Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sähköjännitysjakso ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
857
toiseen, ilman ettii on olemassa
jännitysero-tusta. Kun maan s:til merkitään nollaksi, on
sähköisen kappaleen ja mann jännityksien erotus
siis = kappaleen s. — S:stä 1. lyhyesti sanoen
jännityksestä sähkötekniikassa puhuttaessa
tarkoitetaan jännitykseneroa kahden määrätyn
pisteen välillä. Niin puhutaan esim. lampun,
generaattorin ja moottorin jännityksestä, jolla tar
koitetaan jännitykseneroa kysymyksessä olevan
kojeen napojen välillä. Kulutuskojeissa ja joh
doissa käytetään saman käsitteen nimityksenä
myöskin j ä n n i t y s h ä v i ö t ä. — Johtajan s:tä
mitataan elektrometrillä (ks. t.). S:n, elektro
motorisen voiman ja varautumiskyvyn yksi
köistä ks. S ä h k ö o p i 1 1 i s e t
mittayksiköt. vrt. myös Galvanismi.
U. S :n <f- M. B-h-o.
Sähköjännitysjakso ks. Galvanismi.
Sähkökalat voivat ruumiissaan synnyttämäl
lään sähköllä antaa sähköiskuja, jotka tappavat
pienempiä eläimiä ja lamauttavat suurempia
pitemmäksi t. lyhemmäksi ajaksi. Tämä
ominaisuus on eläinkunnassa tunnettu ainoastaan
muutamilla kaloilla, joista huomattavimpia ovat
Väli-meressä, Atlantin ja Intian valtamerissä elävä,
yli m pituinen sähkörausku (Torpedo
mar-morataU koillis-afrikkalainen sähkösäkiä
(ifalapterurus electricus, ks. t.) sekä Brasilian
ja Venezuelan virroissa elävä 2 m pituinen
sähköä n kerias (Gymnotus electricus). Iho
on kaikilla s:lla paljas, suomuton. Annettuaan
muutamia sähköiskuja kala käy veltoksi ja
hervottomaksi; vasta jonkun ajan kuluttua,
koot-tuaan uutta sähköä, kala on valmis uusiin
sähköpurkauksiin. Sähkörauskun ja -säkiän antamat
iskut ovat. verraten heikot, mutta sähköankerias
voi iskuillaan lamauttaa ihmisen, jopa
hevosenkin. S. käyttävät sähköiskuja pyydystys- ja
puolustuskeinona. Sähköäsynnyttävä elin, joka on
muodostunut muuttuneista poikkijuovaisista
lihaksista ja näiden välisestä sidekudoksesta, on
sähkörauskulla pään kummallakin puolella,
sähkö-säkiällä ihon alla ympäröiden kalaa vaipan
tavoin, ja sähköankeriaalla pitkän pyrstön
alaosassa. Sähköäsynnyttävä elin, johon tulee
runsaasti hermoja, vastaa rakenteeltaan galvaanista
patsasta, jonka metallitankoja elimen solut
vastaavat ja eristäjiä solujen ympärillä olevat
side-kudostupet. P. B.
Sähkökapasiteetti ks. Sähköjännitys.
Sähkökaustiikka (ks. Kaustinen),
kudoksien polttaminen sähkövirran avulla. Voimakas
sähkövirta johdetaan eri tarkoituksia varten
hyvin erilaisiksi tehtyjen polttokärkien
(metalli-lankasilmukan, veitsenterän, haarukan, lansetin
y. m. muotoisia) läpi, jotka kuumenevat
vastuksen kovuudesta puna- t. valkohehkuun. Nänfä
kärjet ovat tehdyt platina-iridium metallista.
S:aa käytetään kirurgisessa tarkoituksessa
poistamaan pieniä kasvimuodostumia, näppyjä,
känsiä. liikavarpaita y. m. s. Pienien
syntymätäp-lien eli -näppyjen ja ihokarvojen poistamiseksi
riittää usein elektrolyysi, jolloin terävä
metallinen negatiivinen sähkökärki liuottaa ja
hävittää ympäriltään kudosta. K. T.
Sähkökello ks. Kello ja
Sälikömerkin-antolaitteet.
Sähkökemia (ks. Kemia). Ensimäisinä s:n
tutkijoina ovat mainittavat Bolognan yliopiston
858
lääketieteen professori Aloisio Galvani ja hänen
vaimonsa. He huomasivat 1790, että sammakko,
joka jaloistaan oli ripustettu johonkin
rautaesineeseen ja jonka selkään oli kiinnitetty metalli
lanka, alkoi nytkähdellä, kun metallilanka
yhdistettiin rautaesineeseen. Galvani arveli tämän joh
tuvan sähköpurkauksista, jotka tapahtuivat
sammakossa olevan sähkön vaikutuksesta pitkin muo
dostunutta metallijohtoa. Sittemmin Volta osoitti,
että sähköä kehittyy aina, kun kaksi eri
metallia asetetaan johonkin liuokseen ja yhdistetään
keskenään metallijohdolla. Näin oli nykyisin
käytettyjen sähköelementtien 1. sähköparien
kokoonpano periaatteessa ratkaistu. Volta
esittikin ensimäisen elementin, n. s. Voitan
patsaan. Siinä oli vuoroin sinkkilevyjä,
suolaliuoksella kostutettuja kangaspalasia sekä
hopealevyjä useampia kerroksia perätysten. Tii
ten laitetun elementin avulla osoittivat Ritter
ja Davy, että sähkövirta aiheuttaa kemiallisia
muutoksia liuoksessa. Faraday osoitti, että ke
miallisen vaikutuksen suuruus on suhteellini n
liuoksen kautta kulkeneeseen sähkömäärään ja
että saman sähkömäärän erottamat ainemäärät
ovat toisiinsa samassa suhteessa kuiu
asianomaisten aineiden ekvivalenttipainot.
Kun näin oli huomattu sähköilmiöiden ja
kemiallisten ilmiöiden suhde toisiinsa, koetettiin
sitä monilla eri teorioilla selittää. Kauimmin
pysyi voimassa se teoria, jonka ruots. kemisti
Berzelius esitti ensi kerran 1813 ja täydellisenä
1819. Sen mukaan on aineiden pienimmillä
hiukkasilla. atomeilla, sähkönapoja, jotka ovat
varattuja erinimisillä sähköillä. Riippuen siitä, onko
atomissa positiivista vai negatiivista sähköä
runsaammin, on se elektropositiivinen tai
elektro-negatiivinen. Elektronegatiivisin alkuaine on
happi ja elektropositiivisin kaliumi. Kahden
atomin yhtyminen kemialliseksi yhdistykseksi
perustuu teorian mukaan siihen, että erinimiset
sähköt vetävät toisiaan puoleensa. Muodostunut
yhdistys on edelleen elektropositiivinen tai
elektronegatiivinen, jos yhtyneiden atomien
sähkövaraukset ovat eri suuret, ja se voi myös
senvuoksi yhtyä johonkin muuhun erinimisellä
sähköllä varattuun atomiin tai yhdistykseen.
Näin muodostuu toisen, kolmannen j. n. e.
järjestyksen yhdistyksiä. Kemiallinen yhdistys
voidaan siis tämän mukaan aina ajatella jaetuksi
kahteen erinimisellä sähköllä varattuun osaan,
nämät taas mahdollisesti edelleen samalla tavalla
kahteen osaan j. n. e. Vesi voidaan jakaa
elektro-positiiviseksi vedyksi ja elektrouegatiiviseksi
hapeksi. Aluna voidaan ensinnäkin jakaa
elektro-positiiviseksi kaliumsulfaatiksi ja
elektronegatii-viseksi aluminiumsulfaatiksi. Kaliumsulfaatti
voidaan edelleen jakaa elektropositiiviseksi
kaliksi ja elektronegatiiviseksi rikkihapoksi, joista
edellinen lopulta kaliumiksi ja hapeksi sekä
jälkimäinen rikiksi ja hapeksi. Muutamat atomit
osoittivat voivansa yhtyä sekä
elektropositiivi-siin että elektronegatiivisiin aineisiin. Näillä
täytyi edellyttää olevan useampia
„polarisatsioni-akseleita" ja siteii useampia napoja. Teoria oli
voimassa 1800-luvun alkupuolen.
Näistä alkuvaiheistansa s. on sittemmin
kehittynyt eri suuntiin muodostaen nykyisin
erikoisen tieteenhaaran. Laajakantoisempiin tuloksiin
tulleista sähkökemian tutkijoista mainittakoon
Sähköjännitysjakso—Sähkökemia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
