Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sosiaalidemokratia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1643
Sorvinkivi—Sosiaalidemokratia
1646
Mutta jo v:sta 1876 Lähtien ransk.
sosiaalidemokraattinen liike jälleen osoitti elonmerkkejä.
V. 1879 perustettiin kollektivistinen
työväenpuolue, joka kuitenkin jo 1882 hajosi J. Guesden
johtamaan marxilaiseen ryhmään (,,Parti ouvrier
frangais") ja P. Broussen johtamaan ja hänen
opportunistisen politiikkansa vuoksi
»possibilis-teiksi" sanottuun ryhmään (,,Parti ouvrier
soeia-liste révolutionnaire frangais"). Viimemainitusta
muodostui 1890 kaksi eri puoluetta:
broussisti-nen (,,Fédération des travailleurs socialistes") ja
J. Allemanen johdon alainen („Parti ouvrier
socialiste révolutionnaire"). Näiden kolmen
puolueen lisäksi oli vielä olemassa vähäpätöinen
blanquistinen (babouvistinen) puolue ja B.
Ma-lon’in oppilaiden ryhmä (,,Féderation des
socialistes indépendants"), johon porvarillisista
puolueista tulleet Jaurös ja Millerand
yhtyivät. Tästä hajaannuksesta ja keskinäisistä
riidoista huolimatta ranskalainen s. sai yhä lisää
kannattajia, varsinkin marxilainen ryhmä,
sittenkuin se oli hyväksynyt erityisen kunnallisoh
jel-man ja pikkuviljelijöiden tarpeita varten
sovitetun agraariokjelman. Hajaannuksen haitallisuus
kävi samalla entistä selvemmäksi, ja v. 1899
saatiin aikaan jonkinlainen muodollinen yhteys eri
ryhmien kesken. Mutta sopu ei kestänyt kauan.
Jo 1899 oli uutta riidan aihetta antanut se
seikka, että Millerand oli ruvennut
kauppaministeriksi Waldeck-Kousseau’n ministeristöön; osa
sosialisteja piti näet sopimattomana, että
sosialisti rupesi porvarillisen hallituksen jäseneksi.
Tämän johdosta Ranskan sosialistit jakaantuivat
kahteen leiriin: toisena olivat ministerisosialistit,
Jaurès-Millerand’in »ranskalainen sosialistinen
puolue" (,,Parti socialiste frangais") ja
toisena antiministeri-sosialistit, »Ranskan
sosialistinen puolue" (»Parti socialiste de France"),
jossa marxilaisuus oli voitolla. V. 1904
Amsterdamissa pidetyn kansainvälisen
sosialistikongres-sin kehotuksen johdosta nämä ryhmät 1905
yhtyivät yhdeksi puolueeksi (»Parti socialiste, section
frangaise de 1’Internationale ouvrière"), joka
ohjelmansa mukaan »ei ole reformi-, vaan
luokkataistelu- ja vallankumouspuolue". Osa
»ranskalaista sosialistista puoluetta" ei kuitenkaan
liittynyt yhdistyneeseen puolueeseen, vaan muodosti
»riippumattomain sosialistien" ryhmän, joka
kannattaa reformistista sosialismia, ollen sitä mieltä,
että sosialismin tulee päämääränsä
saavuttamiseksi käyttää myöskin nykyisen valtion
valta-keinoja ja senvuoksi myöskin ottaa osaa
hallitusvallan harjoittamiseen. Tästä ryhmästä ovat
lähteneet sellaiset huomattavat politikot kuin Briand,
Millerand ja Viviani. — Ranskan
edustajakama-rin 600 jäsenestä oli v:n 1914 vaalien jälkeen
yhdistyneitä sosialisteja 136 ja riippumattomia 30.
Saksassa esiintyi sosialistista agitatsionia
ja jonkinlaista työväenliikettä jo 1830- ja
40-luvuilla ja vallankumousvuosina 1848-49. Mutta
itsenäinen sosiaalidemokraattinen liike pääsi siellä
alulle vasta 1860-luvulla, kun Leipzigissä 1863
F. Lassallen johdolla perustettiin »yleinen
saksalainen työväenyhdistys", jonka lähimpänä
päämääränä oli yleisen äänioikeuden
saavuttaminen. Lassallen kuoltua 1864 heikonsivat uutta
työväenpuoluetta sisäiset riidat, ja sen täytyi lisäksi
taistella YV. Liebknechtin ja A. B e b e 1 in
1869 Eisenachissa perustamaa »sosiaalidemokraat-
tista työväenpuoluetta" vastaan, joka asettui
puhtaasti marxilaiselle kannalle. Seur.
vuosikymmenen alussa s. saavutti yhä enenevää kannatusta
tj öväenpiireissä ja molemmat puolueet ryhtyivät
perustamaan myöskin ammatillisia järjestöjä;
1874 molemmat ryhmät saivat valtiopäiville yht.
9 edustajaa. Kun viranomaiset tästä
menestyksestä säikähtyneinä alkoivat vainota s:aa,
katsoivat »lassallelaiset" ja »eisenachilaiset"
tarpeelliseksi lopettaa keskinäiset riitansa ja yhtyä
yhdeksi puolueeksi. Näin syntyi 1875 Gotliassa
»Saksan sosialistinen työväenpuolue", jonka
ohjelma oli pääasiassa marxilainen. S:n kasvava
menestys ja Hödelin ja Nobilingin keisari
Vii-helmiä vastaan tekemät murhayritykset, jotka
pantiin sosialistisen agitatsionin syyksi, veivät
siihen, että valtiopäivät 1878 Bismarckin
aloitteesta säätivät s:aa vastaan suunnatun
poikkeuslain, n. s. sosialistilain (ks. t.). Äärettömän
ankarasti toimeenpantuna tämä laki ensin
lamautti-kin sosiaalidemokraattisen liikkeen. Mutta s.
toipui pian ensimäisistä iskuista ja sosialistien
valtiopäivävaaleissa yhä lisääntyvä äänimäärä
osoitti, että sosialistilaki ei ollut vienyt
tarkoitetuille perille. Kun sen voimassaoloaika 1890
meni umpeen, ei hallitus vaatinut sitä
uudistettavaksi. Seur. v» 1891, hyväksyttiin Erfurtissa
uusi ohjelma, joka täydellisesti liittyy
marxilaisuuden periaatteisiin. Mutta siinä esiintyi
myöskin entistä selvempänä sosiaalireformatoorinen
suunta, jonka ilmauksena ovat lukuisat nykyisen
talousjärjestelmän pohjalla suoritettavia
uudistuksia koskevat vaatimukset; näitä ovat esim.
8-tuntisen normaalityöpäivän y. m. tehokkaamman
työväensuojeluksen, yhdistymisoikeuden
turvaamisen, perintöveron y. m. vaatimukset. V o
11-m a r in, E. Bernstein in y. m. ajamana on
sosiaalireformatorinen 1. revisionistinen suunta
vähitellen käynyt yhä voimakkaammaksi Saksan
s:ssa. Tähän on osaltansa vaikuttanut
ammattiyhdistys- ja osuustoimintaliikkeen kasvava
merkitys ja pyrkimys saada s:lie kannattajia
myöskin maalaisväestön keskuudessa. Puolueen
äänimäärä onkin valtiopäivävaaleissa lisääntymistään
lisääntynyt. V. 1914 oli Saksan valtiopäiväin 397
jäsenestä 110 sosiaalidemokraattia. Myöskin eri
valtioiden eduskunnissa s :11a on joukko edustajia.
Englannissa sosiaalidemokraattinen
työväenliike on päässyt alulle vasta viime aikoina.
1840-luvun keskipalkoille jatkunut, Owenin alulle
panema työväenliike ei ollut luonteeltaan
valtiollinen. 1830- ja 40-luvuilla esiintynyt chartismi
(ks. t.) ei ollut sosialistinen, vaikka kyllä
valtiollinen liike. Vasta 1883 — samaan aikaan kuin
etupäässä keskisäädyn jäsenistä kokoonpantu
»Fabian Society" (ks. t.) — perustettiin H. M.
H v n d m a n in johdolla marxilainen
sosiaalidemokraattinen liitto (»Social-democratic federation"),
jolla kuitenkin alunpitäen oli vähän kannattajia.
V. 1885 siitä erosi »Socialist league", joka W. M o
r-r i s in johdolla lähestyi anarkismia. V. 1893
perustettiin »riippumaton työväenpuolue",
»Independent labour party" (ks. Labour party),
mutta sekin sai verraten vähän kannatusta.
Syynä siihen, että itsenäisellä
sosiaalidemokraattisella liikkeellä aina viime vuosis. loppupuolille
asti ei ollut sanottavaa menestystä, oli
ennenkaikkea se, että Englannin työväki vaatii
käytännöllisiä uudistuksia, että porvarillisetkin puo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
