Full resolution (JPEG)
- On this page / på denna sida
- Seitsenreikäisen kiven tarina af K. K.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Seitsenreikäisen kiven tarina. |
| —— |
Ja haltia sanoi pojalle: „palkinnoksi minä
annan sinulle tämän seitsenreikäisen kiven; sen
läpi kun puhallat, siitä ilmestyy eteesi seitsemän
palvelijaa, jotka tekevät kaikki, mitä vaan käsket“.
Poika kiitteli ja läksi kotiinsa. Äidin mökki
tuntui hänestä nyt entistä matalammalta. Mutta
toisella puolen jokea korkealla töyräällä kohosi
kuninkaan uhkea linna. Pojan alkoi sitä tehdä mieli
ja hän puhalsi seitsenreikäiseen kiveensä. Siitä
hyppäsi esiin seitsemän miestä, kumarsivat ja kysyivät:
„mitä, armollinen majesteetti, käskette?“ jokainen
vuorostansa. Poika sanoi ensimmäiselle palvelijalle:
„kun olisi minulla huomis-aamuun semmoinen
kartano kuin kuninkaalla“. Toiselle hän määräsi
rakennettavaksi komean sillan yli joen kuninkaan
kartanolle. Kolmannen käski hän hankkia kuninkaalliset
hevoset ja vaunut, neljännen toimittaa kuninkaalliset
vaatteet hänen ylleen. Viidennen ja kuudennen piti
valmistaa hänelle kuninkaallisia ruokia ja juomia.
Mutta seitsemäs sai tehtäväkseen tuoda kuninkaan
ainoan tyttären.
Huomis-aamuna, kun poika heräsi, oh kaikki
niinkuin hän oh käskenyt.–
Nuori kirjailija heitti kynän kädestänsä ja
heittäytyi huolimattomasti nojatuoliinsa. „Olisipa
minulla semmoinen seitsenreikäinen kivi ja seitsemän
palvelijaa, jotka toteuttaisivat kaikki minun
ajatukseni. Näin vaan pitkälläni loikoisin ja sormieni
läpi puhaltaisin, teettämistä ei minulta milloinkaan
puuttuisi“.
Ikäänkuin vahvistaakseen sanojaan hän puhalsi
sormiensa läpi. Samassa aukeni ovi ja sisään astui
vanhanpuolinen herrasmies. „Sallitteko, hyvä herra,
minun kustantaa uusi teoksenne?“
Kirjailija oli noussut seisaalleen ja selitteli,
mitenkä hänen oli välttämätön saada rahaa maksuksi
jo huomis-aamuna, vekseli pankissa–Toisen
kerran aukeni ovi ja sisään astui nuori työmies.
Hänen kasvonsa olivat älykkäät, mutta yhtä kalpeat
kuin ne lyijypalaset, joita hän kädessään piti. „Mitä
kirjasinlajia, hyvä herra, suvaitsette käyttää uudessa
teoksessanne?“ — „Valitkaa itse, ei minulla ole
semmoiseen aikaa! Mutta valitkaa niin, että olen
tyytyväinen!“
Kirjailija oli istahtanut jatkamaan kesken
jäänyttä kertomustaan. Mutta pitkälle hän ei siinä
päässyt, kun ovi kolmannen kerran aukeni ja sisään
astui keski-ikäinen mies. Hänen pukunsa oli
herrasmainen, mutta kaikkialta kulunut. Katseessakin
oli jotain kulunutta, raukeata. „Olette, hyvä herra,
suvainnut jättää pois välimerkit uudesta teoksestanne,
onko minun lupa ne asettaa paikoilleen
korrehtuuriin?“ — „Tietysti, mitä minua semmoisilla
vähäpätöisyyksillä vaivaatte!“
Kirjailijaa suututti, kun ei saanut olla
häiritsemättä. Neljännen kerran ovi aukeni ja sisään astui
mustanaamainen mies. Hänen käynnissään oli
jotain säntillistä ja koneellista, mutta samalla
voimakasta. „Hyvä herra, ensimmäinen arkki on ladottu
ja oikaistu, kuinka monta kappaletta käskette
painettavaksi uutta teostanne?“
Kirjailija huokaili. Mutta ovi ei pysynyt kiinni,
sisään astui mies, jolla oli suuri esiliina ja se täynnä
liisteripilkkuja. „Minkälaisiin kansiin haluatte, hyvä
herra, saada sidotuksi uuden teoksenne?“
Ja heti hänen jälkeensä tuli toinen, jonka
liukkaista liikenteistä ja nopeasta puheesta saattoi
arvata „affääri“-mieheksi. „Olkaa hyvä ja määrätkää
hinta, — se on kanteen painettava, — ja siitä on
minulle tuleva seitsemäs osa“. — „Menkää tiehenne!
Kysykää kustantajalta! Minä olen kirjailija, antakaa
minun olla rauhassa!“ Ja he katosivat kaikki
samaa tietä kuin olivat tulleetkin.
Kirjailija tarttui jälleen kynäänsä, mutta se ei
enää paperilla sujunut, se oli nähtävästi
hermostunut. Viimeinen kappale oli vielä kirjoittamatta, kun
ovi seitsemännen kerran lensi auki ja sisään
tupsahti pieni poika. „Manuskript!“ oli ainoa sana,
minkä hän sai sanotuksi. Mutta sekös pani
kirjailijan vimmaan. „Joko taas tahdotaan uutta
käsikirjoitusta! Niinkuin minä sitä hihasta pudistaisin!
Eikä minulle edes yölepoakaan suoda!“
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Tue Dec 12 04:32:37 2023
(aronsson)
(diff)
(history)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/typografi/0025.html
