Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sähkökone
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
863
Sähkökone
804
aikaan. — Otto v. Guericke suunnitteli ensi
maisen kitka-s:n n. 1063. Se oli akselin ympäri
kammin avulla pyöritettävä tulikivipallo, jonka
annettiin pyöriessään hankautua kättä vasten.
Mitään erikoista hierointa siinä ei siis ollut.
Sellaisen käytön keksi vasta Winkler 1744. F.
Hawksbee rupesi (1709) tulikivipallon sijasta
käyttämään lasipalloa ja G. M. Bose konduk
toria sähkön keräämiseksi 1742.
Tärkeämmät kuin kitkakoneet ovat
influenssikoneet. Ensimäiseii tätä laatua olevan koneen
(kuva 3) keksijä on Holtz (1865). Koneen
rakenne ja
toiminta on
lyhyesti
esitettynä seuraava : on
kiinteä
vernissattu lasilevy (ks.
kuvaa* ja sen
lähellä
toinen samanlainen vähän pienempi, jonka voi saattaa kovaan
kiertoliikkeeseen vääntämällä kampia Ii. Kiinteässä levyssä
on paitsi kiertoakselin sijaa, kaksi laidan lähellä
olevaa aukkoa A ja A’. Näiden aukkojen lähellä
on kaksi paperipäällystystä JV ja N’, joista
pistävät aukkojen keskelle kielekkeet s ja s’. Näitä
päällystyksiä vastassa ovat toisella puolen
pyörivää levyä messinkiset imukammat, jotka ovat
kiinnitetyt eristävällä eboniittijalustalla oleviin
pyöreisiin messinkisauvoiliin. Viimemainittuihin
on yhdistetty koneen n. s. navat 1.
elektro-d i t, kaksi sysättävää messinkipuikkoa K ja K’,
jotka keskelle päin päättyvät pieniin palloihin
p ja p’ ja ulkopäissä ovat varustettuja
eboniitti-silla kädensijoilla. Konetta käyntiin asetettaessa
viedään sähköä (esim. hankaamalla lakkatankoon
saatua) päällystykseen N, pallot K ja K’
sysätään yhteen ja liikkuva levy asetetaan käyntiin
kielekkeitä vastaan. Lakkatangon antama
negatiivinen sähkö V: ssä indusoi vastakkaista
positiivista sähköä vastassa olevaan imukampaan.
Tämä sähkö virtaa kammasta liikkuvan levyn
vasemmalle puolelle samalla aikaa kuin yhtäsuuri
määrä negatiivista sähköä virtaa K: n ja Ä"’:n
kautta oikeaan imukampaan ja sieltä pyörivän
levyn oikealle puolelle. Levyn pyöriessä tulee
sen positiivinen varaus N’:n kohdalle, mikä
lähettää kielekkeen s’:n kautta neutralisoivan
negatiivisen varauksen ja tulee itse samalla
positiivisesti sähköiseksi. Nyt tapahtuu
influenssivaiku-tus päinvastaiseen suuntaan ja siten varautuu N
yhä voimakkaammin negatiivisella sähköllä.
Tällaisen jatkuvan vaikutuksen takia tulevat
lopulta imukammoista lähtevät sähkömäärät niin
suuriksi, että saadaan pallojen K ja K’ välille
kipinäiskuja, kun ne ensin ovat erotetut
toisistaan. Kipinät tulevat voimakkaammiksi, kun
kumpainenkin pallo K ja K’ yhdistetään oman
pienen Leidenin pullonsa (ks. t.) kanssa.
Kiinteän levyn sijaan voidaan ottaa myös liikkuva,
mutta toisen kanssa vastakkaiseen suuntaan
pyörivä levy. Tässä tapauksessa täytyy koneeseen
lisätä n. s. lävistäjäkonduktori, s. o. kaksi
keskenään metallisesti yhdistettyä imukampaa, jotka
ovat levyjen ylä- ja
alalaidalla. Viimeistä lajia ovat
T ö p I e r in ja W i m s h u r
s-t in (kuva 4) influenssikoneet,
joissa sitäpaitsi
päällystykset ovat tinapaperia. Välistä
käytetään useampia pareja
pyöriviä levyjä tahi myös,
kuten suom. Lemström
menetteli, levyjen sijasta kaksi
vastakkaisiin suuntiin
pyörivää sama-akselista lasi- tahi
ebortiittisilinteriä.
Viimemainitut kolme influenssikonelajia ovat
itsevarautu-via, s. o. niille ei tarvitse antaa alkuvarausta, ja
lisäksi vähemmän riippuvia ilmankosteudesta,
joka haittaa Holtzin koneen toimintaa.
V. S:n. & J. K.
2. S. 1. d y n a m o k o n e on kone, joka
pyörivän liikkeen ja sähkömagneettisen
induk-tsionin kautta muuttaa mekaanisen energian
sähköenergiaksi tai päinvastoin sähköenergian
mekaaniseksi energiaksi. Edellisiä koneita
nimitetään generaattoreiksi 1.
virransynnyt-täjiksi ja jälkimäisiä moottoreiksi.
Käytännössä sana dynamokone 1. dynamo
tavallisesti tarkoittaa generaattoria, vaikka se
oikeastaan merkitseekin s:ta yleensä, käytettäköönpä
sitä sitten generaattorina tai moottorina.
S :t perustuvat Faradayn 1831 keksimään
induktsioni-ilmiöön (ks.
Sähköinduk-tsioni). Siitä lähtien tehtiin useita kokeita
sähköenergian kehittämiseksi johtajan liikkeen
kautta magneettisessa kentässä. Tällaisia s:ita
rakensivat Dal Negro ja Pixii (1831),
Ritchie (1832), Clark (kommutaattorin
keksijä 1832), Stöhrer (1844), N oli et y. m. m.
Erikoista käytännöllistä merkitystä ei näillä
kuitenkaan vielä ollut. V. 1857 keksi saks.
Werner Siemens kaksoi s-T-a n k k u r
i-koneensa 1. silinteri-induktorin
(kuva 1), jota vieläkin osittain käytetään
muutamissa merkinantolaitoksissa, esim.
telefoni-koneissa. Kaikissa tähän asti mainituissa
koneissa synnyttivät magneettikentän
perma-nenttiset magneetit (magneettisähköiset
koneet). Ne olivat sentähden vain pieniä.
V. 1866 korvasivat Wilde ja Ladd
perma-nenttiset magneetit sähkömagneeteilla, joihin
johdettiin virta Siemensin magneettisähköisestä
koneesta. V. 1867 huomasivat Siemens ja
Wheatstone toisistaan riippumatta, että virta
tasavirtakoneiden sähkömagneetteihin voitiin ottaa
itse koneesta, perustuen siihen, että rautaan, joka
kerran on ollut magnetisoitu, jää aina jonkun
verran remanenttista 1. jäännösmagnetismia.
Tämä magnetismi synnyttää ankkurijohdoissa
heikon sähkömotorisen voiman (lyh. s mv.), joka
puolestaan voi lähettää virran
magnetisoimis-käämityksen läpi ja vahvistaa kenttää, kunnes
rauta kyllästyy. Täten oli keksitty n. s.
dynamo-sähköinen periaate. Koneita, joissa
magneettikentän synnyttävät sähkömagneetit, nimitetään
d y n a m o s ä h k ö i s i k s i. V. 1870 keksi belg.
Gramme koneensa, ja siitä lähtien voidaan
laskea varsinaisen käytännöllisen sähkötekniikan
kehitys.
(Seuraavaan esitykseen liittyvät kuvasarjat
Sähkökoneita I ja II.)
Kuva 4.
Kuva 3.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
