Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Symblefaroni ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
749
Symblefaroni—Symbolismi
750
krokotiilinvartijan (ks. t.i. afr. nautaeläinten
y. m. ja niiden ihosta toukkia syövien saivar
tajahakkelien (ks. Buphaga), sekä parvissa
elävien, eri lajeihin kuuluvien eläinten, kuten
seebrojen, antilooppien, strutsien y. m.
liittyminen yhteen, josta voi olla kaikille hyötyä esim.
jos toisilla on näkö, toisilla kuulo, toisilla taas
hajuaisti erityisen hyvin kehittynyt. Täten on
kaikilla yhdessä suurempi mahdollisuus kuin kullakin
lajilla erikseen ajoissa huomata uhkaava vaara.
S.-suhteet ovat teoreettisesti erikoisen
mieltä-kiiunittäviä sen vuoksi, että niissä on pohjana eri
lajien välisen keskinäisen avun ja
yhteenliittymisen periaate, mikä
eläinkunnassa yleensä esiintyy korkeintaan vain
saman lajin piirissä, kun taas muuten luonnossa
vallitsee „kaikkien taistelu kaikkia vastaan’’.
[O. Hertwig, ,,Die Symbiose im Tierreicli" (1883) ;
Kraepelin, „Beziehungen d. Tiere zueinander und
zur Pflanzenwelt" (1905) ; Buchner, „Studien an
intrazellularen Symbionten" (Arehiv f.
Protisteu-kunde, 1912) ; A. Reiehensperger, „Svmbiose"
Handwörterbueli d. Naturwissenscliaften IX,
1913); Hesse & Doflein, „Tierbau und Tierleben
II, 1914).] /. V-s. d K. L.
Symblefaroni (kreik. syn = yhteen, ja
blepha-ron - silmäluomi), silmäluomien ja silmämunan
yhteenkasvettuminen.
Symboli (kreik. symbolon, lat. symbolum),
tunnusmerkki, tunnuskuva; merkki, jolla
havain-uollistutetaan jokin ajatus t. aate. —
Pakanallisissa salamenoissa käytettiin s:eina jotakin
tunnussanaa tai kaavaa, josta menoihin vihityt
tunsivat toisensa. Kristillisessä kirkossa ruvettiin
s:eina pitämään sakramentteja ja varsinkin
sakramenttien välineitä (vettä, leipää, viiniä);
sittemmin s. tuli merkitsemään tunnustusta ja
tunnustuskirjoja (vrt. Symboliikka).
Symboliikka (ks. Symboli), oppi
symboleista 1. tunnuskuvista. S :n tarkoituksena on
saada selville merkin t. tunnuskuvan sisäinen
tarkoitus. Egyptiläiset käyttivät jumaliensa
tunnuskuvina eläimiä, eläin- ja ihmishahmojen
yhtymiä, hieroglyfejä tai salamerkkejä, jotka olivat
läheisessä yhteydessä palvelusmenojen kanssa.
Ensimäisillä kristityillä oli omat tunnuskuvansa,
jotka oli otettu eläin- ja kasvimaailmasta sekä
Raamatusta. Karitsa esim. oli Kristuksen
uhrikuoleman, risti ja hyvä paimen Kristuksen
itsensä tunnuskuva. Palmu oli marttyyrien
voitonmerkki. — Myöskin oikeuselämässä on,
ritoten alkukantaisilla kulttuurikausilla,
tunnuskuvilla ollut suuri merkitys (esim. kiidenanto,
sormennosto valaa tehdessä y. m.). -—
Lukuista ks. t. — Eläin-s:aa kehitettiin varsinkin
keskiajalla. Muutamat eläimet olivat joko
määrättyjen hyveiden tai paheiden edustajia, ja kuvaavat
taiteet ottiva.t ne tällaisina tunnuskuvina
käytäntöön. Jalopeura oli voiman ja jalomielisyyden,
kotka kuninkaallisen arvon, riikinkukko ylpeyden,
yksisarvinen viattomuuden, koira uskollisuuden
tunnuskuva j. n. e. — Evankelistat saivat jo
aikaisin omat tunnuskuvansa (Matteuksen:
siivekäs ihminen; Markuksen: jalopeura;
Luukkaan: härkä; Johanneksen: kotka).
Tavallisimmat eläin- ja kasvisymbolit otettiin
käytäntöön jo renesanssin taiteessa. Risti, sydän ja
ankkuri ovat uskon, rakkauden ja toivon
tunnuk–ia. Muutamat tunnuskuvat vakiintuvat myytil-
listen tai historiallisten henkilöiden pysyväisiksi
attribuuteiksi (ks. t.) : Zeuksen
attribuuttina on salama, Junon riikinkukko, apostoli
Pietarin avain, Paavalin miekka j. n. e.
[Ver-neuil, „Dictionuaire des symboles, emblömes et
attributs" (1897).] vrt. ikonografia.
Teol., oppi symboleista, s. o. kirkollisista
tunnustuskirjoista. Tämä teologinen oppihaara sai
alkunsa vasta uskonpuhdistuksen jälkeen. S. oli
luonteeltaan poleeminen ja koetti osoittaa, että
oma kirkkokunta oli oikeassa, muut väärässä.
Roomalais-katolista kirkkoa vastaan kirjoitti
M. Chemnitz purevan „Examen concilii
Triden-1 iiii" (1565-73), johon katoliselta puolelta
kardinaali R. Bellarmin vastasi yhtä ankaralla
„Dis-putationes de controversiis Cliristianæ fidei"
(1586-93). Puhdasoppista luterilaisuutta edustaa
Caloviuksen „Synopsis controversiarum" (1653).
Vasta vähitellen kehittyi liistoriallisempi
käsitys kirkkokuntain ja tunnustuskirjäin synnystä.
Tähän suuntaan vaikutti pietismi teroittaessaan
elämän merkitystä opin rinnalla ja antaessaan
suurempaa arvoa lahkoille, mikäli niissä
esiintyi hengellistä elämää. Mutta vasta n. s. valistus
teki puolueettoman esityksen ja arvostelun
mahdolliseksi. Tältä kannalta ovat laaditut S. J.
Baumgartenin .,Gescnichte der Religionsparteien"
(1766), Chr. F. W. Walehin ..Breviarium
theo-logiæ symbolieæ lutheranæ" (1765) ja varsinkin
G. I. Planekin „Abriss einer historischen und
vergleichenden Darstellung der dogmatisehen
Svsteme" (1796). S. nimeä käytti ensinnä
Ph. K. M a r h e i n e k e teoksessaan „Christliehe
Symbolik oder historiseh-kritisehe und
dogma-tisch-komparative Darstellung des katholisclien,
lutherischen, reformierten und sozinianischen
Lehrbegriffs" (1810-13). Paljon käytetty
oppikirja on ollut J. G. Winerin „Komparative
Darstellung" (1824; 4:s pain. 1882). Etevän
katolisen esityksen s:sta kirjoitti A. Möhler (1832).
Uudemmissa esityksissä otetaan huomioon paitsi
asianomaisia tunnustuskirjoja myöskin erikoisten
kirkkokuntain virsi- ja hartauskirjoja y. m.
kirjallisuutta. Tältä kannalta ovat kirjoittaneet:
F. Kattenbuseh, „Lehrbuch der vergleichenden
Konfessionskunde" (I, 1892) ja F. Loofs,
..Symbolik" (1902). E. K a.
Symbolinen (ks. Symboli),
tunnuskuvalli-nen, kuvannollinen.
Symboliset kirjat ks. Tunnustuskirjat.
Symbolismi (ks. Symboli), ransk.
kirjallisuudesta otettu nimitys 1800-luvun viime
vuosikymmenien uusromanttisille pyrkimyksille, jotka
esiintyvät vastavaikutuksena naturalismille.
Kuvaamataiteissa s :11a tarkoitetaan suuntaa, jonka
seuraajat koettavat saada teoksiinsa mahdollisim
man paljon vertauskuvallista, salaperäistä,
yli-maailmallista ja ennen kaikkea henkistä sisällystä.
S:n taidesuunnan perusti Ranskassa ransk.
kirjailija Joséphin Peladan, joka Pariisissa 1892-97
järjesti „Salons de la Rose-Croix" nimisiä
taidenäyttelyjä, joihin ottivat osaa sangen monet
tunnetut kuvanveistäjät ja etenkin maalarit.
Mitään erikoisempaa merkitystä ei s :11a enää
ole. mutta realistis-naturalistista taidekäsitystä
vastustavana ilmiönä se vaikutti m. m. Suomen
taiteeseen, jossa sen kannattajista 1890-luvulla
mainittakoon V. Vallgreu, M. Enckell, A.
GallCn-Kallela ja H. Simberg. E. R-r.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
