- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 9. Stambulov-Työaika /
889-890

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sähkölamppu ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

887 Sähkölamppu

890

ks. t.) käytetään kaasunmuotoista johtajaa,
kuten kahden hiihkärjen välillä olevaa ilma- tai
kaasukerrosta, elohopeahöyryä t. m. s.
Hehkulampuissa käytetään johtajaua kiinteätä
kappaletta, tavallisimmin korkeaa lämpötilaa
kestävästä aineesta valmistettua lankaa, joka
palamisen ehkäisemiseksi on asetettu ilmattomaan
lasikupuun.

Jo 1840 Grove rakensi main. periaatteen
mukaisen hehkulampun käyttäen johtajana
platinalan-kaa. Tällä lampulla, kuten lukuisilla muilla
samantapaisilla yrityksillä (de Moleynsin 1S41,
Starin 1845, Petrien’1S49, Rohertsin 1852 j. n. c.)
ei ollut minkäänlaista käytännöllistä merkitystä.
Swanin (1878) rakentama lamppu oli
puutteellisuuksistaan huolimatta ensimäinen käytäntöön
lossakin määrin kelpaava. Hehkulampun
varsinaisena keksijänä pidetään kuitenkin Thomas
Alva Edisonia, sillä hän (1879 ja seur.) keksi
ja rakensi ei ainoastaan täysin käyttökelpoisen
hehkulampun, vaan myöskin
hehkulamppuvalais-tukselle sopivan jakojärjestelmän kaikkine
apu-tieuvoineen. perustaen varsinaisen
sähkövalaistus-teollisuuden. a) II i i 1 i 1 a n k a 1 a m p p u.
Kokeiltuaan menestyksettä eri metalleilla, etenkin
platinalla, Edison kiinnitti huomionsa erinomaisen
korkeaa lämpötilaa sietävään hiileen, tehden
hehkulangan tästä aineesta. Alussa hän käytti
hiililangau valmistukseen puristettua grafiittia,
myöhemmin hiiltynyttä, hevosenkengän muotoon
leikattua pahviliuskaa ja vielä myöhemmin muun
muassa hiiltynyttä bambusäiettä. Nykyään
hiili-lanka tehdään puhtaasta, erikoismenettelyllä
valmistetusta nitroselluloosasta, joka puristetaan
pienen reiän läpi. Ohut selluloosalanka
kuivataan, leikataan pätkiksi sekä hiillytetäiin: sitten
se kuumennetaan sopivassa hiilenpitoisessa
kaasussa, jolloin tästä erottuva hiili asettuu langalle
tasaisena, mustanharmaana, kiiltävänä kerroksena.
110 voltin, 16 normaalikynttilän lampun
hiili-langan läpimitta on n. 0,s mm, pituus n. 125 mm.
Hehkulangan päät kiinnitetään lasitulppaan d
kuva 2) tiiviisti sulatettuihin platinalankoihiu c.
Nämä yhdistetään kierteenmuotoiseen
messinki-helaan b ja pyöreään kosketuslevyyn a, joiden
avulla aikaansaadaan sähköyhteys
lampunpiti-messä olevien vastaavanmuotoisten koskettimien
kanssa. Muitakin kosketinjärjestelmiä on
olemassa. mutta yllämainittu (Edisonin) on yleisin.
Viimeiseksi pumputaan ilma kuvusta e:n
kohdalla olevasta reiästä, jonka reunoihin lasipilli
kiinnitetään sulattamalla. Ilman poistuttua
poltetaan pilli poikki: kärki e on pillin jäännös.
Hehkulampun hyötysuhde 1. taloudellisuus
riippuu etupäässä hehkulangan lämpötilasta, kasvaen
erinomaisen nopeasti sikäli kuin tätä korotetaan.
Koska hiili kaikista tunnetuista aineista sietää
korkeinta lämpötilaa sulamatta tai haihtumatta,
n. 4000°C), on se näennäisesti sopivin
hehkulanka-aine, mitä voi ajatella. Erinäisistä syistä
kuitenkin ohut hiililanka, jota sähkövirran avulla
kuumennetaan ilmattomassa kuvussa, alkaa
hajota jo alle 2000°C lämmössä, katketen lyhyessä
ajassa, mustattuaan lasikuvun miltei
läpinäkymättömäksi. Sentähden hiililankaa käytännössä
ei voi kuumentaa yli 1700-1800° :n C. Tällöinkin
irtaantuu langasta vähitellen hiilihiukkasia,
joten kupu n. 800 polttotunnin kuluttua on
melkoisen musta, valomäärän ollessa ainoastaan 75

il 80% alkuperäisestä. Hiililankalamput
kuluttavat n. 3,5 wattia vaakasuoraan säteiltyä norm.
kynttilää kohti. Niitä voidaan valmistaa
1-2000 normaalikynttilän valovoimalle; nyk. käy
tännössä olevat lamput ovat melkein järjestänsä
16 tai 32 normaalikynttilän voimaisia, nyödyl
linen ikä lasketaan keskimäärin n. 800 polttotun
niksi. Hiililankalamppujen käyttö on rajoittu
nut muutamiin harvoihin erikoistarkoituksiin, ja
niissäkin jo nähtävästi ilman todellista syytä,
b) M e t a 1 1 i 1 a n k a 1 a m p u t. N. s.
harvinaisten metallien joukossa on joitakuita (osmiumi.
tantali, wolframi y. m.), jotka, huolimatta
paljoa, matalammasta sulamispisteestänsä (vaikeimmin
sulavan, wolf rämin, sulamispiste on n. 2800°C),
ohuen langan muodossa hajoamatta kestävät
korkeampaa lämpötilaa kuin nyk. tunnettujen
menettelyjen mukaan valmistettu hiililanka. Tämän
lisäksi samaa lämpötilaa vastaa jonkun verran
runsaampi valosäteily, joten siis näiden metal
lien käyttö hehkulampuissa tekee korkeamman
hyötysuhteen saavuttamisen mahdolliseksi.
Sitäpaitsi metallilangan valosäteily erinäisistä syistä
ei ole niin riippuvainen pienistä, käytännössä
vaikeasti vältettävistä sähköjännityksen
vaihteluista kuin hiililangan; edellämainittu siis
»palaa" tasaisemmin. Yllämain. metallien
valmistus ja langaksi muovailu tuottaa kuitenkin erin
omaisen suuria vaikeuksia, joiden voittaminen
vasta viime vuosina on onnistunut. Tienraivaaja
tällä alalla on ollut Auer von Weisbach, joka
n. 1900 keksi osmiumlangan
valmistamismenetel-män. Tämän mukaan puristetaan puhtaasta
metallisesta osmium jauheesta ja erinäisistä orgaani
sista aineista kokoonpantu sitkeä taikina pienen
reiän läpi ohueksi langaksi, josta sideaineet
sittemmin poistetaan hiillyttämällä ja
hapettamalla. O s m i u m 1 a m p u t, (kuva 3)
ilmestyivät kauppaan 1902. Niitä ei enää valmisteta,
m. m. osmiumin kalleuden tähden, eikä koskaan
onnistuttu rakentamaan 55 volttia korkeampaa
jännitystä varten. Osmiumin käyttö hehku
lampputekniikassa kumosi juurtuneen, Edisonin
y. m. epäonnistuneisiin, platinalangalla
tekemiin kokeilun perustuvan harhaluulon metallien
yleisestä sopimattomuudesta hehkulanka-aineiksi,
sillä osmiumlamput käyttivät ainoastaan puolet
vastaavan hiililankalampun vaatimasta tehosta,
jotapaitsi hyödyllinen ikä oli tuntuvasti pitempi.
V. 1905 ilmestyi saks. toiminimen Siemens &
Halsken kehittämä tantalilamppu (kuva
4), joka osmiumlampun rinnalla tarjosi useita
etuja, kuten suuremman taloudellisuuden (n. l,s
wattia normaalikynttilää kohti), erinomaisen
mekaanisen lujuuden, sekä mahdollisuuden
käyttää niitä yksitellen jännityksen ollessa 110-120
volttia. Varjopuolena on kuitenkin lyhyt ikä:
n. 600 tuntia tasavirtaa käytettäessä. Nyk.
tan-talilampullakin on pääasiallisesti historiallinen
merkitys, sillä hiukan myöhemmin esiintynyt
wolframlamppu (kuva 5) syrjäytti sen
pian, käyttäen ainoastaan hiukan yli 1 wattin
normaalikynttilää kohti ja omistaen 1,500 ä 2,000
polttotunnin iän sekä tasa- että vaihtovirrassa.
Alussa valmistettiin wo]framlanka, samoin kuin
aikoinansa osmiumlanka, „taikinamenettelyn"
avulla (kolloidaalimuodossa). Täten saatu lanka
oli kuitenkin kovin hauras, katketen
pienimmästäkin tärähdyksestä, joten lamppuja oli käsi-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Dec 12 03:30:16 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tieto/9/0475.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free