Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valtiollisen uudistumisen aika
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
129
Kaikkein tärkein määräys uudessa
valtiopäiväjärjestyksessä oli se, joka turvasi eduskunnan määräajoin tapahtuvan
kokoontumisen. Sen tuli tapahtua »ainakin joka viides vuosi».
Niin tehtiinkin Aleksanteri II:n aikana. Vista 1882 lähtien
sääty valtiopäivät kutsuttiin kokoon joka kolmas vuosi.
Hyvin tärkeä v:n 1867 valtiopäivien käsittelemistä
asioista oli esitys uudeksi kirkkolaiksi. Silloin voimassa oleva
kirkkolaki oli lähes parin vuosisadan vanha, aikoinaan kyllä
ansiokas, mutta kauan jo ajan oloihin soveltumaton. Uusi
kirkkolaki vahvistettiin v. 1869. Se rakentui
uskonnonvapauden periaatteelle. Evankelisluterilaisen seurakunnan
jäsen sai erota kirkosta ehdolla, että liittyi johonkin muuhun
lain hyväksymään kristilliseen kirkkokuntaan. Mutta kun
eriuskolaislakia, joka olisi laillistuttanut mainitut
kirkkokunnat, pitkään aikaan ei saatu säädetyksi, jäi kirkkolain
määräys uskonnonvapaudesta toistaiseksi
merkityksettömäksi. Uudet kehitysmahdollisuudet avasi tämä laki suoden
kirkolle oman eduskunnan yleisten kirkolliskokousten
muodossa.
Itä-Suomen lahjoitusmaakysymys saatiin v:n 1867
valtiopäivillä onnelliseen ratkaisuun. Edellisillä valtiopäivillä
sitä oli jo yritetty. Säädyt esittivät silloin, että aluksi
tutkittaisiin, voitaisiinko lahjoitusmaat ilman muuta, ilman
mitään korvauksia, palauttaa niiden oikeille omistajille.
Siihen ei Pietarissa suostuttu. Eipä edes annettu säätyjen
tiedoksi, miten asetus lahjoitusmaiden julistamisesta
rälssin-luontoisiksi aikoinaan oli syntynyt. Jäljellä oli ainoastaan
se talonpojille ja valtiolle rahallisesti raskas, mutta
onnistumiseensa nähden varma keino, että lahjoitusmaat lunastettiin
takaisin. Tähän keinoon v:n 1867 valtiopäivät empimättä
turvautuivat. Annettiin takaus valtiolainojen ottamiseen
ja suostuttiin siihen, että asukkaat saivat kukin kohdaltansa
muutamien vuosikymmenien kuluessa suorittaa takaisin,
mitä valtio etukäteen suoritti lahjoitusmaiden isännille.
Kaikkien lahjoitustilojen lunastamista ei luonnollisesti saatu
kädenkäänteessä suoritetuksi, eivätkä siihen aivan pienet
summat riittäneet. Yhteensä siihen tarvittiin lähes parisen
sataa miljoonaa nykyistä markkaa. Sen ajan Suomessa se ei
ollut vähäinen summa — eiväthän valtion vuositulot
1860-luvulla olleet vielä näinkään suuret. Mutta kovia kokenut
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
