Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Kasvi- ja eläinmaailma
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
529
Suomi (Kasvi- ja eläinmaailma)
524
mus pohjoisrajansa. Muut jalot lehtipuut
melkein puuttuvat ja kasvisto 011 muutenkin
huomattavasti köyliempää ja kasvillisuudella
ilmeisesti karumpi leima kuin etelämpänä. Muutamat
pohjoiset kasvit, etenkin mesimarja ja
vaivaiskoivu ovat yleisiä. Soita alkaa olla runsaasti,
laihoilla ja jokseenkin tasaisilla
vedenjakajaseu-duilla (Suomenselällä, Rautavaaran tienoilla ja
Venäjiin rajan molemmin puolin) äärettömän
lukuisasti, yhdessä laihojen, useinkin
soistumis-tilassa olevien kangasmetsien ohella.
Relievän-laista on kasvipeite m. m. Kallaveden seuduilla,
mutta varsinaisesti rehevää vain Aänisjärven
lounaispuolella, missä kalkinpitoisella maaperällä
kehittyy vaahteravyöhykkeen kasvimaailmaa
muistuttava rehevyys. Pohjanmaan lakeat
joki-maiseniaseudut eroavat suuresti Sisii-S:n
järvi-rikkaista, kivikkopeltoisista ja ahoisista
vaaramaisemista. Verrattain laajoja asumattomia tai
harvaan asuttuja seutuja on jo
lehmusvyöhyk-keessä.
Varsinkin kun Savosta siirtyy
pohjoissuomalaiseen vyöhykkeeseen, huomaa
luonnon selvästi muuttuvan. Se tulee
autiommaksi, karummaksi. Tässä vyöhykkeessä, joka
ulottuu vähän ohi napapiirin, käyvät havumetsät
yhä vallitsevammiksi. Jalot lehtipuut puuttuvat,
samoin pohjoisosista tervaleppäkin. Kasvisto on
köyhtynyt, monet varemmin yleiset lajit ovat
harvinaisia (mansikka) tai varsinkin pohjoisessa
puoliskossa kokonaan puuttuvia (kuolleenkoura).
TJusia pohjoisia, lappalaisia lajeja tulee joku
määrä sijalle ja etelämpänä tavatut pohjoiset
lajit käyvät yleisemmiksi. Varsinaisia
viljelysseutuja ovat vain Pohjanlahden rannikkotienoot.
Muuten on vyöhyke pääasiallisesti saloseutua,
usein todellisia erämaita, missä kangasmetsät,
lukemattomat suot ja synkkävetiset järvet ja
lammet vaikuttavat painostavasti. Kankailla
kasvaa jo yleisesti ja runsaasti poronjäkälää, usein
myös variksenmarjaa. Etelämpänä vain soilla
tavattavia kasveja, kuten suopursua, kasvaa
täällä kuten Lapissakin laihoissa metsissä.
Lehtokasveja on vain paikallisesti. Muista osista
enimmän poikkeavia ovat Pohjanlahden lakeat
rannikkoseudut. missä on laajoja
merenrantaniittyjä ja niillä useita harvinaisia kasveja, joista
osa on yhteisiä Vienanmeren rantojen kanssa.
Poikkeavia ovat myös Kemi- ja
Tornionjokivar-r<»t rehevine. suuria, kauniskukkaisia ruohoja
kasvavine tulvaniittyineen, jotka muistuttavat
pohjoisvenäläisiä oloja. Suuresti eroava on
edelleen myös Kuusamo ja siihen liittyvät osat
Venäjiin Karjalaa, missä jo tavataan pieniä
tuntureita tunturikasveineen. Vuoria ja vaaroja on
runsaasti ja varsinkin siellä missä on kalkkia,
kasvaa paljon harvinaisia kasvilajeja.
Laajin, viimeinen alue, Lappi, on yleensä
pelkkää erämstat.a. Maa on lounaisosissa eli
Kemin I,opissa verraten tasaista, käsittäen
naava-puisia mäntymetsiä ja soita, joiden seassa ovat
yleisiä laajat, aukeat aapasuot. Saloseutujen läpi
virtaavat suurenlaiset joet, joiden rantamilla on
runsaammin kuin muualla kuusta ja koivua;
täällä sijaitsevat myös niityt ja vähäpätöiset
viljelykset. Seuduittain antavat maisemille leiman
tunturit, jotka kuitenkin lännessä ovat
harvalukuisia. Tunturit ovat enimmäkseen
pyöreähköjä, kuivia sora- tai kivipeitteisiä kukkuloita,
joiden tuuturikasvisto on köyhää ja kasvillisuus
yksitoikkoista, etupäässä jäkäläin, varpujen ja
ruskeankeltaisen Juncus £ri/t(Z«s-vi hvilan
muodostamaa. Metsäraja on tämän osan tuntureilla
n. 450-500 m korkeudessa, havumetsän raja
300-450 m välillä. Luoteeseen, Enontekiöön päin
kuljettaessa maa vähitellen kohoaa ja samalla
muuttuu kasvillisuuskin. Metsiä muodostavista
puulajeista loppuu ensinnä kuusi, sitten mänty,
jonka jälkeen koivu tulee vallitsevaksi,
muodostaen kapean, etupäässä pensasmetsäisen
koivuvyöhykkeen (rer/io subalpina), jota sitten
seuraavat laajat puuttomat tunturimaat. Koivualuetta
jatkuu jokivarsia pitkin pohjoisemmaksikin,
puut-tomain maisemien keskellä. Koivumetsät ovat
harvahkoja, pohjoisinna yleensä pensaikkomaisia,
kasvaen laihoilla mailla jäkälikköä ja varvikkoa,
lehdoissa runsaastikin ruohoja. Kilpisjärven
seudulla on varsinkin nyt luonnonsuojelusalueeksi
julistetulla alueella rikas, korkeiden tunturien
kasvisto. Inarin Lapissa, missä soita on jo pai
joa niukemmin kuin etelämpänä, ulottuu
kuusi-vyöhyke Ivalojoelle asti, jonka jälkeen
jäkälä-metsäistä mäntyvyöhykettä jatkuu, Inarinjärveä
ympäröiden. Lapin luoteisosiin, ulottuen
jokivarsia pitkin koivualueen sisään, jota suuri osa
luoteisinta Lappiamme on. Täällä
koivuvyöhykkeessä on melkoisen runsaasti kivisiä tuntureita
tai tunturimaisia aloja, joilla jäkälät ja varvut
ja niiden joukossa monet sirot, tiheämättäiset,
kauniskukkaiset tunturikasvit muodostavat
kasvipeitteen. Lähellä Varankivuonoa osa ylätasangosta
on kauttaaltaan tunturimaista. Purolaaksoissa
voi olla reheviä koivulehtoja. Venäjän Lapin
länsiosa on S:n puolen kaltaista, mutta
kauempana, varsinkin mahtavien Umptek- ja
Lujaururt-tunturien seuduilla jo hyvin erilaista. Itäisin
osa, varsinainen Kuollan niemi on heikosti
kumpuista ylätasankoa, josta koko kylmän Jäämeren
viereinen pohjois- ja koillisrannikko on
luonteeltaan arktista, monine poh janperäisine
lajei-neen. Rannikkokaistaleesta sisämaahan päin on
4-7 peninkrn levyinen metsätön,
köyhäkasvistoi-nen tundra, jonka soissa on korkeita
turvekumpuja. Jokilaaksoissa on koivua, joka etelämpänä
muodostaa koivuvyöhykkeen. Tämän eteläpuolella
on havumetsävyöhyke, jossa rajan muodostaa
kuusi, paikoitellen mänty, tai molemmat yhdessä.
Varsinkin Kuollan niemen itäosissa, etenkin
Ponoin seuduilla on paljon itäisiä lajeja, jotka
lännempää puuttuvat.
Kasvistollisesti S. jo vanhastaan jaetaan
kasvimaakuntiin, joita nykyisin
erotetaan 31 ja ovat esitetyt kartalla (samaa
maakuntajakoa käytetään yleensä myös eläimistöön
nähden). Siinä näkyvät myös eri
maakuntien kasvilajien lukumäärät, mikäli se oli
tiedossa 1910. Koko S:n korkeampien
kasvien (putkilokasvien) luku laskettiin silloin
l,222:ksi, jossa summassa TaraxacumAajien
määrä on supistettu 25:ksi, Hieracium-\a.’)ien
100:ksi (oikeastaan n. 700) ja johon ei ole luettu
241 satunnaista kasvilajia. Kaikissa maakunnissa
tavattuja, ubikvitäärisiä lajeja on 143, niitä
suhteellisesti suurin määrä Lapissa. Lajien
kokonaislukumäärä vähenee eri maakunnissa
enemmän tai vähemmän säännöllisesti etelästä
pohjoista kohti 795:stä 303:een. Monivuotisten
kasvien suhteellinen määrä nousee Lappia kohti
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
