Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sovitusoppi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1G97
Sovitusoppi
1698-
Tätä katsanto- ja menettelytapaa vastustamaan
piofeetat astuivat mitä ankarimmin. Amos
julistaa, ettei Herralla ole uhreihin mitään
mieltymystä (021-24) ja H o s e a kirjoittaa:
»rakkautta minä tahdon, enkä uhria,
jumalantunte-mista enkä polttouhria" (6fi). Samaa teroittavat
Jesaja (ln-15), Jeremia (722-23), Miika
(66-8) y- m. Ulkonaista uhripalvelusta nämä
profeetalliset lausunnot eivät poistaneet; se
säilyi edelleen. Mutta s:lle he asettivat siveelliset
ehdot: katumuksen ja mielenmuutoksen. He
vakuuttavat, että Herra 011 valmis
anteeksianta-maan. multa anteeksiantoa voi nauttia
ainoastaan se. jolla on nöyrä ja katuvainen sydän. Että
tämä oli myöskin Israelin tosihurskasten käsitys,
näkyy useista psalmeista (407-iO; 51 is, 19).
TJ :s s a T:ssa s. sidotaan Kristukseen ja
varsinkin hänen uhrikuolemaansa.
Asettaessaan ehtoollisen Jeesus itse teroittaa, että liänen
verensä on »liiton veri, joka vuodatetaan syntein
anteeksiantamiseksi" (Matt. 2626 ja seur.). Tämä
on liittymäkohtana useille apostolisille
lausunnoille Jeesuksen kuoleman sovittavasta
merkityksestä. Milloin ne taas liittyvät Jes. 53 luvussa
olevaan esitykseen »Herran palvelijan"
viattomasta kärsimisestä kansan puolesta, milloin
V:n T:n uhriaatteeseen yleensä. U:ssa T:ssa
ei Jumala kuitenkaan esiinny lepytettävänä;
vaan Jumala it.se toimeenpanee s;n ja sovittaa
ihmiset itsensä kanssa (2 Kor. 5i8-2i). S. ei
siis ole tarpeellinen Jumalan mielen
muuttamiseksi. sillä itse Kristuksen lähettäminen on
todistus hänen mielisuosiostaan ihmisiä kohtaan
(Luuk. 2i4), vaan se on tarpeellinen sitä varten,
että jumalallinen oikeus tulisi pyhitetyksi ja
syntien anteeksianto mahdolliseksi (1 Joh. 22;
4in). Muuten teroitetaan, että syntien
anteeksisaamisen ehtona ihmisen puolelta on katumus ja
syntien tunnustaminen (esim. 1 Joh. lg.). Missä
Jeesus tapasi katuvaista mieltä, siinä hän antoi
synnit anteeksi (Luuk. 736-5o)- S:n myöhemmästä
teologisesta käsittelystä ks. Sovitusoppi.
IE. Billing, »Försoningen" (1908) ; A. F.
Peltonen, »Mitä Raamattu opettaa sovituksesta?"
(1908).] E. Ka.
Sovitusoppi. Yleisenä käsityksenä kaikilla
vanhan ajan kirkonopettajjlla oli se, että Jeesus
on uhrikuolemallaan lunastanut ihmiskunnan.
Mutta miten tämä oli tapahtunut ja kenelle
lunastushinta oli maksettu, siitä oltiin eri mieltä.
O r i g e n e s ja Gregorius Nyssalainen
opettivat, että perkeleellä syntiinlankeemuksen
johdosta oli oikeus ihmisiin; Jeesuksen kuolema
oli se lunastushinta, jolla ihmiskunta
lunastettiin perkeleen vallasta. Ilmenipä semmoinenkin
ajatus, että perkele tuli kaupassa petetyksi, kun
hän hinnaksi otti Vapahtajan sielun, jota hän
ei kuitenkaan voinut pitää. Irenæus
teroittaa, että sovitus on tapahtunut Jeesuksen
persoonassa. Ihmissuku on ollut keskittyneenä
Jeesuksessa, joka on toinen Aatami, ja on hänessä
sovitettu Jumalan kanssa. — Länsimaisen
jumaluusopin perustajat, Tertullianus ja C y
p-r i a 11 u s olivat lakimiehiä ja käsittivät
Jumalan ja ihmisen välisen suhteen
oikeussuhteeksi, jonka määrää laki. Ihminen voi
täyttää lain vaatimukset ja siten kelvata Jumalalle,
mutta hän voi myöskin tehdä yli sen, mitä laki
vaatii, ja siten saavuttaa ylimääräisiä ansioita.
54. VIII. Painettu »/716.
Niitä ovat Jeesus ja pyhimykset suorituksillaan
hankkineet ja myöhemmin opetettiin, että
tällaisia ansioita voi siirtää toisten hyväksi. Kirkko,
joka 011 näiden ansioiden haltia, on oikeutettu
niitä syntien sovitukseksi siirtämään niille,
jotka osoittavat katumusta. Ensimäisen
yksityiskohtaisen sovitusteorian laati A n s e 1111
Canterburylainen (k. 1109). Kirjassaan »Cur
Deus homo?" hän tahtoo todistaa Kristuksen
sovintokuoleman välttämättömyyden.
Lähtökohtana 011 väite, että ihmisen syntiinlankeemus on
loukannut Jumalan kunniaa. Jumalan kunnia
011 äärettömän arvokas ja vaatii hyvitystä.
Jumala olisi tosin myöskin rankaisemalla
ihmissukua voinut tulla sovitetuksi, mutta koska se
olisi syössyt koko ihmissuvun kadotukseen, on
hän mieluummin valinnut toisen, nimittäin
hyvityksen (satisfactio) tien. Sitä varten 011
Jumalan Poika tullut ihmiseksi ja kuolemallaan
suorittanut Jumalalle äärettömän kalliin hyvityksen.
Jeesuksen vanhurskaalla elämällä ei ollut
hyvittävää voimaa, koska hän ihmisenä oli
velvoitettu kuuliaisuuteen; sellainen voima oli vain
hänen kuolemallaan, johon hän synnittömänä ei
ollut velvollinen. Kun nyt Jumalan loukattu
kunnia on tullut hyvitetyksi, voivat ihmiset
saada syntinsä anteeksi. — Toiselta kannalta
katseli sovitusta Abélard (k. 1142). Hänen
mielestään Kristuksen kuolema on todistus
Jumalan äärettömästä rakkaudesta, joka siten
taivuttaa ihmiset vastarakkauteen. Sovitus
tarkoittaa siis ihmisten saattamista Jumalan
yhteyteen. — Yhdistäen Anselmin ja Abélardin
esittämät näkökohdat Tuomas Akvinolainen
(k. 1274) väitti, että Kristuksen kuolema ei
tosin ollut välttämätön, mutta kyllä soveliain
keino sovituksen aikaansaamiseen, jotavastoin
Duns Scotus (k. 1308) opetti, että Jumala
ehdottomassa kaikkivallassaan oli valinnut
Kristuksen kuoleman sovitusvälineeksi.
Uskonpuhdistus omisti pääpiirteiltään
Anselmin opin, mutta hylkäsi hänen käyttämänsä
yksityisoikeudellisen näkökannan, jonka mukaan
Jumalan loukattu kunnia vaatii hyvitystä, ja
asetti sensijaan sen ajatuksen, että Jumalan laki
011 täytettävä. Jumalan laki on rikottu ja
vanhurskaus vaatii, että rikolliset 011 rangaistava
ja laki pidettävä. Edelliseen verraten 011 tällä
kannalla se etu, että myöskin Kristuksen
kuuliainen elämä saa sovittavan merkityksen ja
sovitus siten vedetään eetilliselle alalle, mutta
toiselta puolen alettiin Kristuksen kuolemaa yhä
yksipuolisemmin katsoa r a n g a i s t u s
kärsimiseksi. Puhdasoppiset 17 :iinen vuosis. teologit
valmistivat tästä laajan oikeudellisen teorian,
joka monen mielestä vieläkin 011 kristinuskon
ydin. Jumala ajatellaan silloin ensi sijassa
vanhurskaaksi tuomariksi, joka syntien
rangaistukseksi on määrännyt sekä ajalliset että ikuiset
rangaistukset. Näistä hän ei voi vähintäkään
antaa anteeksi, jollei joku niitä täysin suorita.
Sentähden Jeesus on kärsinyt kaikki synnin
rangaistukset keskitettyinä muutamassa tunnissa,
ja nyt kun ne ovat kärsityt, 011 sovitus
tapahtunut. Tämän mukaan 011 Jumalan ankara
vanhurskaus varsinaisen sovituksen esine. — Ei
ollnt vaikeata osoittaa aukkoja tämän
ajatuksenjuoksun liitoksissa. Sen tekivät s o c i 11 i o 1 a i s e t
ja a r m i n i a a n i t. Syyttömän rankaiseminen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
