Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kova yö af Juho Reijonen - Till vårens styfmorsblomma från finskan af Fågel Blå
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
nen kasvoillaan, samoinkuin se näkyi säteilevän
vuoteella nukkuvasta Sikkestiinastakin. Isoäiti huomasi
Matin hoippuvin askelin nousevan pitkin
rantarinnettä taloa kohden. Rintaansa vasten puristi isä
tuossa pienokaisiansa, joiden tarmottomat jäsenet
heilahtelivat sinne tänne isän askelien mukaan.
Kuitenkin puristi isä innokkaasti hengettömiä lapsiaan
rintaansa vasten. — Nehän olivat hänen elämänsä
ilo, vanhuutensa toivo — kaikki, kaikki!
Hengellään saisivat Sikkestiina ja äitikin — niin äitikin —
maksaa sen, että eivät olleet lapsista pitäneet
parempaa huolta. Hengellänsä — niin–-ja sitte
Kalliokoskeen!
Vastaan hiipivän isoäidinkin kasvot vääntyivät
kummallisesti, kun hän ojensi kätensä ottamaan
vastaan poikansa raskasta taakkaa. Matin kasvot
olivat kuin jäätyneet. Hän ei näkynyt tajuavan
isoäidin tarkoitusta, tahi ei muutoin tahtonut
vieläkään armaistaan erota; astua jumppasi vain
konemaisesta taloonsa päin.
„Hst — hiljaa, ja hillitse surusi“, sanoi isoäiti
laskien hellästi kätensä Matin olalle. „He nukkuvat
nyt sekä kaksoiset että äiti“.
Matilta putosi pienet ruumiit pihan pehmoiselle
nurmelle ja kysyväisesti katsoi hän vanhukseen.
„Niin“, jatkoi isoäiti, „se oli kova yö.
Sikkestiina itki — itki koko illan — ja sanoi sinunkin sille
tielle jäävän. Sitte ne kuitenkin tulivat, hänelle
lohdutukseksi, molemmat lapset, tyttö ja poika.
Kova oli se yö, mutta ihmeellisesti on Jumala meitä
kaikkia auttanut“.
Masentuneena hiivi Matti hiljaisesti
asuinrakennukseen. Varovasti raotti hän putin ovea ja
sanatonna katseli, kuinka päivän säteet iloisesti
leikkivät sikeästi nukkuvan Sikkestiinan vaaleoilla
sasupäillä. Äidistä siirtyivät silmät kehtoon, jossa
kaksoislapset rauhallisesti nauttivat ensi nuoruuden
viatonta unta.
Silloin suli Matin sydämen jää. Tuskin ehti
hän painaltaa ovea kiirii, ennenkuin valtava itku
värisytti hänen vankkoja hartioitaan ja uupuneena
täytyi hänen vaipua portaille. Viimein tyyntyi hän
hieman ja vainajain kanssa puuhaileva isoäiti kuuli
poikansa sanovan: „kova oh se yö, mutta todellakin
on Jumala auttanut kaikkia meitä — ja erittäinkin
minua. — Hän se yksin on elämän ja kuoleman
Herra“.
„Niin on“, ajatteli isoäiti ja hymyili kyyneliensä
välitse.
Juho Reijonen
 |
Till vårens styfmorsblomma. | ||
| (Leino.) | ||
| —— | ||
Vårens blida dager tändes, Solen glödde mild och varm, Tills hon fram ur mullen lockat Styfmorsblomman, späd och arm. Ej i rosens färg du strålar, Men enär i vårens gryning | ||
| Öfvers. från finskan af Fågel Blå. | ||
|
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
