Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Historia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Suomi (Historia)
r>s»
tumaan, ja 1292 telitiin Novgorodista
hävitys-retki hämäläisten maahan. Nämä olosuhteet
varmaankin saivat Ruotsin valtionhoitajan marski
T o r g i 1 s Knuutinpojan 1293 tekemään
kolmannen ristiretken karjalaisten
käännyttämiseksi ja liittämiseksi Ruotsin valtaan. Hän
perusti lujan Viipurinlinnan ja laski allensa
neljätoista karjalaisten kihlakuntaa, jopa valloitti
(1294) Käkisalmenkin linnan, joka tosin kohta
jälleen menetettiin venäläisille. Uudella
Inkerinmaan ristin Iki llä Torgils Knuutinpoika koetti
1300 levittää Ruotsin valtaa Nevajokea myöten,
perustaen sinne Landskrona (Maankruunu) nimi
sen linnan, mutta venäläiset sen jo seur. v.
hävittivät. V. 1311 venäläiset tulivat Kauppajoelle
(Kymijoelle ?) ja kulkivat sieltä sisämaahan sekä
piirittivät turhaan „Vanain" linnaa (Hakoisten
linnaa?). Käkisalmen karjalaiset, nähtävästi
suuttuneina venäläisten kasvavaan ylivaltaan,
luovuttivat 1314 linnansa ruotsalaisten käsiin,
mutta Novgorodista saapunut sotajoukko voitti
stn takaisin ja rankaisi kapinannostajoita. Vili
doin tekivät venäläiset 1318 hävitysretken ruots.
Suomen itse sydänmaihin Turkuun asti ja
polttivat äsken perustetun Kuusiston piispanlinnan.
Sitä vastoin heidän uudistuneet rynnäkkönsä
Viipuria vastaan eivät onnistuneet. Asiain näin
ollen taivuttiin lopulta molemmin puolin rauhaan,
joka hansa-kauppiaiden välityksellä tehtiin P ä
liki n ä saaressa elok. 12 p. 1323, ja jossa
määrättiin että Karjalan kolme läntisintä
kihlakuntaa Savo, Jääski ja Äyräpää tulisivat Ruotsille,
mutta muu osa jäisi Venäjälle; raja kulkisi
Sies-tarjoelta, sitten Vuoksen poikki, Savon vesistöjä
myöten ja päättyisi ,,pohjoiseen mereen", s. o.
Pohjanlahteen. Näin oli taistelu Karjalan omis
tamisesta pitkäksi ajaksi ratkaistu, ja samalla oli
myös suomalaisten heimokuntain itsenäisyys
lopulta kukistettu, kuu useimmat niistä oli
yhdistetty Ruotsin valtakuntaan, mutta karjalaisten
pääosa joutunut Novgorodin alle ja liittolaisesta
muuttunut sen alamaiseksi.
Ruotsinpuolisessa Suomessa oli sillaikaa uusi
maallinen ja kirkollinen tila saanut ensi
perustuksensa. Suomalaisten kansalliset
yhteiskunnalliset olot olivat kristinuskon ja vieraan vallan
tullessa vielä niin alkuperäisellä kannalla,
etteivät ne suuremmassa määrässä voineet vaikuttaa
näiden vastaiseen muodostumiseen. Nähtävästi oli,
samoin kuin virolaisilla eteläpuolella Suomenlah
tea, olemassa joku piirikuntalaitos (k i h 1 a k u
n-t i a, pitäjiä), jossa sukuvanhimmat
käräjillä ratkaisivat yhteiset asiat ja päättivät
veroista. — Maallisen hallinnon etunenään
tulivat valloituksen jälkeen linnanisännät, jotka
nähtävästi ensi aikoina hoitivat oikeuttakin. Kuningas
Maunu Ladonlukko antoi 1284 ensi kerran eräälle
kuningasperheen jäsenelle, veljelleen Pentille.
Suomen herttuan arvon. Huomattava on Birger
kuninkaan 1316 antama turvakirja Karjalan
naisille. Katolisen kirkon johtomiehenä kokomaassa
oli Turun piispa, joka täten saavutti sangen
tärkeän aseman. Piispa Katillus järjesti 1276
Turkuun säännöllisen tuomiokapitulin jäsenineen
ka-nunkeineen. Maunu I :n, ensimäisen
suomalaissyntyisen piispan, aikana (1291-1308) valmistui
Turun tuomiokirkko ja vihittiin 1’-’0U
tarkoitukseensa; piispa Ragvald II rakennutti
1317 Kuusiston linnan, joka sitten oli piispo
jemme maallisen vallan tukena ivatolisuuden
ajalla. Jo 1249 oli Suomeen perustettu ensimäi
nen luostari, Turun dominikaaniluostiri.
Katolisuuden aikakausi 1323-1523.
Vasta Pähkinäsaaren rauhanteon jälkeen
vakaantuivat olot Suomessa ja muodostuivat Ruotsissa
vallalla olevien mukaisiksi. Varsin huomattava
oli tässä suhteessa Maunu E e r i k i n p o j a n
hallitus (1319-63). Silloin mainitaan Suomessa
1. „ltämailla", niinkuin usein siihen aikaan
sanottiin, ensi kertaa laamanni oikeuslaitoksen
johdossa, ja myöskin läänien hallinto
järjestetään nähtävästi pääasiassa samanlaiseksi kuin
Ruotsissa. V. 1362, 15 p. helmik., kuu Maunun
poika Haakon valittiin isänsä
kanssahallitsi-jaksi, saivat Suomen asukkaat oikeuden ottaa
osaa kuninkaanvaaliin „sen uskollisuuden ja
rakkauden tähden, mitä he aina ovat osoittaneet
esi-isillemme", joten suomalaiset voitetusta kansasta
tulivat yhdenvertaisiksi Ruotsin asukkaiden
kanssa. Suomen piispana oli tähän aikaan
(1338-66) voimakas II e m m i n g, joka ei häikäillyt
esiintyä kuningasvaltaakaan vastaan hierarkisen
näkökannan hyväksi. Maunu kuningas ajatteli
myöskin Torgils Knuutinpojan työn jatkamista
ja teki siinä tarkoituksessa kaksi ristiretkeä
Inkerinmaalle (1348 ja 1350), mutta huonolla
menestyksellä. Valitettavasti Maunu ei ollut mies
pitämään kohoavaa ylimystöä kurissa ja näin
hän 1363 menetti kruununsa Albrekt
Meeklen-burgilaiselle, joka seur. v. saapui Suomeen
Maunun puoluelaisten käsissä olevaa Turuu linnaa
piirittämään. Ylimysten valta nousi nyt
huippuunsa ja myös Suomi, joka kokonaisuudessaan
oli mahtavan Bo Jonin poika G r i pin
hallussa, tuli sitä riittävästi kokemaan. Grip oli
yhtaikaa valtakunnan drotsi ja Suomen laa
mauni. Valtansa vahvistukseksi hän rakennutti
maahamme Raaseporin. Kastelholman ja
Kors-holman linnat. Albrektin kukistuksesta johtuneet
levottomat ajat tulivat runsain määrin Suomeu
kin osalle, jossa vitaaliveljekset (ks. t.) paljon
harjoittivat ammattiaan. Unioniaika (1397-1523)
oli myös meidän maassamme sangen rauhaton.
Eerik XIII Pommerilaisen aikana oli ryhdytty
pariin huomattavaan parannushankkeeseen, joista
kiitos varmaankin on annettava Suomen senai
kuiselle etevälle piispalle Maunu II
Tavast-ille (piispana 1412-50). Niin perustettiin
maan-oikeus Turkuun, maa jaettiin kahteen, Pohjois- ja
Etelä-Suomen, laamannikuntaan, ryhdyttiin Hä
meen erämaiden asuttamiseen y. m. Mutta
hallinnossa vallitseva yleinen sekasorto ja mielivalta
olivat Suomessakin synnyttäneet
tyytymättömyyttä kansassa: niin yhdyttiin täälläkin 1434
Engelbrektin nostamaan liikkeeseen
tanskalais-valtaa vastaan ja eräs 1438 v:n loppupuolella
Ylä-Satakunnassa puhjennut talonpoikaiskapina
saatiin ainoastaan piispa Maunun
persoonallisella väliintulolla hillityksi. Kaarle
Knuutinpojan ollessa 1442-48 linnanisäntänä
Viipurissa syttyi taas sodan leimu Inkerinmaan
rajalla, jonne hän 1444 teki suuren
hävitysretken. Savolaisten ja hämäläisten keskenäiset
rajariidat, jotka olivat antaneet aihetta verisiin
yhteentörmäyksiin, koetti Kaarle sovittaa
maakuntien rajan tarkalla käynnillä (1446. 1452).
Kun Kaarle 1457 oli ensi kerran karkoitettu
valtaistuimelta, kutsuttiin Suomen säädyt maanlain
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
