- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul /
1593-1594

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Solu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

1593

Solu

1594

tutkia s:ua, sen rakennetta ja toimintoja.
S.-yhdistelmiä, joiden s:illa on samankaltainen
rakenne ja tehtävä, nimitetään kudoksiksi
(kasveilla solukoiksi), ja s:jen erikoiset suhteet
näissä ovat kudosopin 1. histologian
tut-kimusesineinä. Elävien s:jen tutkiminen tuottaa
suuria vaikeuksia, osaksi koska s:t yleensä ovat
erittäin pieniä, osaksi koska s:n eri osat elävässä
tilassa eivät esiinny selvinä t. ovat
näkymättömiä. On tosin erikoistapauksissa voitu
neutraa-lisia, vaarattomia väriaineita käyttämällä värjätä
elävän s:n osia, mutta siitä huolimatta tämä
vitaalinen värjäysmenetelmä on
harvoin tuottanut hyviä tuloksia. Oppiaksemme
tuntemaan s:n elonilmiöitä on meidän siis pakko
ensin tappaa s. Tämän täytyy tapahtua
silmänräpäyksessä ja sellaisilla aineilla, jotka
mahdollisimman vähän hävittävät ja muuttavat s:n
struktuureja. Tällaiseen fikseera ukseen
käytetään erilaisia nesteitä ja kaasuja, jotka
tappavat ja saostavat s:n eri osissa tavattavat
munanvalkuaisaineet. Koska nämä osoittavat eri
suurta taipumusta imeä itseensä lukuisia
väriaineita, voidaan sitten erilaisia
värjäysmenetelmiä käyttämällä saada s: n
struktuurit ja organellit (,,pienoiselimet", s.-elimet)
näkyviksi. Jotta lopuksi voitaisiin
mikroskoopissa tutkia s: ja vahvimmilla suurennuksilla,
täytyy lisäksi kudokset, joihin s:t kuuluvat,
leikata ohuiksi levyiksi, jota varten tutkimusesine
lasketaan lämmitettyyn paraffiiniin (mikä sitten
jäähdytetään kiinteäksi) tai selloidiiniin, minkä
jälkeen leikkaus toimitetaan mikrotomilla (ks. t.).

Siinä asiaintilassa, että tietomme s:n elämästä
perustuu kuolleen aineen tutkimuksiin, piilee
tietysti heikkous, vieläpä sisäinen ristiriita. Ja
epäilemätöntä on, että niistä struktuureista, joita
preparaateissa voimme havaita, osa on
aiheutunut siitä käsittelystä, jonka alaisina s:t ovat
olleet, esiintymättä siis lainkaan elävässä s:ssa.
Käyttämällä sekä erilaisia fikseeraus- ja
värjäysmenetelmiä, että yhdistelemällä niitä eri tavoin
ja lopuksi vertaamalla saavutettuja tuloksia
elävässä s:ssa havaittuihin seikkoihin, on kuitenkin
voitu ratkaista, mitkä struktuurit ovat
keinotekoisia, mitkä taas todella täytyy katsoa elä
vällekin s: lie luonteenomaisiksi. S:n
perusosasista on kuitenkin osa niin pieniä, että ne
ovat n. s. metastruktuurien rajalla, joita ei
parhaillakaan mikroskoopeilla voida saada
soluopillisen tutkimuksen esineiksi.

S :n morfologia. S :n koko on hyvin
erilainen, pienimmät, nisäkkäiden punaiset verisolut
ja siittiöt, ovat läpimitaltaan vain muutamia
tukannesosa-mm :ejä, kun taas suurimpien,
munasolujen, läpimitta voi olla useita cm:ejä. Näin
on laita esim. lintujen ja matelijain munien
keltuaisen, mutta suurimman osan s:ua täyttää
tällöin vararavinto, alkuliman ja tuman ollessa
vain vähäpätöinen osa siitä. Rihmamaisien
hermo-s:jen väitetään saavuttavan muutaman
m:n pituuden. — Myös s:n muoto on hyvin
monenlainen. Pallomainen muoto on kai
katsottava alkuperäisimmäksi; se on ominainen
useimmille vapaille s: ille, esim. muna-s :ille.
Varsinaisissa kudoksissa tämä muoto sitävastoin ei
esiinny, sillä s:jen paine toisiaan vasten
pakottaa ne särmiöiden t. monitasojen muotoisiksi; ne
voivat myös litistyä ja tulla levymäisiksi t.

venyä pitkiksi rihmoiksi j. n. e., yleensä saada
melkeinpä minkä muodon tahansa. Paitsi s:ja,
joiden muoto on pysyvä, on sellaisiakin, joiden
muoto voi muuttua, mikä riippuu siitä, että ne
ovat aivan paljaita. Ne työntävät esiin
leveämpiä t. kapeampia alkulimalisäkkeitä, n. s.
vale-jalkoja, pseudopodeja, ja voivat siten, että s:n
sisällys seuraa näitä, vähitellen siirtyä paikasta
toiseen (amcebamainen liike). Lisäksi tällaiset
s:t voivat ottaa ruumiiseensa ja käyttää
ravinnokseen kiinteitä aineksia. Tätä s.-tyyppiä ovat
vapaina elävät amcebat ja veressä sekä lymfassa
tavattavat leuko- ja fagosyytit, joilla juuri sen
vuoksi, että ne voivat hävittää vieraita osasia,
on tärkeä merkitys ruumiin taistelussa tauteja
aiheuttavia bakteereja vastaan. — Jokainen s.
sisältää, kuten sanottu, kahta eri ainesta,
alkulimaa ja tuma-ainesta. Otaksuttiin tosin ennen,
että alhaisimmat alkueläimet, n. s. moneerit
(ks. t.), olisivat yksinomaan alkulimaa, jonka
vuoksi niitä pidettiin alkuperäisimpinä
tunnettuina elämänmuotoina. Mikrotekniikan
kehittyessä moneerien ryhmä on kuitenkin
supistumistaan supistunut, toisella toisensa jälkeen
niistä on nim. voitu todeta tuma-ainesta, joskaan
tämä ei ole keskittynyt selvästi erilaistuneeseen
tumaan, vaan on jakautunut suureksi joukoksi
pieniä tumia. Nykyään epäillään hyvällä syyllä
onko ylimalkaan lainkaan olemassa eliöitä, joi
den ruumis olisi yksinomaan alkulimaa.
Kokeellisesti on nim. todettu, että s:n kappaleet, jos
niissä on sekä alkulimaa että tuma-ainesta,
voivat elää ja uudistaa, regeneroida, poisleikatut
osat, jotavastoin tumaton plasma- 1.
alkulima-joukkio t. alkulimasta eristetty tuma (V e
r-w o r n) ennemmin t. myöhemmin tuhoutuu.
Monet muut seikat osoittavat lisäksi, että tuman
ja alkuliman välillä on olemassa määrätty
riip-puvaisuussuhde (Keruplasmarelation, R.
Hertwig), joka tulee näkyviin monissa s:n
toiminnoissa ja näyttää olevan säännöllisten
elontoi-mintojen välttämätön edellytys.

S:lie luonteenomaista on siis, että sen osina
on alkulima (solulima, cytoplasma) ja vain yksi
selvästi erilaistunut tuma. S.-liman rakenteesta
ja kokoonpanosta ks. Alkulima. Tuma
(nucleus) on tav. pallomainen t. soikea rakko
(kuva 1), mutta voi kuitenkin kuten itse s. olla
monta muutakin muotoa. Alkulimaa vasten sitä
rajoittaa tumakelmu 1. -ketto ja se
sisältää ainetta, joka helposti vastaanottaa erilaisia,
soluopillisessa mikrotekniikassa käytettyjä
väriaineita ja sen vuoksi on saanut nimen
kroma-t i i n i. Ivromatiinia ei ole käsitettävä
kemialliseksi aineeksi, vaan se on kuten alkulima vain
biologinen käsite. Lepotilassa olevassa tumassa
se on säännönmukaisesti jakautunut pienemmiksi
jyväsiksi, k r o m i o 1 e i k s i 1. k r o m o m
e-reiksi, jotka sijaitsevat vain heikosti
värjäytyvän akromatiini- l.
liniiniverkos-t o n pinnalla t. sisässä. Tämän verkon silmät
täyttää tumaneste. Sitäpaitsi tumassa on
tav. yksi t. useampia tumajyväsiä
(nucleo-lus), joiden aines voi olla kromatiinia t.
vähemmän värjäytyvää muuanvalkuaisainetta, p 1 a
s-t i i n i a. Joissakin s:issa, esim. eräiden
sääski-lajien sylkirauhas-s:issa kromatiini voi
esiintyä ohuina levyinä, jotka ovat asettuneet riviin
niin, että muodostuu nauha: nauhan kummassa-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 13:46:04 2019 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/8/0829.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free