Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
VALON KADOTESSA
157’
Dick odotti vain sitä kohtaa, jossa miehet sanovat
hyvästi vaimoilleen.
»Lempijämme, hellijämme
Meri lempeempi on!
Uni tyynempi teili’ meidän ollessa pois"
Miehet meren ne lausui.
Nuo koruttomat sanat kajahtelivat kuin aaltojen
loiske vasten vanhan laivarämän laitoja niinä
päivinä, jolloin Dick purjehti Limasta, sekoitteli värejä,
armasteli ja maalaili piruja ja enkeleitä
puolihämärässä, epävarmana siitä milloin italialaisen kapteenin
puukko sattuisi livahtamaan hänen niskaansa. Ja
matkakuume, joka on todellisempi kuin monet
tohtorien taudit, heräsi ja raivosi ja yllytti häntä, joka
rakasti Maisie’a enemmän kuin mitään koko
maailmassa, lähtemään pois maistamaan tuota vanhaa
säännötöntä elämätä — tappelemaan, kiroilemaan,
pelaamaan ja lempimään toisten toverien kanssa. Kerran
vielä hän tahtoi laivan kannelle merta tuntemaan ja
meren kanssa synnyttämään tauluja. Hän tahtoi
Bi-nat’n kanssa juttelemaan Port Saidin hiekkarannoille,
keltaisen Tinan sekoitellessa juomia heille. Hän
tahtoi kuulemaan kanuunain pauketta ja näkemään
savupilvien lentoa, kuinka ne vuoroin ohenevat,
vuoroin käyvät paksummiksi, kunnes mustat, kiiltävät
kasvot taas häämöttävät savun läpi, ja jokainen mies
tuossa helvetissä on vastuunalainen ainoastaan omasta
päästään ja iskee ympärilleen niin paljon kuin
käsivarsi kestää.
Se oli mahdotonta, niin toivottoman mahdotonta,
mutta —
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
