Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Seitsenreikäisen kiven tarina af K. K.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
kanssa? Mina olin tässä olevassa maalaamus-opistossa
tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka olivat varsin
hyvä-tahtoisat, auttamaan minua näiden kuvien
kuvittamisella ja kivelle piirroittamisella. Vaan minun
täytyi itse niitä painilla kaunistella, saadakseni sillä tämän
kirjan maamiehilleni niin huokeaksi kuin suinkin
mahdollinen. Tämä kuvien-maaloittaminen viivytti minut
vielä vuosikauden.
Kesällä v. 1829 sidotin minä muutamia heitä,
ja lähetin Suomeen, mutta useampia en tahtonut lä
-hettää, ennen kuin ennättivät tulla mielen-tutkinnolta,
eli sensuurilta, luetuiksi, koetelluiksi ja päästetyiksi.
Tätä tehtiin syksyllä samana vuonna. Mutta silloin
tuli minulle jo heri myöhään, sinä syyssä, lähettää
heitä, merta myöten, Suomeen.
Keväillä v. 1880 olisin tätä tehnyt, jolloin minulla
oli maalatutta kuvia 9000, päälle-tarjoojoiden tarpeeksi,
ehk’en vielä silloinkaan ollut ennättänyt saada heitä
ostajoidenkin varaksi. Mutta nyt kielsivät minua yksi
ja toinen tätä tekemästä, ennen kuin ennätin yhf-aikaa
saada kaikkia lähettäneeksi. Sanoivat: „mitäs sinä
laitat yhdelle, etkä toiselle? Kuin ovat jo odottaneet
vuosikaudet, niin odottanevat vielä jonkun
kuukaudenkin; ja paremminhan tuo käypi kauppakin, urakalta
kuin vähitellen". Tätä selittivät minulle niin monella
tavalla, että minäkin viimein siihen myödistyin ja
omaksi vahingokseni noudatin heidän mieltään. Heidän
puheellaan viivytin kirjojen lähettämistä Suomeen
syk-syhyn, toivoen siihen saavani kaikkia näitä kuvia
valmiiksi.
Tehdäkseni tätä oikein kättä mahtain, muutin j
minä kesäksi kaupungista maalle, Kolbotten
mainittavaan herras-hoviin; ja otin myötäni niitä kuvia, tauluja |
ja soittoja, jotka oli kirjaan kuuluvia. Mutta meille ei
ole aina luotu toteen käydä aivoituksemme. Elo-kuun
| 29:nä päivänä, juuri Jumalan-palveluksen aikana, paloi
tämä kaunis herras-kartano, hirmuisella tuli-palolla,
poroksi. Minä en sattunut silloin olla kotona, olin
mennyt Erstavikin kirkolle, puolen peninkuorman päähän.
Kotiin tultuani ei ollut enään niin hitua jäljellä
kaikista minun kirjoistani, papereistani, vaatteistani ja
huoneen-kaluista.
Minä en tässä puhu vahingostani rahallisessa
tarkoituksessa, enkä myöskään kirjallisessa, sillä sitä ei
arvaa toinen kuitenkaan. Ainoasti mitä tähän kirjaan
tulee, niin paloi tässä maalatuitakin kuvia kolmatta
toista kymmentä tuhatta kappaletta, joiden
maaloitta-misessa oli ollut minulle työtä kahden vuoden.
Onneksi olivat painetut arkit kaupungissa kirjan-sitojan
korjuussa.
Siinä minä seisoin tyhjin käsin! Minä olin näissä
vehkeissä ei ainoastaan kuluttanut rahani, ja
menettänyt aikani; mutta olin myös velkauntunut siinä toi-
vossa, saavani, kirjojen ulos-annettua, tarpeekseni, sokä
velkojen maksamiseksi että toisenkin osan lunastamiseksi.
Tyhjäksi kävi tämä toivoni, ja aikomukseni hajosivat
kuin akanat tuuleen. Työtä ja tointa ei minussa
puuttunut, ainoasti varaa — uusiin kustannuksiin. Jos
olisin mistä saanut kirjan-kustantajata, eli jos josta kusta
olisin saanut rahoja lainatakseni, tähän tarpeesen, niin
asia olisi ollut väleen autettu. Mutta tätä ei ollut
minun toivoamistakaan, koska nekin, joilla oli minulta
saamista, eivät nyt antaneet aikaakaan, tämän
onnettoman palon tähden, vaan kilvoittain kiistelivät
valmista tahtomaan, kukin luullessaan saavansa ennakon.
Mitkä minulla oli ystäviä ja tuttuja, olivat jo ennen
minua rahoittaneet.
Minä kirjoitin sinne tänne, sekä Suomeen että
muuanne, tästä ahdistuksestani, saadakseni
kirjan-kus-tantajata; mutta ei yksikään siihen ruvennut. Jos olisi
ollut puhe muka viinan-kaupasta eli ostosta ketun- |
nahkojen, tahi muusta seittyisesta, silloin olisi ehkä |
löytynyt rahoja vähä kullakin; mutta Suomalaisiin j
kirjoihin, ei ollut yhdenkään heidän uskaltamista.
Näissä muka neuvoissa, ja huoliessani omasta
hennostani, meni taas kaksi ajast’-aikaa minulta huk- I
kaan, ja olen sillä välillä tuskin voinut välttää mak- |
sun-luopumusta, eli konkurssia; jota monikin minun
sijassani olisi tehnyt, mielelläänkin — laillisella
perustuksella. Mutta tällä tavattomalla tavalla en tahtonut
muitakaan saattaa vahinkoon, saatikka tuttavia ja heitä,
jotka ovat kehoittaneet kielen harjoittamistamme.
Viimeisellä sain minä toki nuoren muona-kauppiaan
tässä Tukhulmissa auttamaan minua näissä aikeissa,
rahan-lainuulla, josta minun tulee häntä ei ainoastaan
kiittää, sekä omasta puolestani että päälle-tarjoojoiden,
mutta myöskin kunnioittaa, koska hän, joka oli ihko
Ruotsalainen, otti sitä tehdäkseen, jota ei yksikään
Suomalainen olisi tehnyt, voitoksi kielellemme.
Nämät kaikki vahingot ovat seisauttaneet minua,
vaan eivät kuitenkaan ole olleet hyvät pois-luovuttaa
minua näistä kielen-harjoituksista. Huovaahan
variskin vasta-tuuleen, mies voittaa vahinkonsa. Sillä eivät
minuakaan vastukset voittaneet; minä voitin vastuksia.
Oli jo aamupuoli yötä, kun hän sammutti
kynttilän ja nukahti. Mutta hänen ajatuksensa eivät
levähtäneet, kerran liikkeille pantuina ne kulkivat
kuin kone. Eilis-iltaiset henkilöt ilmestyivät, kaikki
seitsemän, hänen eteensä, mutta he eivät
näyttäneet tulevan ovesta sisään, vaan suuresta
seitsen-reikäisestä kivestä, jota hän itse puhalsi.
Kun hän heräsi, oli huoneessa aivan valoisaa.
Vuoteen vieressä lattialla oli kirja, joka oli mennyt
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
