- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1481-1482

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Skokloster ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1481

Skokloster—Skolastiikka

1482

kaissut m. m. ,,Underrättelse om så, kallade
be-sparingsbanker" (1819), ,,Anteckningar om
ri-kets ständers bank och allmäuna lånerörelsen i
Sverige" (1845-46), kirjallisia kokeita nimellä
„Minnen af lediga stunder" (1846). J. F.

Skokloster [shü-J, tila Ruotsissa, Upsalan
läänissä Häbon kihlakunnassa Mälariin pistävällä
niemekkeellä; siellä sijaitsi 1200-luvulta saakka
sistersiläisnunnien luostari. Uskonpuhdistuksen
jälkeen luostari joutui kruunun haltuun. V. 1611
tila läänitettiin sotamarski Herman Wrangelille;
tämän poika, sotamarski Kaarle Kustaa Wrangel
aloitti 1649 komean linnan rakentamista, jonka
hänen vävynsä, valtaneuvos Nils Brahe saattoi
päätökseen. Viimemainittu muodosti S:n
fidei-komissiksi Brahen kreivilliselle suvulle. V. 1837
linna täydellisesti uusittiin. S:ssa on kuuluisa
muotokuvakokoelma, runsas asekokoelma, 25,000
nidettä käsittävä kirjasto ja arkisto. G. R.

Skolastiikka (lat. schola = koulu), yleinen
keskiajan tieteen nimitys. S. on kristillisen ja
antiikkisen hengen yhteistuote. Se lähtee siitä
edellytyksestä, että kirkonoppi on ehdottomasti
tosi, ja sen tarkoituksena on kirkonopin
järjellisyyden todistaminen. Kun järkeä etupäässä
edusti kreik. filosofia, nimenomaan Platon ja
Aristoteles, tuli s:n tärkeimmäksi tehtäväksi siis
osoittaa kirkonopin ja main. filosofian
yhtäpitä-väisyys. S:n kehitys riippui sentähden suureksi
osaksi siitä, missä määrin main. filosofit olivat
tunnettuja. Keskiajan alkupuolella tunnettiin
ainoastaan pieni murto-osa heidän kirjojaan
huonoista latinankielisistä käännöksistä; vasta
12:nnella vuosis. opittiin tuntemaan tärkeimmät
Aristoteleen logiikkaa koskevat teokset ja
13:nnella vuosis. muut pääteokset. Välittäjinä
olivat arab. ja juut. filosofit.

Muodollisesti s. jakautuu sen mukaan, mikä
vastaus annetaan kysymykseen yleiskäsitteiden
(suku- ja lajikäsitteiden) pätevyydestä. Tässä
suhteessa esiintyy kolme kantaa: n. s. j y r k k ä
realismi oletti, että yleiskäsitteillä on
itsenäinen oleminen yksityisten ohella (lat.
universalia ante res), maltillinen realismi
(ks. Realismi) oletti, että yleiskäsitteillä on
todellinen olevaisuus yksityisissä (universalia in
rebus), jotavastoin nominalismi (ks. t.)
väitti, että yleiskäsitteet ovat ainoastaan
ajatus-olioita (universalia post res). Ensimäistä kantaa
tukivat Platon ja uusplatonilaiset, toista
Aristoteles ja kolmannella oli vastineensa vanhan ajan
stoalaisissa.

Kronologisesti katsoen voidaan erottaa s:n
nousu-, kukoistus- ja
rappeutumis-a i k a. Ensimäinen jakso käsittää 9:nnen ja
12:nnen vuosis. välisen ajan, toinen 13:nnen ja
kolmas 14:nnen ja 15 :nnen vuosis. Ensimäinen
huomattava skolastikko on Johannes S c o t u s
Erigena (k. 880, ks. t.), jonka pääteos (,,De
divisione naturæ") edustaa uusplatonilaista
realismia. Koko olevaisuuden kiertokulku esiintyy
siinä yleisen (= epämääräisen) kehittymisenä
yksityiseen (= määrättyyn) ja taas palaamisena
yleiseen. Jyrkkää realismia edusti myöskin
Canterburyn piispa Anselm (ks. t.), joka realistisen
käsiteopin pohjalla koetti todistaa
jumalakäsit-teestä Jumalan olemisen (kuuluisa ontologinen
todistus, ks. Jumala). Toisessa pääteoksessaan
(,,Cur Deus homo?") hän tahtoi järjenomaisesti

todistaa kristillisen sovinto-opin. Hänen jälkeensä
tuli Pariisin katedraalikoulu (myöhemmin
yliopisto) s:n tärkeimmäksi pesäpaikaksi. Täällä
opetti jyrkkää realismia Wilhelm
Cliam-p e a u x’lainen (k. Chalons’in piispana 1121).
Häntä vastusti tämän aikakauden suurin
oppinut Pietari Abélard (k. 1142, ks. t.),
jossa esiintyvät epäilyksen ja kritiikin
ensimäi-set oireet. Niinpä hän teoksessa „Sic et non"
(Niin ja ei) asetti kirkko-isien vastakkaiset
mielipiteet rinnan, siten osoittaen perintätiedon
sisällisen ristiriitaisuuden. Abélardin aikalainen oli
ensimäinen tunnettu nominalisti, Roscelinus
(ks. t.), jonka triteismiin kallistuva
kolminaisuusoppi hyljättiin Soissons’in synodissa 1092. S:n
ensimäisen kehitysjakson päättää Petrus L o
m-b a. r d u s (k. 1164, ks. t.), jonka teos ,.Libri
sententiarum IV" hajallisessa muodossa sisälsi
kaiken perintätiedon.

S:n kukoistuksen aiheuttavat etupäässä
Aristoteleen teokset. Niitä tosin aluksi kirkon
puolelta epäiltiin, ja 1209 pidetty Pariisin synodi
kielsi niiden käyttämisen, mutta tätä kieltoa ei
voitu panna toimeen. Aristoteleesta tuli pian
ehdoton, kirkon hyväksymä auktoriteetti, jota
suorastaan sanottiin Kristuksen edeltäjäksi.
Aristoteleen logiikan mukaan ryhmitettiin nyt
entiset hajalliset sentenssikokoelmat suuriksi
järjestelmällisiksi teoksiksi (summat). Ensimäinen,
joka tällä tavalla laajasti käytti Aristotelesta,
oli Bollstädtin kreivi Albert „S u u r i".
Häntä kuuluisampi oli hänen suuri oppilaansa
Tuomas Akvinolainen (k. 1274, ks. t.).
Hänessä saavuttaa maltillinen realismi
huippukohtansa. Usko ja järki näyttävät päässeen
täyteen sopusointuun. Dominikaanimunkistossa, johon
hän kuului, oli hänen arvovaltansa ehdoton ja
hänen oppilaansa nimittivät itseään t o m i
s-teiksi. Mutta fransiskaanimunkisto vastusti
häntä. Sellainen vastustaja oli esim.
luonnontieteitä harrastava Roger Bacon (k. 1292,
ks. t.). Vielä kiihkeämmin häntä vastusti
terävä-järkinen ja kriitillinen D u n s S c o t u s (k. 1308,
ks. t.). Hän rajoitti suuresti todistettavien
dogmien lukumäärää ja katsoi, että kirkon opit
olivat omaksuttavat kirkon auktoriteetin
perusteella. Uskossa on pääasiana tahto eikä ’tieto.
Hänen oppilaansa nimittivät itseään s k o t i
s-teiksi.

Duns Scotuksen kritiikin valossa osoittautui
uskon ja järjen luultu sovinto harhakuvaksi.
N o m i n a 1 i s t i e n valtaan päästyä alkoi s :n
rappeutuminen. Tärkeimmät nominalistit olivat
Wilhelm Durandus (k. 1332) ja W i
1-liam Occam i lainen (k. 1347, ks. t.).
Hyl-jätessään dogmien järjenomaisuuden he
perustivat ne kokonaan kirkon ulkonaisen auktoriteetin
varaan. Samalla teroitettiin mieleen, että
mahdottoman uskominen on ansio. Nominalismi
kehittyi täten yhä enemmän pelagiolaiseen
suuntaan. Vastoin näitä hajoittavia pyrkimyksiä
palattiin 15 :nnellä vuosis. jotenkin yleisesti
takaisin Tuomaan ja Duns Scotuksen oppeihin.
Uusia vesoja s. ei enää tuottanut. Uuden ajan
katolisessa kirkossa s :11a on ollut jatkuvasti
tyyssija ja kiertokirjeessä ,,Aeterni patris"
määräsi Leo XIII, että Tuomas Akvinolainen on
asetettava katolisten opintojen pohjaksi (1879).
Täten on sota julistettu kaikkea nykyajan tie-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0771.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free