- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1249-1250

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Siipialttari ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1249

Siipialttari—

Siipijalkaiset

1250

Siipialttari ks. Alttari.

Siipijalkaiset (Chiroptera) ovat lentotaitoisia
imettäväisiä; niiden iho on pitkien eturaajojen
ja lyhyiden takaraajojen ja hännän välissä
levinnyt suureksi lentonahaksi, joka lentäessä on
kireäksi pingoittunut ulospäin levitettyjen
raajojen väliin. Eturaajoissa ovat käsivarsi ja
varsinkin kämmenluut ja sormet hyvin pitkät (kuva
ks. liitettä Polveutumisoppi II);
lento-nahka, joka ulottuu sormien päihin asti, on
näiden väliin pingoittunut kuten sateenvarjon kangas
rautalankojen väliin. Teräväkynsinen peukalo on
kuitenkin vapaa, samoin myöskin takajalka
nilkasta asti. Nilkassa s :11a on häntään päin
suuntautuva, pitkä ja kapea lenninräpylää
pingoit-tava n. s. kannusluu. Lentotaito edellyttää
tietysti suuria lihaksia; rintalihakset ovatkin s:11a
hyvin voimakkaat ja kiinnittyvät korkeaan
rintalastan harjaan kuten linnuilla. Sitäpaitsi ovat
lapaluut ja solisluut suuret ja rintakehä avara
ja lujarakenteinen. S. ovat joko hyönteis- tai
kasvinsyöjiä (vampyyrit imevät verta toisista
eläimistä). Hyönteissyöjillä s :11a on kita suuri
ja hampaat piikkipäiset; ne pyydystävät
saaliinsa lennosta; korvalehdet ovat erittäin suuret
ja kuulo niinmuodoin hyvin tarkka
(korvakäytävän saattaa erityinen ihopoimu sulkea). S.
voivat jo etäältä kuulla lentävän hyönteisen
surinan ja ihmeteltävän tarkalla tuntoaistillaan,
joka on lentonahassa ja korvalehdissä erittäin
herkkä, ne voivat tuntea hyönteisen lennosta
syntyneen ilmanväräjämisen. Silmät sitävastoin
ovat pienet ja näkö huono. S :11a on hyvin tiheä
karvapeite paitsi lentonahassa ja korvissa, jotka
ovat melkein kaljut. Kuonon pinnalla silmien
ja sierainaukkojen välissä on runsaasti rasvaa
erittäviä rauhasia; tätä rasvaa s. sivelevät
lento-nahalle. Muuten ruumis on kokonaisuudessaan
kevyt ja hento; ruuansulatuskanava, kuten
kaikilla hyönteissyöjillä, on lyhyt, luut heikot ja
keveät. — S. ovat yöeläimiä; päivällä ne
nukkuvat ontoissa puissa, kallion rotkoissa,
ullakoilla, tai muissa pimeissä paikoissa.
Nukkuessaan ja levätessään s. riippuvat takajaloistaan
pää alaspäin, ja kietovat lentonahkansa vaipaksi
ruumiinsa ympäri. Lentoon lähtiessään ne
pudottautuvat alaspäin saaden siten ilmaa siipiensä
alle; maasta s. eivät voi kohottautua lentoon.
Maassa tai muulla alustalla ne liikkuvat ryömien
peukalonsa ja takajaikojensa nojassa. Kylmien
ja lauhkeiden seutujen s. nukkuvat yli talven
horrostilassa. Synnyttävät vain yhden poikasen
kerrallaan; tämä imeytyy lujasti kiinni emon
nisään (nisiä s :11a on vain yksi pari rinnan
kohdalla) ja riippuu siinä kiinni
lentomatkoillakin. Paitsi nisien lukumäärän ja aseman
puolesta, s. muistuttavat kädellisiä (Primates)
myöskin kohdun rakenteessa (uterus simplex) ja
istukan muodossa (placenta discoidalis). — S.
jaetaan kahteen ryhmään: hyönteissyöjiin ja
hedel-mänsyöjiin.

Hyönteissyöjät s. (Chiroptera
insectivora 1. Microchiroptera) ovat kaikki pieniä,
piikkihampaisia eläimiä, joilla ainoastaan
peukalo on lentonahasta vapaa. Korvalehdet hyvin
suuret, silmät pienet. — Tähän ryhmään
kuuluvat kaikki meikäläiset s., joita maassamme on
tavattu 7 lajia; näistä kuitenkin 3 lajia ylen
harvoin. Tunnetuimpia s:ia meillä ovat:
40. VIII. Painettu 18’ 16.

(S.H.) Pitkilkorvainen*yöleikko lennossa ja lepoasennossa.

Pitkäkorvainen yöleikko (Plecotus
auritus), jonka korvalehdet ovat hyvin suuret
ja tyvestään päälaen yli yhteenkasvaneet. Päältä
ruosteen- tai mustanharmaa; alta vaaleampi;
häntäräpylässä noin 10 poikkijuovaa. Ruumiin
pituus 40-45 mm, häntä yhtä pitkä;
siivenkär-kien väliä n. 250 mm. Lentää hyvin ja yleensä
korkealla maasta. — Pitkäkorvainen yöleikko on
jokseenkin harvinainen Etelä- ja Keski-Suomessa.
Tavataan koko Euroopassa pohjoisimpia osia
lukuunottamatta, Siperiassa, Kiinassa,
Itä-Tr>fiassa ja Länsi-Aasiassa. — Pohjan
yö-"kko (Vesperugo borealis) on edellisen
kokoinen; sen korvat ovat tyvestäänkin
erillään toisistaan, päätä lyhemmät ja paksut.
Mustanruskeassa selässä suuri ruskeankeltainen,
taaksepäin soukkeneva kiiltävä täplä; alta
harmahtava. Häntäräpylässä 10-12 poikkijuovaa.
Lentää yleensä korkealla. Tavallinen
Etelä-Suomesta Lappiin asti; esiintyy sitäpaitsi
Skandinaaviassa, Harzissa, Venäjällä ja
Siperiassa. — Viiksellinen yösiippa
(Ves-pertilio mystacinus) on edellisiä jonkun verran
pienempi, korvat ohuet, noin pään pituiset;
päältä mustanruskea, alta vaalea. Korvalehdissä
4 poikki poimua. Häntäräpylässä 10-12 selvää
poikkijuovaa, reuna ripsikarvaton. — Jokseenkin
tavallinen Etelä-Suomessa; pohjoisemmassa
harvinainen. Useimmissa Keski- ja Pohjois-Euroopan
maissa, Kaukaasiassa ja Itä-Siperiassa. —
Vesisiippa (Vespertilio Daubentoni) on edellisen
kokoinen. Selkäpuoli ruskeanharmaa, vatsapuoli
vaalea. Korvalehdet päätä vähän lyhyemmät,
poikkipoimuiset, kuten edellisellä. Häntäräpylässä
hyvin epäselvät poikkijuovat; sen takareuna
hienosti ripsikar-

vainen. —
Lentää kuten

edellinenkin
matalalla ja
et-sii ravintoaan
läheltä
vedenpintaa. —
Yleinen
Etelä-ja Keski-Suo- l

messa; melkein (s.h.) Vampyyri.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0653.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free