat-siassa ■ ja varsinainen serbian kieli Serbiassa,
Montenegrossa, Bosniassa, osassa Slavoniaa ja
Unkarin Baanaatissa. Jälkimäinen oli oikeastaan
vain serbialainen muunnos muinaisslaavilaista
kirkkokieltä, johon 17:nneltä vuosis. alkaen tuli
myöskin venäläistä vaikutusta. Näiden kolmen
sijasta syntyi yhtenäinen serbokroaattilainen
kirjakieli 19:nnellä vuosis. Vuk Stefanovic
Karadzicin (ks. t.) uudistustyön kautta ja n. s.
il-lyriläisen 1. eteläslaavilaisen kansallisen
yhdis-tysliikkeen kannattamana. Vuk Karadzicin
luoma kirjakieli perustui Hertsegovinan
murteeseen, joka monessa suhteessa on vähimmän
vanhanaikuinen kaikista serbokroaattilaisista
murteista. Hänen työtään uuden kirjakielen
tieteellisessä vakiinnuttamisessa jatkoi Djuro
Da-nicic (1825-82). Vuk Karadzic uudisti myöskin
oikeinkirjoituksen. Hän jätti tarpeettomina
sanan lopusta pois l ja b kirjaimet ja lisäsi
entiseen 4 uutta merkkiä. Vuk Karadzicin
kirjoitustapa on käytännöllinen ja foneettinen.
Saman kielen lat» »kroaattilainen",
oikeinkirjoitus muovaeltiin Karadzicin periaatteiden mukaan.
Lat. kirjaimistosta puuttuvat muutamien
serbo-kroaattilaisten kerakkeiden merkit (s, z, c)
lainattiin tsekkiläisiltä. — [Leskien, »Serbokroat.
Grammatik" I (1914) ; Budmani, »Grammatica
della lingua serbo-croata" (1867) ; Maretic,
»Gra-matika i stilistika hrvatskoga iii srpskoga
je-zika" (1899); Vuk Karadzic, »Lexicon
serbico-germanico-latinum" (viim. pain. 1898) ; Ivekovic
ja Broz, »Rjecnik hrvatskoga jezika" I-II (1901)
ja Agramin akatemian suuri sanakirja
(vastaiseksi 6 osaa, A-N).J j. j. m.

2. Kirjallisuus alkaa kolmatta sataa
vuotta myöhemmin kuin bulgaarialainen.
Serbialaisella alueella oli Dalmatsiasta päin
levinnyt kristinusko kyllä vakiintunut jo 9 :nnellä
vuosis» mutta serbialaiset heimot olivat tällöin
vielä erillään useampana eri ruhtinaskuntana,
joiden sisällinen järjestys oli alkeellinen ja
heikko. Vasta 12:nnen vuosis. lopulla, jolloin
serbialaisen vallan painopiste oli siirtynyt
Adrianmeren rannalta, nykyisestä Montenegrosta ja
Etelä-Dalmatsiasta, serbialaisen asutuksen
sydänmaahan, nykyisen Novipazarin seutuun,
järjestyvät sisälliset olot. Siihen asti olivat serbialaiset
olleet kokonaan roomalaisen kirkon vaikutuksen
alaisina* ja vasta suur-zupani Stefan Nemanja
(n. 1170-96), joka oli kastettu sekä läntisen että
itäisen kirkon menojen mukaan, saattoi
valtakunnassaan voimaan itäisen kirkon. Hän rakennutti
luostareja, hänen oma poikansa rupesi munkiksi
Savan nimellä — myöhemmin hänestä tuli
Serbian ensimäinen arkkipiispa ja pyhimys — ja
lopuksi luopui Nemanja itsekin valtaistuimelta,
vetäytyi munkkikammioon ja perusti
Athos-nie-melle suuren serbialaisen Ililandar nimisen luos-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0587.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free