- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1279-1280

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Siitoseläin ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1277

Siitoseläin—Siitoskato

1279

kasvien lisääntymisessä, jolloin siitoselimet
eivät kehity t. eivät ainakaan toimi, vaan ne
muodostumat, jotka säännön mukaan ovat siitoksen
tuloksena, syntyvät emokasvista suvuttomasti
versoamisen kautta. Sienillä s. on hyvin
tavallinen. Muutamilla saniaisilla syntyy saniaiskasvi,
jonka pitäisi oikeastaan muodostua munasolusta,
versoamalla alkeisvarsikon solukosta. Eräillä
siemenkasveilla (esim. Citrus) syntyy alkioita
alkiorakkoa ympäröivästä kudoksesta,
vastapuo-lensoluista y. m. eikä munasolusta, vrt.
Itiö-kato ja Neitseellinen sikiäminen.

K. L.

Siitostavat, kotieläinten
jalostamisessa, eri menettelytavat keskenään
pariteltavia eläimiä valittaessa. S:oja on
pukdassii-tos, ristisiitos, suku- (s isä-) siitos ja
verenuudistus. Kumpaistakin
viimemainittua voidaan käyttää sekä puhtaassa että
ristisiitoksessa. — Puhdassiitos tapahtuu, kun
paritellaan samanrotuisia eläimiä keskenään.
Käytettäväksi valitaan sellaiset rodut, jotka
sopivat seudun ilmastollisiin ja taloudellisiin
olosuhteisiin ja vaadittuun tuotantoon, kuten esim.
hyviksi tunnetut tai kehityskelpoiset
maatiaisrodut. Rodun hyvät ominaisuudet voidaan täten
säilyttää ja kehittää sangen varmasti, jos samalla
jalostuksen muut tekijät, ruokinta, hoito ja
kasvatus ovat tarkoituksenmukaiset. —
Ristisiitoksessa paritellaan erirotuisia eläimiä
keskenään, seur. eri tarkoituksia varten: a)
tuotantokelpoisten käyttöeläinten hankkimiseksi
risteytyksen ensi polvesta, kuten liha- ja
työeläin-ten, joita siis ei enää edelleen siitetä; b) jonkun
rodun parantamiseksi jossakin suhteessa tahi sen
perusteellisesti jalostuttamiseksi. Kun esim.
kotoinen rotu ei joka suhteessa täytä vaatimuksia,
niin joko ,,tilapäisellä risteyttämisellä"
siirretään sille täydennykseksi jonkun toisen rodun
ominaisuuksia, jonka jälkeen ei risteytystä
pitemmältä jatketa, tahi jatketaan n. s. ,,jatkuvalla
ristisiitoksella" jalostettavan rodun
risteyttämistä jalostajaksi valitulla rodulla (urospuolta
käyttäen) yhä polvi polvelta, jolloin toivotut
hyvät ominaisuudet vähitellen periytyvät ja
jalostettava rotu lopulta muuttuu jalostajarodun
kaltaiseksi (ensi polvessa lasketaan tulevan
V2-verinen, toisessa 3/4-verinen, kolmannessa
7/8-j. n. e.) ; c) uusien rotujen kehittämiseksi, jolloin
risteytettävät eläimet valitaan kahdesta tai
useammasta rodusta ja tarkoituksena on määrätyn
eri-koistyypin saamiseksi yhdistellä eri rotujen
arvokkaita ominaisuuksia uusiin yksilöihin, joissa ne
ankaralla valinnalla, kasvatuksella j. n. e.
koetetaan saada vakiintumaan pysyväisiksi. Tässä 011
monta vaikeutta esteenä (vrt. A t a v i s m i,
Perinnöllisyys, Siitos); kysytään
tarkkaa eläimentuntemusta ja kasvattajakykyä. Näin
ovat syntyneet monet maailman parhaista
kult-tuuriroduista, kuten lybytsarvikarja,
Shropshire-lammas Englannissa y. m. Ristisiitosta,
ahtaassa merkityksessä, on sekin, kun saman rodun
eri tuotantotyyppejä paritellaan keskenään. •—
Suku- (sisä-) siitokseksi sanotaan
parittelua läheisten tai etäisempien sukulaiseläinten
kesken (ei kuitenkaan kuudetta polvea etäisempien).
Tässä käytetään n. s. ,,perhesiitosta" (ruots.
famil-jeafvel), joka tapahtuu samojen kantavanhempien
jälkeläisten kesken, ja ,,kantasiitosta" (inafvel) sa-

man karjan, kylän tai muun pienehkön piirin
eläinten kesken, sekä „verilieimoista siitosta"
(ruots. blodfriindskapsafvel), läheisinten
sukulaisten välillä (ensimäisestä kolmanteen polveen).
Sukusiitos on sangen tärkeä siitostapa, jonka
olemus ja vaikutukset eläintenkasvattajan täytyy
kuitenkin tuntea perinpohjin, jotta tuloksista olisi
hyötyä. Tässä periytyvät sukulaiseläinten
voimakkaat hyvät kyvyt jälkeläisille, mutta myöskin
viat ja heikkoudet. Sen tarkoituksena on joko
jouduttaa ja varmentaa puhtaassa siitoksessa
eläinkannan tasalaatuiseksi (ruots. konform)
saattamista tahi vahvistaa ja yhdistää toivottuja
ominaisuuksia sellaisessa siitoksessa, missä
jalostus tapahtuu risteyttämällä (ruots. konsolidering).
— Verenuudistuksella tarkoitetaan sitä
siitostapaa, jolla karjaan hankitaan arvokkaita
siitoseläimiä (tav. urospuolisia) jostakin vieraasta
(ei sukua olevasta) eläinkannasta, jonka
jalostuksessa noudatetaan samaa siitosmenetelmää.
Sillä vastustetaan kotikannassa ilmeneviä
heikkouksia (esim. sukusiitoksen tuottamia) ja
koetetaan palauttaa taantumuksellisia
rotuominaisuuksia (esim. sellaiselle rodulle, jota elätetään
sille vieraissa ja epäedullisissa olosuhteissa,
käytetään rodun alkuperäisen kotiseudun eläimiä),
vrt. Karjanjalostus,
Kasvinjalostus, Perinnöllisyys, Siitos.

E. v. K.

Siitti 1. Siitenselkä, Saimaan vesistössä
Varkauden eteläpuolella oleva järvenselkä, joka
Pähkinäsaaren rauhakirjassa mainitaan
rajapaik-kana Ruotsin ja Venäjän välillä, vrt.
Karja-1 a n k o s k i 1. K. G.

Siittimet ks. Sukupuolielimet.

Siittiö. 1. Eläinten s:t 1. siemensolut,
sperma tozooit (<; kreik. sperma = siemen,
ja zoon = eliö; siis = ,,siemeneliö"), joiden
tehtävänä on munasolun hedelmöittäminen (ks.
Siitos), syntyvät yleensä s.-rauhasissa 1. kiveksissä
(tesies) ja joutuvat tav. ulos ruumiista erityisiä
tiehyitä myöten, usein osana n. s. spermassa
1. siitinnesteessä (ks. t.), joskus
isommiksi ,.paketeiksi", spermatoforeiksi (ks. t.)
yhdistyneinä j. n. e. S töiden syntymistavasta ja
kehityksestä sekä toiminnasta hedelmöityksessä
ks. Siitos (vrt. myös Sukupuolielimet).
S :t huomasi ensi kerran van H a m m e n (1677),
ja hänen opettajansa Leeuwenhoek antoi niistä
ensimäisen kuvauksen. Muodoltaan s :t ovat
erinomaisen vaihtelevia. Useimmiten (kuvat 1-8)
niissä kuitenkin voidaan erottaa paksumpi, tav.
suippokärkinen, joskus ruuvikierteinen pää ja
ohut siimamainen pyrstö, joita voi yhdistää
erikoinen keskikappale, kaikki saman
alkuperäisen solun osia. Pään muodostaa ainakin
suurimmaksi osaksi tuma, keskikappaleessa
sijaitsee solun keskusjyvänen, centrosomi, ja pyrstö,
s:n liikuntoväline, on varsinaisesti solun
alkulimasta syntynyt. Pyrstösiimassa on usein
joustava, liikuntokykyinen (fibrilleistä kokoonpantu)
keskirihma. Toisissa tapauksissa taas tämä on
jäykkä, ja varsinainen liikuntoväline on pyrstön
kalvoreunus j. n. e. Kokonaan toista muotoa
ovat esim. sukkulamatojen, eräiden äyriäisten,
hämähäkkieläinten ja tuhatjalkaisten s:t (kuvat
9-12). Näissä s:ssä ei ole varsinaista
liikunto-elintä, itsenäinen liikuntokyky on siis vähäinen.
Kooltaan s :t yleensä ovat hyvin pieniä, esim. ih-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0668.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free