Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Geologinen rakenne ja pinnanmuodostus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
511
SllOini (Geologinen rakenne ja pinnanmuodostus)
512
peltosavi, ks. Kvartllitrisystee m i). Laa
jimmat savikcntät ovat Pohjanmaan tasangolla
ja Etelä-S:ssa Salpausselän eteläpuolella. Nämä
alueet ovat samalla järvistä paljon köyhemmät
kuin sisämaa, mikä seikka juuri johtuu siitä, että
savi on täyttänyt useimmat kalliosyvennykset.
Vielä nuorempia muodostuksia ovat Pohjanmaan
ja Karjalan-kannaksen rannikoiden
lentohiekka-kentät ja kaikkialla yleiset turvesuot (ks. Suo).
[„Suomen kartasto" (1’JIO); VV. Ramsay,
»Geologian perusteet" (1909) ; P. Eskola, ..Geologian
alkeet" (1911). Suomen alkuvuoren eri alueita
kuvaavista tutkimusjulkaisuista mainittavimpia
ovat: J. J. Sederholm. ,,Berggrunden i södra
Finland" (Fennia 17, 1893), sekä seuraavat,
sarjassa ,,Bulletin de la Commission géologique de
Finlande" ilmestyneet: J. J. Sederholm, „über
eine archaische Sedimentformation im
siidwest-lichen Finland" (1899) ; Benj. Frosterus, ,,Berg
hyggnaden i sydÖstra Finland" (1902); Otto
Trii-stedt, ..Die Erzlagerstätten von Pitkäranta am
Ladoga-see" (1907); J. .1. Sederholm, ,,Om
granit och gneis" (1907) ; Pentti Eskola. „On the
petrology of the Orijärvi region in soutlnvestern
Finland" (1914) ; Eero Mäkinen, ,,öfversikt av
de prckambriska bildningarna i mellersta
öster-botten" (1916). Kvartäärigeologiaa ja
pinnanmuotoja käsittelevät (sama julkaisusarja) : Hugo
Berghell, ,.Bidrag tili kännedomen om Södra
Fin-lands kvartära nivåförändringar" (1896) ; V.
Tanner, „Studier öfver kvartärsystemet i
Fenno-skandias nordliga delar" (I ja II 1907,111 1915);
W. W. Wilkman, ,,Kvartära nivåförändringar i
östra Finland" (1912); J. J. Sederholm,
„Wei-tere Mitteilungen tiber Bruchspalten" (1913) ;
Julius Ailio, „Die geographisehe Entwieklung des
Ladogasees" (1915). Yksityiskohtaisimmat tie
dot S: n vuoriperästä ja maaperästä ovat
saatavissa Geologisen toimiston toimittamien
geologisten karttalehtien selityksistä).] P. E.
S: n pinnanmuodostuksen
erikois-ominaisuuden (yksityiskohtien suuri epätasaisuus
kokonaisuuden osoittaessa verraten vähäisiä
korkeusvaihteluja) syyt selviävät pääpiirteissään
ylläolevasta geologisesta katsauksesta. Riippuen
maan suuruuteen nähden tosin verraten pienistä
korkeusvaihteluista sekä maan eriaikaisesta
merestä kohoamisesta, ei maanpinnan muotoilu
kuitenkaan, pääpiirteiden suuresta
yhdenmukaisuudesta huolimatta, ole kaikkialla samanlainen;
näitä seikkoja silmälläpitäen voidaan
pinnanmuodostuksessa erottaa kolme pääaluetta:
rantamaa, keskus ylänkö ja kantamaa.
Rantamaahan luetaan viimeksi merestä
noussut, laajalti savikerrosten peittämä, verraten
tasainen ja alava, muutamia harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta, vain sisäosissaan,
keskus-ylängön rajoilla nousten yli 100 m yi. inerenp..
Pohjanlahden, Itämeren, Suomenlahden ja
Laatokan rantoja n. 30-140 km:n leveydeltä
reunustava tasankoalue. Rantamaassa voidaan
(Sederholmin mukaan) erottaa seuraavat alaosat:
Pohjois- ja Keski Pohjanmaan rantamaa (tasaisten
jokilaaksojen välissä matalahkoja, kohtisuoraan
rantaa kohden kulkevia karuja selänteitä).
Etelä-Pohjanmaan rantamaa (S:n laajimmat,
katkeamattomat tasangot, joiden itäosissa kohoavista
yksinäisistä vuorenkukkuloista mainittakoon
130 m korkea Simsiönvuori Lapualla ja 120 m
korkea Pyhävuori Karijoella), Satakunnan ja
Varsinais-Suomen rantamaa (tiheässä pieniä
vuo-rentapaisia kukkuloita), Lohjan alue Lohjanselän
ja Salpausselän välissä (epätasaisuutensa ja
järvirikkautensa puolesta sitä voidaan pitää
keskusylängön mereen asti ulottuvana
haarak-keena), Uudenmaan rantamaa (paljo
epätasaisempaa kuin Pohjanmaan rantamaa, varsinkin
itäosassa), Viipurin rapakivialueen rantamaa
Itaajassa mäkiä ja kallioita), Karjalan-kannas
(verraten tasainen) ja Laatokan pohjoisrannikko
(hyvin epätasainen, useita korkeita vuoria, kuten
Pötsövaara, 190 m. Kirjavalahden pohjoispuo
leila) sekä sen koillisrannikko (alavampaa ja
tasaisenipaa). — K e s k u s y 1 ä n k ö on
rantamaan, Oulujärven tienoon ja Venäjän rajan
välissä; rantamaata vastaan sitä etelässä
rajoittaa Salpausselkä, luoteessa ja osaksi lännessä
etupäässä vedenjakajana huomattava Suomenselkä
(vielä 1700-luvulla sitä nimitettiin Maanseläksi),
joka Oulujärven tienoilla kantamaasta
haarautuen kulkee lounaista suuntaa. Juuri
keskus-ylängön luonto on S:lle suurimmassa määrässä
tyypillinen. Alue on n. 100-150 m yi. merenp.
viettäen pohjoisesta käsin loivasti etelään päin
(Päijänteen reitissä Kivijärvi 131 m yi. merenp.,
Vesijärvi 81 m yi. merenp., Saimaan vesistössä
Laakajärvi 158 m yi. merenp., Saimaa 76 m yi.
merenp.), tavattoman epätasaista ja järvirikasta.
Rantamaata ja kantamaata paljoa suuremman
järvirikkautensa vuoksi keskusylänköä
nimite-täänkin myös järviylängöksi. Keskusylängöstä
n. 50-100 m kohoaa suuri joukko vuoria, jotka
osaksi kovemman aineksensa takia (kvartsiittia
v. m.) ovat. paremmin kuin ympäröivät alueet
säilyneet kuluttavilta voimilta; useat näistä
vuorista ovat kuuluisia näköalapaikkoja (Koli 336 m.
Puijo 234 m. Pisaumäki 270 m. Laajavuori 228 m.
Tiirismaa 223 m, joka on Etelä-S:n eteläosan
korkein kohta). Alueen itä- ja keskiosissa
keskus-ylängön omituinen luonto on huippuunsa
kehittynyt. Erinomaisen tärkeitä tekijöitä
maisema-muodoissa, vielä suuremmassa määrässä kuin
muualla, ovat luoteesta kaakkoon kulkevat
murto-kivikükkulat ja selänteet, jotka tekevät maisemat
selvästi juovaisiksi. Vielä ou huomattava, että
keskusylängön maisemien yksityiskohtiin
vaikuttaa melkoisessa määrässä vuoriperän laatu,
graniitti kun yleensä kuluu pyöreämuotoiseksi
kuk-kulamaisemaksi, gneissi sitävastoin
särmikkääm-mäksi selännemaisemaksi. Keskusylängön
vähä-järvisemmässä länsiosassa voidaan erottaa muu
tamia alaosastoja: Päijänteen pohjoispäästä luo
toiseen päin ulottuu laaja n. s. Pohjois-Hämeen
metsäseutu, Näsijärven pohjoisosasta länteen
Parkanon metsäseutu ja Vanajavedestä lounaiseen
Tammelan metsäseutu. — Kantamaahan
kuuluu koko Pohjois-S. Oulujärven ja Pielisjär
ven tienoilta alkaen, lukuunottamatta
Pohjois-Pohjanmaau rantamaata. Pohjoisessa
(lukuunottamatta Inarinjärven seutuja) kantamaa on
n. 300-500 m, muualla n. 200-300 m yi. merenp.
Sen pääosat ovat: Enontekiön Lappi, S:n
luoteisin ja korkein osa, kuuluu pääasiallisesti
Kolenin vuoristoon Skandinaaviassa. Sen
pohjoiskärjessä, aivan Norjan rajalla on Hai de, 1,353 m
yi. merenp., S:n korkein kohta. Etelämpänä
Muonion- ja Ounasjoen yläjuoksujen välissä on
Enontekiön Lappiin luettu Ounastuuturin-Pallas-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
