- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1449-1450

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sivistyssanat ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

kieltä, jolla hän on saanut opillisen
sivistyksensä. E. N. S.

Sivistyssanat l. kulttuurisanat ovat
sellaisia sanoja, jotka merkitsevät sivistyksen,
kulttuurin alalle kuuluvia käsitteitä — kulttuuri
tässä käsitettynä toiminnaksi, jonka kautta ja
jonka tulosten avulla ihminen on päässyt
hallitsemaan luontoa. S:oja ovat täten esim. kaikki
sanat, jotka merkitsevät ihmisen elinkeino- ja
teollisuustoimintaa (esim. jousi, nuoli, taltta,
aura, vako
); aivan erityistä painoa s:n
joukossa pannaan metallien ja viljelyskasvien nimille
(vaski, rauta, kulta; vehnä, ruis, kaura j. n. e.),
samoin myös yhteiskunnallisia käsitteitä
merkitseville (esim. kuningas, ruhtinas, tuomita, pitäjä,
kihlakunta
) — tämä tapahtuu sen suuren
historiallisen arvon vuoksi, mikä niillä saattaa olla.
S:oja käytetään nimittäin sivistyshistorian
lähteinä: jos voimme todistaa jonkin sivistyssanan
olleen olemassa määrättynä aikana määrätyssä
kieliyhteisössä, voimme siitä päättää itse
käsitteenkin samana aikana olleen sille tunnetun.
Sitävastoin on kielteisiä päätelmiä tehtävä
suurella varovaisuudella: vanhan sivistyssanan
puutteesta emme saa ilman muuta päättää käsitteen
puutetta tuona määrättynä aikana, sillä vanha
sana saattaa olla kadonnut. S. ovat useinkin
lainana kulkeneet kieliyhteisöstä kieliyhteisöön,
ja yhteen aikaan — niin esim. menetteli Ahlqvist
s:oja koskevissa tutkimuksissaan — oletettiin
s:n lainaamisesta saatettavan päättää myös
itse käsite lainatuksi, s. o. että lainattu sana oli
tullut lainatun asian mukana (esim. germ. aura
nimi tullut itämerensuomalaisiin kieliin esineen
mukana germaaneilta). Tämä on todella varmaan
monesti tapahtunut (usein on myös uusi nimi
seurannut jotakuta parannettua esinemuotoa),
mutta ei kuitenkaan aina; lainatuista s:sta
tehtäviin päätelmiin on sovellutettava se, mikä
äsken sanottiin s:oja koskevista kielteisistä
päätelmistä. vrt. Esihistoria (I, 810-11),
Lainat (V, 431). — Ajatus s:n käyttämisestä
historiallisessa tarkoituksessa on jo varsin vanha
(m. m. oli Leibniz useasti teroittanut kielten
historiallista merkitystä); indoeurooppalaisella alalla
(jolla jo Rasmus Rask 1818 oli tehnyt
ensimäisen alun sanaetymologiain
kulttuurihistorialliseen käyttämiseen) pidetään kuitenkin Adalbert
Kuhnia (1845; ks. t.) tämän menetelmän
varsinaisena perustajana. Ensimäisen laajan teoksen,
jossa tätä menetelmää, vaikkakin epäkriitillisesti,
on käytetty, julkaisi Adolphe Pictet, „Les
origines indo-européennes ou les Aryas primitifs”
(2 os., 1859-63). Indoeurooppalaisten s:n
myöhemmistä tutkijoista mainittakoon V. Helin
(ks. t.), O. Schrader (ks. t.), joka on tältä alalta
julkaissut useita tärkeitä teoksia, J. Hoops,
H. Hirt, S. Feist y. m. — Suomensukuisten
kielten alalla ovat jo Wexionius (1650) ja Juslenius
(1700) tämmöistä menetelmää hiukan käyttäneet,
ja Porthan yritti antaa tällä perustuksella
kokouaiskuvauksen muinaissuomalaisten elämästä,
vaikkakin tämä tapahtui vaillinaisin kielitiedoin.
Suurisuuntaisin samanlainen yritys on Ahlqvistin
„De vestfinska språkens kulturord” (1871, saks.
1875) ; tämä henkevästi kirjoitettu teos on
kuitenkin virheellisen sekä kieli- että
kulttuurihistoriallisen menetelmänsä vuoksi vanhettunut.
Samantapaista kokonaiskuvausta ei ole sen
jälkeen vielä tehty, jos kohta on aineen erikoisia
lukuja erikseen käsitelty; paljon ainesta
sivistyssanatutkimuksellekin tarjoavat etenkin Vilh.
Thomsenin (ks. t.) lainasanatutkimukset (muusta
uudemmasta kirjallisuudesta tällä alalla vrt.
Suomalais-ugrilaiset kielet,
Suomalais-ugrilaiset kansat, Uralilaiset
kielet
, Uralilaiset kansat).
E. N. S.

Sivistysvaliokunta, eräs Suomen eduskunnan
valiokunta, joka ei ole valtiopäiväjärjestyksessä
määrätty asetettavaksi, vaan kuuluu
ylimääräisiin eli eduskunnan harkinnasta riippuviin
valiokuntiin. Erityisen s:n nykyinen eduskunta on
tav. asettanut valmistamaan kansansivistys- ja
valistustyötä, m. m. oppivelvollisuutta, raittiuden
edistämistä y. m. s. koskevia kysymyksiä (tämä
valiokunta on enimmäkseen perinyt ne tehtävät,
jotka säätyeduskunnan aikana suoritti „yleinen
valitusvaliokunta” eli „yleinen
anomusvaliokunta”). R. E.

Sivle, Per (1857-1904), norj. kirjailija.
Julkaistuaan pari pientä runokokoelmaa ja
toimittuaan sanomalehtialalla S. herätti huomiota
erinomaisilla lastenkuvauksillaan „Sogor” (1887),
„Blandet selskab” (1891) ja „Folk og fæ” (1898)
sekä rohkean humoristisilla pikkukertomuksillaan
„Vosse-stubba” (1887), „Nye Vosse-stubba” (1894)
ja „Sivle-stubba” (1895). Suosituin S. on
kuitenkin kansanrunoilijana; hänen historiallisissa ja
valtiollisissa runoissansa on herättävä ja
innostava voima. Näistä mainittakoon: „Noreg,
nationale digte” (1894), „Bergsøglis- og andre
viser” (1895), „Skaldemaal” (1896), „0lavs
kvæde” (1901). S. käytti teoksissaan sekä
kirjakieltä että murretta. [A. Hovden, „P. S.” 1905).]
E. Kr-n.

Sivori, Emil (s. 1864), suom. kuoronjohtaja,
Viipurin lukkari- ja urkurikoulun
(kirkkomusiikkiopiston) perustaja (1893) ja johtaja.
Toimii myös Viipurin suom. seurakunnan
urkurina sekä lyseoiden laulunopettajana.
Kaupunkinsa laajempien kansankerrosten musiikkielämää
S. on kohottanut perustamansa ja ohjaamansa
„Kansanlauluopiston” avulla. Samanlaatuisia
oppijaksoja on sittemmin toimeenpantu
muidenkin kaupunkiemme työväenopistoissa. S. johtaa
tätä nykyä 4 eri laulukuoroa. On julkaissut
lukuisia kansanlaulusovitelmia sekä myös omia
kuorosävellyksiä („Mäntyharjun kansanlaulut”,
„Kantelo” y. m.). I. K.

Sivuelinkeino, elinkeino, jota harjoitetaan
varsinaisen ja pääasiallisen elinkeinon ohella.

Sivufasadi ks. Fasadi.

Sivuhaara, ruhtinas- ja aatelissuvuissa
nuoremman pojan jälkeläiset.

Sivuisku, mus., on säkeessä pääiskun jälkeen
tärkein ja painavin. Pääiskun ollessa säkeen
ensimäinen s. on 4-iskuisissa säkeissä 3:s,
3-iskuisissa säkeissä 2:nen tahi 3:s, 5-iskuisissa 3:s
tahi 4 :s; mutta 6-iskuisissa säkeissä on s:ja joko
yksi (4:s) tahi kaksi (3:s ja 5:s). Nykyisessä
nuottimerkinnässä ilmaistaan tahtiviivoilla tav.
ilman erotusta sekä pääiskut että s :t. I. K.

Sivuja ks. Tangentti.

Sivujakso, sivusikermä, sivutaite,
mus., kahdenpuolisten sävelrakenteitten (ks. t.)
keskimäinen ryhmä (vrt. Kertausjakso).
I. K.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:44 2016 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0755.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free