Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suo ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
•206
Suo
208
Kalkkirikkailla alueilla muodostuu nevan
sijasta n. s. letto, koska rahkasammalet eivät
siedä kalkinpitoista vettä. Leton sammalisto
käsittää n. s. ruskosammalia (useita
Amblyste-<7im»i-lajeja. Pai udella, ileesea, Hypnurn
triclioi-des y. m.), jotapaitsi ruoho- ja heinäkasvillisuus
011 laji rikkaampaa (Carex heleonastes, C. dioica,
Ei iophomm latifolium, Orcliis incarnatus,
Saxi-fiagu hirculus j. n. e.). Turpeen täälläkin
kasvaessa korkeutta suon pinta vähitellen kohoaa
kalkkipitoisen pohjavesikerroksen vaikutuspiirin
yläpuolelle, jolloin rahkasammalia saattaa
ilmestyä ja letto muuttuu nevaksi tai melkein
suorastaankin rämeeksi.
Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, ou
kuitenkin verraten pieni prosentti Suomen suoalasta
muodostunut vesistöjen umpeenkasvamisesta.
Um-peenkasvaminen pohjasta käsin edellyttää hyvin
runsasta kasvillisuutta, jota tavataan ainoastaan
matalassa vedessä, etenkin lihavahkolla,
pehmeällä pohjalla. Pintamyötäinen
umpeenkasvami-nen taas edellyttää tuulelta suojattua rantaa, sillä
suojattomalla paikalla aallokko ja jäät repivät
heikon nevareunuksen rikki. Ainoastaan
matalat järvet ja lahdelmat sekä suojatut pienet
(metsä-) lammet voivat kasvaa umpeen. -—
Myöskin juoksevien vesien varsilla oleville
tulvamaille on soita muodostunut.
Pääosa Suomen soista on syntynyt metsämaan
soistuessa 1. suotuessa. Tämä tapahtuu
monella eri tavalla, riippuen siitä, onko maa vettä
läpäisevää vai läpäisemätöntä sekä onko se
lihavaa vai laihaa. — Jos metsämaa on tavallista
vettä läpäisevää laihanpuoleista hietikko- tai
harjusoramaata, tapahtuu siinä soistumista, jos
pohjaveden pinta, esim. läheisten soiden
korkeuskasvun johdosta kohoaa, jolloin metsämaata
alkaa vaivata märkyys. Sinne ilmaantuu silloin
rahkasammalta milloin vaaleanpunertavina
; Spliagiium acuiifolium) tai ruskeina (Sph.
fu-scuni) mättäinä, jotka suurenevat ja viimein
yhtyvät, milloin vaaleanvihreänvärisenä (Sph.
angustifolian) tasaisemmin sekoittuen metsän
sammal-t. jäkäläkasvillisuuteen ja sen lopulta
tukahduttaen. Rahkasammalkasvillisuuden tullessa
vallitsevaksi alkavat metsän puut yhä enemmän kitua;
ne keloutuvat vähitellen ja paikalle ilmestyneet
uudet männyt jäävät kituviksi rämemännyiksi.
Käsikädessä tämän kanssa metsän muukin
kasvillisuus muuttuu ja rämevarvut tulevat
vallitseviksi. Metsä on tällöin muuttunut
tyypilliseksi rämeeksi n. s. rämekankaan
(kangas-räineen) ollessa väliasteena.
Jos maa on vaikeasti vettä läpäisevä, esim.
savea tai savihietaa (hiesua), saattaa
soistuminen alkaa aikaisemmista soista kokonaan
riippumatta. Tuollainen maa kasvaa tav. kuusi-,
lehti-tai sekametsää, joka soistumalla muuttuu k o
r-v e k s i. Keväällä lumen sulaessa ja sateilla
kerääntyy notkoihin vettä, jossa se vaikeasti
läpäisevällä maaperällä säilyy hyvin -kauan.
Tuollaisiin notkoihin ilmaantuu karhunsammalta
(Polytrichum commnnej ja märjemmille kohdille
Bphagnum striclumia. Saderikkaina vuosina tai
vuosijaksoina nämä pienet korvenalut
laajenevat ja uusia muodostuu, mutta sadeköyhinä
vuosina ne eivät paljoakaan vähene, syystä että
varsinkin Bphagnum hyvästi pidättää kosteutta.
Vähitellen soistumakohdat yhtyvät ja kangas muut-
tuu kokonaisuudessaan korpikankaaksi
sekä, Sp/ia</m«m-kasvillisiiuden tullessa
vallitsevaksi, turpeen paksutessa ja met.sänkasvun
huo-notessa, k o r v e k s i. Korpi säilyy edelleen
kor-pena niinkauan kuin sen kasvit saavat ravin
toa pohjamaasta, mutta turpeen paksutessa tämä
käy yhä vaikeammaksi, jolloin korpikasvillisuus
alkaa kitua; metsä käy aukkoiseksi, aukkoihin
tulee kuusen tai lehtipuiden sijalle mäntyä ja
rämevarvut pääsevät valtaan. Korvet säilyvät
kuitenkin rämeiksi muuttumatta sellaisilla
paikoilla, niissä vesi on kutakuinkin juoksevaa,
sillä juoksevasta vedestä on kasvien verraten
helppo tyydyttää ravinnontarvettansa, tai
paikoilla. jonne valuu ravintorikasta vettä
ympäröiviltä metsämailta.
Hyvin yleistä suorikkainimilla alueilla on,
että soita on muodostunut lukuisiin hieman eri
korkeuksilla oleviin notkoihin. Kukin tällainen
suo kasvaa korkeutta. Kun suo on kasvanut yhtä
korkeaksi kuin sitä alempana olevasta suosta
erottava kangaskynnys, alkaa vettä valua
pinta-myötäisesti rinnettä myöten alemmalle suolle.
Rinne tällöin soistuu, paitsi milloin se on niin
vahvasti viettävä, että vesi purona valuu sen
ylitse. Jos soistuva rinne on hyvin laihaa maata
ja vesi aivan laihaa pintavettä, muodostuu
tällöin soistuessa n. s. v e s i k a n g a s, jolle on
ominaista hyvin tiivis, melkein kaiken muun
kasvillisuuden tukahduttava kellahtava tai
syksyllä ruskeahko karhunsammal ja kituva, tav.
mäntyä kasvava metsä; jos soistuva kangas
ou lihavampaa, muodostuu siitä korpikangas
ja jos se on hyvin lihava ja valuva vesi
myöskin ravintorikasta, syntyy runsasruohoinen,
tav. sekametsäinen korpilehto.
Ensinmai-nittu muuttuu edelleen soistuessaan rämeeksi,
korpikangas tavalliseksi korveksi ja korpilehto
reheväksi ruoho- ja heinäkorveksi, jotka korvet
nekin viimein voivat yllämain. tavalla muuttua
rämeeksi.
Jos vettä alkaa valua ylempänä olevalta suolta
alemmalle, on seurauksena, että alempana oleva
suo, ainakin sen laita, vettyy, jotavastoin
ylempänä oleva jonkun verran kuivuu. Vettymisestä
on usein seurauksena, että, jos alempana oleva
suo on ollut metsää kasvava räme (tai korpi)
tämän metsä keloutuu ja suo muuttuu aukeaksi
nevaksi. Päinvastoin taas ylempänä oleva suo,
josta vettä on päässyt valumaan pois, saattaa
aukeasta nevasta muuttua metsää kasvavaksi
rämeeksi. Jos vettyminen ou ollut hyvin
valtavaa, kuolee myöskin nevan sammalkasvillisuus,
jolloin muodostuu samm ai köyhä, paljasturpeinen
rimpineva (tai rimpiletto), jolla kuitenkin
saattaa kasvaa koko runsaastikin saraheinää.
Varsinkin Pohjois-Suomen soilla ovat rimmet
hyvin laajoja. Vettyminen voi luonnollisesti
tapahtua millä suon kehitysasteella tahansa,
aikaisimmillakin, ja aiheutua muistakin syistä,
esim. suon pinnan epätasaisesta korkeuskasvusta.
Kun suot laajenevat sivuille päin ja
naapurisuot välillä olevien metsäkankaiden soistuessa
yhtyvät, syntyy laajoja suoyhdistymiä
(suokomplekseja). Tärkeimmät meillä tavattavat
ovat:
1. Keidassuo- (Uochmoor-) yhdistymä,
jolle on ominaista ylävähkö, kutakuinkin
vaaka-suorapintainen keskussuo, käsittävä rämemättäitä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
