Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
275
Hän alkoi oppia, ei tosin ensimmäistä kertaa,
että suudelmat ovat houkuttelevata myrkkyä. Jota
enemmän saa niitä, sitä enemmän tahtoo. Bessie
antoi tuon suudelman empimättä, kuiskaten samalla:
»Minä olin niin hirveän vihainen silloin, että hieroin
pois koko kuvan tärpätillä. Ettehän ole suuttunut
siitä, ettehän?"
»Mitä? Sano se kerran vielä." Miehen käsi
puristi tytön rannetta.
»Minä hankasin sen pois tärpätillä ja veitsellä,"
änkytti Bessie. »Minä arvelin että voittehan maalata
sen uudestaan. Maalasittehan sen uudestaan, eikö
niin? Voi, päästäkää irti ranteeni, se koskee."
»Eikö siitä ole mitään jälellä?"
»Ei mitään, joka olisi minkään näköistä. Olen
niin pahoillani — en minä luullut että te niin paljon
siitä välittäisitte. Tein sen leikillä vain. Ettehän lyö
minua?"
»Lyö! Ei! Ajatelkaamme hiukan."
Hän ei päästänyt irti Bessien rannetta, vaan
seisoi ja tuijotti seinään. Sitten hän pudisti päätään
kuin nuori sonni, joka piiskan iskulla kuonoon
pa-koitetaan takaisin teurastuslaitokseen vievälle tielle,
josta se yritti paeta. Viikkokausia hän oli
pakoitta-nut itseään olemaan ajattelematta Melankoliaa, sillä
se oli osa hänen menneestä elämästään. Bessien
palattua ja muutamien uusien tulevaisuustuumien
elvyttyä eloon, Melankoliakin alkoi uudelleen ilmestyä
paljoa ihanampana hänen mielikuvituksessaan kuin
ikinä kankaalla. Melankolian avulla hän voisi hankkia
paljon rahaa, jolla hän huvittelisi Bessie’ä ja joka
auttaisi häntä unohtamaan Maisien sekä hankkisi
hänelle pienen Ietkauksen entistä, melkein unohdettua
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
