- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1501-1502

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Skänninge ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1501

Skänninge—Slaavilaiset

1502

1859 julkaissut ja selityksillä varustanut tämän
maakuntalain. El. K.

Skänninge [sen-] (myös Steninge, Skenninge),
kaupunki Etelä-Ruotsissa, Itä-Göötanmaalla,
yksitoikkoisella, viljavalla Itä-Göötanmaan
tasangolla 30 km länteen Linköpingistä; 1,327 as.
(1911; asukasmäärä alenemassa). — Merkityksel
tään S. nyk. on mitätön, asukkaiden
pääelinkeinona maanviljelys. Suuruudenajan muistona on
vanlia tiilikirkko. S:n perustamisaikaa ei
tiedetä; 1100-luvulla se lienee ollut Itä-Göötanmaan
pääkaupunki. Mahtavimmillaan se oli folkungien
aikana; 1200- ja 1300-luvuilla S:ssä pidettiin
usein herrainpäiviä y. m. tärkeitä kokouksia,
m. m. S:n kirkolliskokous 1248, joka vahvisti
paa-vinvallan Ruotsissa; sen piti paavin lähettiläs
Vilhelm Sabinalainen Birger Jaarlin läsnäollessa
ja siinä m. m. päätettiin selibaatti saatettavaksi
voimaan Ruotsin kirkossa ja että papiston tuli
tutustua kanoniseen oikeuteen. Niihin aikoihin
S:ssä oli useita kirkkoja, kaksi luostaria
(domi-nikaaniluostari, mainitaan ensi kerran 1291,
au-gustiinikunnan nunnaluostari, per. 1281),
kuuluisa luostarikoulu, sekä läheisyydessä Bjälbo,
jaarlien asuinpaikka. Seur. vuosisadoilla
tulipalot, viholliset ja uskonpuhdistus tekivät lopun
S:n merkityksestä; Dacken ryöstöretken jälkeen
8. 1543 joksikin aikaa (v:een 1570) menetti
kau-punkioikeutensakin. (E. E. K.)

Skäppa [sep-], vakka, vanha ruots. kuivien
aineiden tilavuusmitta, tavallisimmin 4 kappaa.

Skääpi 1. k ä ä p i 1. s k ä b i (amer. suom., <
engl. seabby - rupinen, syyhyinen), lakonrikkuri.

Sköfde [söv-J (vanha muoto Skedevi),
kaupunki Etelä-Ruotsissa, Länsi-Göötanmaalla,
Skara-borgin läänissä, Billingenin vuoren itäjuurella,
ratojen risteyksessä 30 km Falköpingistä
pohjoiskoilliseen; 6,703 as. (1911). — Vanha kirkko
(johon 1164 haudattiin Pyhän Helenan luut) ;
suosittu kylpylaitos, jonka perustamisesta (1870)
alkaen ennen mitätön S. on huomattavasti
kasvanut merkitykseltään ja väkiluvultaan.
Kone-v. m. teollisuutta. — S. on ikivanha kaupunki.
Keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluspaikka.

Sköldvik [söldvik], ratsutila (1 manttaali, n.
770 ha) Porvoon pitäjässä, 22 km (maanteitse)
Porvoon kaupungista lounaaseen, merenlahden
rannalla. Laivalaituri. S., joka mainitaan jo
1382, oli v:n 1600 seuduilla Scott- ja
myöhemmin 1600-luvulla Rosenschmidt-suvulla (v:een
1678) ; 1700-luvun lopulta alkaen se oli
Stjern-schantz-suvulla. Nyk. omistaja (1916)
vapaaherra C. G. Wrede. Puinen kaksikerroksinen
päärakennus, uusittu arkkitehti C. Th. Höijerin
piirustusten mukaan. A. Es.

Slaavilainen mytologia. Tiedot slaav.
kansojen mytologisista käsityksistä ovat hyvin
hajanaisia ja epämääräisiä. Mitään selviin muotoihin
kehittynyttä uskontosysteemiä heillä ei
nähtävästi ollut. Voimme kuitenkin erottaa heidän
mytologiassaan 1) luonnonvoimien palveluksen ja
2) vainajainpalveluksen. On säilynyt merkkejä
ainakin ukkosta ja taivasta hallitsevasta
jumalasta, jota Kiovan ja Novgorodin hist. lähteiden
mukaan palveltiin ainakin 900-luvulla j. Kr.
Perun in nimellä (sama kuin liettualaisten
per-künas, josta suom. perkele on saanut alkunsa).
Paljoa epämääräisempi on auringon otaksuttu
jumala Svarog, jonka rinnalla esiintyy samassa

tehtävässä Dazbog (< dati - antaa -f- bog =
jumala). Jälkimäinen, jota vastaa suom.
Anti-jumala, lienee kuitenkin käsitettävä jumalan
yleisnimeksi. Mikä erikoistehtävä oli Rügen-saaren
slaavilaisten SventovitUlä, ja vanhoissa hist.
lähteissä mainitulla Oderin ja Elben seuduilla
asuneiden slaavilaisten Belbogilla (bel = valkea), siitä
ei ole säilynyt tarkempia tietoja. Karjan ja ehkä
maanviljelyksenkin jumalana itäslaavilaisilla
esiintyy Volos 1. Veles, jonka palveluksen
jälkiä on vielä nytkin huomattavissa.
Alempien luonnon jumaluusvoimien luokkaan
kuuluu olentoja, joilla sitävastoin on yleisempi
merkitys kaikilla slaav. kansoilla vielä meidänkin
päivinämme. Sellaisia ovat metsän-, veden-,
vainion- y. m. haltiat. Joskus ne, kuten ven.
rusal-kat (ks. t.) ja ehkä eteläslaavilaisten vilat, jotka
usein esiintyvät kansanrunoudessa tarkoittaen
vuorilla, metsissä ja vesillä asustavia
naisolen-toja, liittyvät läheisesti vainajainpalvelukseen,
koska niiden luullaan olevan kuolleiden sielujen
ilniestysmuotoja. Tyypillisin
vainajainpalveluksen edustaja on kodinhaltia, suvun kuolleen kanta
isän kodin piirissä liikkuva ja jälkeenjääneiden
elämää valvova henki. Sen nimitykset ,,isoisä",
,,isäntä", ,,vanhus" suoraan viittaavat sen
alkuperään. Sitäpaitsi se voi esiintyä navetan-,
riihen- ja saunanhaltian muodossa. Samoinkuin
metsän- ja vedenhaltiat vaatii sekin uhria ja
hyvitystä, suuttuen ja saattaen onnettomuutta
sille, joka ei ole kyllin huomaavainen haltiaa
kohtaan. Yleensä länsislaavilaisten mytologia on
alttiina germ. vaikutuksille (esim. tsek.
veden-haltia liastrman < saks. Wassermann, puol.
slcrzat < germ. Skrat), kun taas etelä- ja
itä-slaavilaisten mytologia on säilynyt itsenäisenä ja
kehittynyt omia teitään. [Krek, „Einleitung in
die slawisclie Literaturgescliichte" (1887) ; Mächal.
„S:n ni:n piirteet" (tsekiksi, 1891); Afanasjev,
,,Slaavilaisten runollisista luonnoukäsityksistä"
(venäjäksi, 1865); L. Legar, ,,La mythologie
slave" (1901).] " V. J. M-kka.

Slaavilaiset, ryhmä indoeurooppalaisia
kansoja, asuvat itäisessä, suurimmassa osassa
Eurooppaa ja siihen rajoittuvassa pohjoisessa Aasian
puoliskossa. Heidän alueensa on viime
vuosisatain kuluessa tavattomasti laajentunut.
Aikai-simmin he ovat asuneet Oderin, Veikselin ja
Dnestrin yläjuoksujen ympärillä. Sieltä he
levisivät ensin Veikseliä ja Warthe-jokea pitkin
pohjoiseen, nähtävästi jo ajanlaskumme alussa,
ja jo 300 :n tienoissa he ovat edenneet Itämeren
etelärannikolle Holsteiniin saakka. 6:nnella
vuosis. on s :n hallussa nykyisestä Saksan
valtakunnasta ei ainoastaan Elben itäpuolella olevat
maat, vaan vieläpä sen länsipuolellakin itäinen
puolisko Hannoveria ja Saalen ja Elben välillä
olevat Anlialt, Saksin maakunta ja
kuningaskunta sekä pienempiä aloja Thiiringenissä Saalen
länsipuolellakin. Etelässä on samalla vuosis. s:ia
levinnyt yli koko nykyisen Itävalta-Unkarin
Savalle ja Tonavalle asti sekä yli nykyisen
Romaanian. Nähtävästi samoihin aikoihin
alkavat itäiset s. asuttaa Dneprin ja sen lisäjokien
varsia saapuen Väinäjoen ja Lovatin sekä Okan
latvoille. 7:nnellä vuosis. on s:ia kaikkialla
Balkanin niemimaalla, Kreikassakin
Peloponnesok-seen asti, ja nykyisen Itävallan alppimaissa
Adrianmeren pohjoispäähän asti sekä vielä

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0781.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free