- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1201-1202

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sielu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1202

Sielunpalvel us—Sielutiede

1208

aineellisina, eivätkä ole aistien välityksellä
havaittavissa, vaan ainoastaan välittömästi koettavissa
sen yksilön tajussa, jonka omina ne ilmenevät.
Mutta tämä käsite on erittelevän ajattelemisen
tuote, joka vasta myöhäisillä kulttuuriasteilla on
mahdollinen. Paljon aikaisemmin kuin sielullisten
ilmiöiden tieteellinen käsittely on voinut alkaa,
on sellainen s.-käsite muodostunut, jonka mukaan
ei tehdä selvää eroa aineellisen ja aineettoman
välillä. Tämän käsitteen muodostuminen
perustuu suureksi osaksi niihin huomioihin, jotka
ihminen alkuasteilla tekee kuoleman ilmiöstä. Se
huomio, että ihminen tai eläin kuollessaan lierkeää
hengittämästä, aiheuttaa sen käsityksen, että
hengityksenä ilmenevä elonvoima viimeisessä
hengenvedossa erkanee ruumiista, joka siten jää
elähyttävää voimaa vaille. Käsitys, että s. on
hengitystä aikaansaava olento, kuvastuu niissä
merkityksissä, joita s. tai henki sanoilla monissa
kielissä alkuperäisesti on (suom. henki, unk.
léiek, ruots. ande, saks. Geist, ven. duh, kreik.
psy-khé, pneuma, anemos, lat. animus, anima,
spiri-tus y. m.). Toinen tähän yhteyteen kuuluva
alkuperäinen huomio oli, että veren virratessa pois
haavoitetusta ihmisestä tai eläimestä tämä kuoli.
Siitä tehtiin se johtopäätös, että veri oli
elon-voiman säilyttäjä. Kumpainenkin huomio johti
niinmuodoin siihen käsitykseen, että s.
elonvoi-man antajana oli ilman tai höyryn tapainen,
hienoaineinen olento. Mutta muitakin huomioita
tehtiin, jotka tarjosivat lähtökohtia s.-käsitteen
muodostumiselle. Kun kehittymättömällä
ajatus-asteella oleva ihminen näki unta itsestään ja
muista ihmisistä, niin hän käsitti unennäkönsä
todellisiksi kokemuksiksi ja siten hänen täytyi
ajatella mahdolliseksi, että ihmisen s. saattoi
vaeltaa pitkiä matkoja, käydä muiden luona
vieraissa y. m., vaikka s:n asuma ruumis ei samaan
aikaan liikahtanut paikaltaan. Myöskin peili- ja
varjokuvat, harhanäyt y. m. antoivat aihetta
siihen käsitykseen, että ihminen 011 kaksoisolento,
joka s:na rajoittamattomasti voi liikkua
avaruudessa, mutta ruumiina on kiinnitetty
määräpaikkoihin. Kun kerran tällainen haamu- eli
varjosielun käsite oli muodostunut, niin se
saattoi tunkea pois sen raaemman käsityksen, että
vainaja edelleen elää omassa ruumiissaan, jota
senvuoksi on kuolleenakin hoidettava johtamalla
sille putken avulla ruokaa suuhun, y. m.
Mielikuvitus antoi tälle varjosielulle sen liikkumis- ja
tajuamismahdollisuuden, jonka kuolema oli
ruumiilta riistänyt, ja monenmoisia käsityksiä
s:n haudantakaisesta elämästä saattoi kehittyä.
S. on ruumiista erottautumaan pystyvä,
itsenäinen olento, joka elää omaa elämäänsä ja
saattaa kuolemankin jälkeen monella tavalla
vaikuttaa jälkeenjääneiden oloihin. Kuitenkin
s. samalla on jonkunlainen sen ruumiin
vastine tai kuvastaja, johon se alkuperäisesti on
kuulunut; niinpä esim. taistelussa kaatunut
jäljestäpäin näyttäytyy haavoilleen tai silvottuna
j. 11. e. Kun kehittymättömällä ajatusasteella
kuvitellaan var josielujen haudantakaisia oloja,
muodostetaan lisäksi vielä se s.-käsite, että
kaikilla olennoilla ja olioilla 011 omat s:nsa;
ihmisten varjo-s:t taistelevat keskenään varjoasein,
metsästävät varjonuolin varjo-otuksia j. n. e.
Tällä käsityksellä on suuri merkitys
vanhimmassa uskonnollisessa ajatustavassa, sillä esim.

hautauhrit poltetaan siinä mielessä, että s :t siten
vapautuvat seuraamaan vainajaa
haudantakaiseen maailmaan; jumalat ottavat uhriateriasta,
joka heille tarjotaan ja joka näyttää
koskemattomalta, s:n j. n. e.

Tämä alkuperäinen s.-käsite on suuresti
vaikuttanut niihin ajattelijoihinkin, jotka ovat
pyrkineet käsitettä tieteellisesti selvittämään. Niinpä
esim. Aristoteles kehittää s.-oppia
elonvoima-ajatuksen pohjalla; s. on hänen mukaansa elä
vän ruumiin elävöittävä voima, joka kasvissa
esiintyy paljaana elonvoimana, eläimessä lisäksi
aistimis- ja liikuntokykynä, ihmisessä edellisten
voimien lisäksi järjellisenä ajattelemisena. Tämä
ajatus, että s. on elimistön elonvoiman perustana,
011 vallinnut uuteen aikaan asti. Tosin jo ennen
Aristotelesta Sokrates ja Platon olivat esittäneet
sen käsityksen, että s. on jyrkästi erotettava
kaikesta aineellisesta ja ymmärrettävä
ajattelemiseksi; erityisesti tahtoi Platon osoittaa s:n
aineettomaksi olennoksi sillä selityksellään, että
ainetta voidaan jakaa eri osiin, mutta s. 011
jakaumaton. Mutta tätä käsitystä kreik. filosofit
eivät johdonmukaisesti kehittäneet. Keskiajan
s.-käsite on yleensä karkean aineellinen;
kiirastulessa palavaa s:ua ei ymmärretty
vertauskuvaksi, vaan todellisuudeksi. Vasta Cartesius
sai uudemman filosofian perustajana käänteen
aikaan. S. on hänen mukaansa se ajatteleva
olento, joksi itsensätajuava yksilö välittömästi
huomaa itsensä. S :lta puuttuu kokonaan
ulottuvaisuus, joka on ruumiin ja muiden aineellisten
olioiden yhteinen ominaisuus. Se Cartesiuksen
käsitys, että ruumis ja s. ovat kokonaan
erilaisia, joten s. ei ole mikään haamu t.
muu semmoinen, vaan sisäisesti tajuttava
todellisuus, on valtavasti vaikuttanut koko uuden
ajan filosofiaan, mutta samalla tehnyt s:n ja
r 11 u 111 i i 11 välistä suhdetta koskevan
kysymyksen hyvin vaikeasti ratkaistavaksi probleemiksi.
Siinä valossa, jonka Cartesius on kysymykselle
antanut, materialismi osoittautuu
mahdottomaksi, sillä sisäisesti havaittavat ilmiöt 1. n. s.
tajunilmiöt eivät ole mitenkään ymmärrettävissä
aineeksi tai aineen toiminnoiksi. Cartesius itse
oli dualismin kannalla katsoen, että on
olemassa kaksi toisistaan aivan eroavaa perusoliota
1. substanssia, ruumiillinen, jolla on
ulottuvaisuuden ominaisuus, ja sielullinen, jonka
ominaisuutena on ajatteleminen 1. tajuaminen. Vaikka
s. ja ruumis ovat aivan erilaisia, vaikuttavat ne
kuitenkin toisiinsa. Cartesiukselle tämä kahden
aivan erilaisen substanssin vuorovaikutus oli
mahdoton selittää. Hänen jälkeensä on eri tavoin
koetettu välttää dualismin vaikeuksia.
Spiritualismi koettaa ymmärtää ruumiillisetkin
ilmiöt olemukseltaan henkisiksi ja katsoo niin
ollen, että ruumiin ja sielun vuorovaikutus ei
sisällä mitään mahdottomuutta. N. s. i d e n 11
i-syys hypoteesin edustajat, joiden opille
myöskin on annettu nimi paralleliteoria,
koettavat puolestaan päästä vaikeudesta sen
käsityksen avulla, että s. ja ruumis eivät ole
vuorovaikutuksessa keskenään, vaan niiden
yhteen-soveltuvaisuus saa selityksensä siitä, että ne ovat
yhden ja saman perusolion eri puolia suhteutuen
toisiinsa samalla tavoin kuin kaaren kovera ja
mykevä puoli. Se mikä ulkonaiselle havainnolle
näyttäytyy ruumiilliseksi, näyttäytyy sisäiselle

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0625.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free