Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kuvaamataide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
407
Suonien kuvaamataide
408
oppineet veljekset von Wright (Magnus
k. 1808, Ferdinand k. 1900), jotka
eläintieteelli-sesti kuvailevina ja naiivin hartaina lintu- ja
tnaisemamaalaajiua eivät yleensä jaksaneet kohota
vapaalle taiteelliselle kannalle.
Viime vuosisadan keskivaiheen
huomattavimmaksi suom. maalariksi ja eusimiliseksi
todelliseksi taiteilijaksemme maisemamaalauksen alalla
kehittyi W. Holmberg (k. 1860), joka mitä
syvimmän isänmaallisen rakkauden elähyttämillä
ja mitä herkintä ja hienointa maalauksellista
käsitystä ilmaisevilla kuvillaan olisi jo ollut
omansa kohottamaan taiteemme Euroopan taiteen
tasalle, ellei hän ennenaikojaan olisi kuollut
DQsseldorfissa, missä hän oli harjoittanut
opintojaan. Muillakin tämän ajan taiteilijoillamme
Dusseldorf oli pääasiallisimpana
opintopaikka-uaan. Niinpä E. J. Löfgren (k. 1884) oppi
siellä romanttisen historiamaalaukseusa ja
lahjakas K. E. Jansson (k. 1874)
anekdoottimai-sesti kertovan kansanelämänkuvauksen. Myöskin
Holmbergin seuraajat, luonteeltaan idealistisempi
Hj. Munster hj el m (k. 1905) ja
realistisempi B. Lindholm (k. 1914) aloittivat
opintonsa Diisseldorfissa, jossa maisemamaalaajista
vielä Fanny Churberg (k. 1892) ja
viimeksi V. Westerholm (s. 1860) kävivät
opiskelemassa, vaikka he myöhemmin, samoinkuin jo
Lindholm, siirtyivät ransk. taiteen vaikutuksen
alaisiksi. Ensimäisinä olivat taideyhdistyksen
perustamisen jälkeen laatukuvaajat S.
Falkin a n (k. 18S9) ja A. v. Becker (k. 1909)
saaneet ransk. taidekasvatuksen Pariisissa, joka
vihdoin 1870-luvulta alkaen syrjäytti
Dusseldorf in ja tuli maalariemme pysyväiseksi
opiskelupaikaksi.
Lyhyessä ajassa taideyhdistyksen perustamisen
jälkeen oli taiteemme saanut runsaasti
viljelijöitä ja tuottanut odottamattoman runsaan sadon.
Mutta ylipäänsä taidetuotanto ei vielä tällä
kehityskaudella osoita niin paljon yksilöllisiä
piirteitä ja suom. sävyä kuin halua mukautua ajan
yleissuuntiin. Vasta 1870- ja -80-luvuilla
pääsivät itsetietoisemmat pyrkimykset vallalle ja
taiteemme alkoi vähitellen saada omintakeisemman
leiman. Maailman taidekeskuksessa Pariisissa
tuli A. Edelfeltistä (k. 1905) ensimäinen
täysin varttunut mestarimme, joka aloittaa
maalaustaiteemme historiassa uuden, täysikäisyyden
kehitysjakson. Maassamme, jossa lapsellisesti oli
totuttu pitämään pelkkää kuvausaihetta taiteen
miltei oleellisimpana osana ja jossa vaivoin
osattiin nähdä ero taiteen ja diletautismin välillä,
Edelfelt osoitti, että maalauksella on omat lakinsa
ja edellytyksensä, joiden mukaan sitä on
arvosteltava. Bastien-Lepagen ulkoilmakoulussa
kasvaneena hän otti luonnon tutkimuksen taiteensa
|ierustaksi ja kehittyi selväksi muoto- ja
valööri-taiteilijaksi, joka ensimäisenä suom. maalareista
osasi esittää henkilökuvia täydessä, luonnollisessa
koossa. Elämänsä loppuun saakka hän kulki
sopusointuisesti ja varmasti eteenpäin kerran
alkamallaan uralla ja saavutti historiallisen
merkityksensä sillä, että hän enemmän kuin kukaan
häntä ennen saattoi taiteemme kosketuksiin
ulkomaiden, etenkin Ranskan, kanssa ja teki sen
tunnetuksi kautta koko maailman. — Edelfeltin
ikätoveri G. Berndtson (k. 1895) ei sairauden
vuoksi päässyt kehittymään täyteen mittaansa
miniatyyrimilisen sirona laatukuvaajana, ja lah
jakkaan A. Uotilan (k. 1886) elämäntaipaleen
katkaisi kuolema kesken.
Muillakin Edelfeltin jälkeen Pariisissa 1880
luvulla opiskelleilla maalareillamme on lähtökoh
tana Bastien-Lepagen ulkoilmaiuaalaus, joku
vapauttaa taiteemme vuosisadan keskivälin
ummehduttavasta atelieerimaalauksesta ja
romant-tisoivasta kansankuvauksesta. Tähän ulkoilma
maalaukseen perustaa ensi kehityskautensa
A. Gallé n-K a 1 1 e 1 a (s. 1865), joka sitten siir
teleikse suunnasta toiseen, on aina yllättävien
uutuuksien mies, voittaa tuotantonsa laajuudella
ja monipuolisuudella kaikki häntä ennen eläneet
ynnä oman aikansa suom. taiteilijat, on tyylil
tään yhtaikaa häilyväinen, epätasainen ja häikäi
lemätön, mutta samalla myös sekä aatteidensa ja
maalauksellisten mielijohteidensa että meillä
ennen kuulumattoman voimansa, tunteensa kiih
keyden vuoksi rikkain ja huomattavin taiteilija
mestari, minkä Suomi on synnyttänyt. Taiteelli
sesti tähän saakka parhaimpansa hän on luonut
muinaista kansanrunoutta esittävillä koristeelli
silla kuvillaan 1890-luvulla ja tämän vuosisadan
vaihteessa, jolloin hän on keskeisin
persoonallisuus ei yksistään maalauksen, vaan yleensä koko
taidetuotantomme alalla. Kun Gallén-Kallela
uhkuu taiteessaan toimitarmoista temperamenttia
ja mielikuvituksellista luomiskykyä, nojautuu
E. Järnefelt (s. 1863) intimiin
tunnelma-vaikutukseen ja varman kouluutuksen pohjalle
rakentuvaan kulttuuriin. Samoinkuin Edelfelt on
hänkin selväpiirteisimpiä muodon ja valöörien
tulkitsijoitamme. Varsinainen väriniekka hän ei
ole, vaan luontoa ja ihmisiä syvällä luonteen
kuvaustaidolla esittävä taiteilija, joka muoto
kuvaajana osoittaa meillä kaikista terävintä
psykologista katsetta, saa maisemamaalarina
esille aitosuomalaista lyyrillistä vienoutta ja od
persoonallisimpia stilleben-maalareitamme. Saman
taiteilijapolven yhteydessä mainittakoon monista
naismaalareistamme Maria Wiik (s. 1853
ja Elin D a n i e 1 s o n-G a m b o g i (s. 1861
sekä kaikista lahjakkaimpien taiteilijaimme pii
riin kuuluva, henkevän sielukas, tyyliltään
mitä persoonallisin Helene Schjerfbeck
(s. 1862), joka Ranskan 1880-luvun taiteesta ou
kehittynyt nykyaikaiseen maalauksellis-koristeel
liseen suuntaan.
Viimemainitun suunnan varhaisimpia tienviit
taajia on P. Halonen (s. 1865), luontainen
väriniekka, enemmän maisema- kuin henkilö
kuvaaja, joka johdonmukaisesti ja itsenäisesti on
noudattanut nykyajan maalaustaiteen korkeinta
päämäärää, jonka mukaan maalauksen ensi sijassa
tulee olla silmän ilona ja seinäpinnan koristuk
sena. Ollen talonpoikaissuvusta syntyisin hän on
taiteilijaimme joukossa ensimäisiä puhtaasti
suom. kansanedustajia. Syvien rivien keskuudesta
niinikään kohonneena maalarina on J. Rissa
ne n (s. 1873) kansanelämänkuvauksillaan luonut
harvinaisen omintakeisesti nähtyjä, alkuaan
naturalistisen suorasukaisia, sitten suurpiirteisen
yksinkertaisesti tyyliteltyjä ja aina koristeelli
sesti esitettyjä teoksia. Merkkisijan uusimmassa
taiteessamme on molempien edellisten kanssa
saavuttanut M. Enckell (s. 1870), joka rea
listis-naturalistisen ulkoilmamaalauksemme ensi
mäisenä vastustajana harrasti meillä 1890-luvulla
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
