Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Oikeustaistelun aika - Loppusananen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
220
tämän armeijan suurta ihailua osakseen saanut ylipäällikkö,
kenraali, sittemmin sotamarsalkka Kaarle Kustaa
Mannerheim joukkojensa seuraamana juhlamarssissa
saapui Helsinkiin. Vapaussotamme oli onnellisesti
suoritettu loppuun ja maamme itsenäisyys turvattu.
Miksi ei kansamme täysin yksimielisenä voinut nousta
vapauttansa puolustamaan? Miksi vapaussotamme täytyi
olla myös veljessota?
Se ei varmaankaan johtunut sattumasta, vaan edellisen
ajan epäsuotuisasta kehityksestä. Snellmanin lausuma
toivomus, että kova koettelemuksen aika Suomessa tapaisi
yksimielisen kansan, ei ollut täydellisesti toteutunut.
Yksimielisyytemme ei tosin särkynyt kielelliseen
rikkinäisyyteemme, jota Snellman lähinnä lienee ajatellut, vaan
yhteiskunnalliseen rikkinäisyyteemme. Vieraan vallan aikana tätä
epäkohtaa ei ollut ennätetty korjata. Se jäi itsenäisen
Suomen tehtäväksi.
Loppusananen.
Maamme ei ole koskaan aikaisemmin niin nopeasti
edistynyt ja vaurastunut kuin sinä 110 vuotta kestäneenä
ajanjaksona, jota edellä olemme käsitelleet. Sorretusta ja
alhaisesta asemastaan suomenkieli on kehittynyt sivistyskieleksi.
Lamaannuksissa ollut suomalainen kansallistunto on
herännyt tehtävästään ja päämäärästään tietoiseksi. Talouselämä
on tullut monipuolisemmaksi ja edistynyt tavalla, josta
varhaisemmat polvet eivät voineet uneksiakaan. Kaikkein
enimmän on merkinnyt, että Suomi on saavuttanut
itsenäisyyden.
Mutta alituisten vaarojen ja huolien alaista kansamme
elämä on ollut tänä nopean kehityksen ajanjaksonakin.
Monesti tulevaisuus näytti synkältä, jopa toivottomalta.
Isänmaallisen ja kansallisen työn tekijät se pani ehtimiseen
kovalle koetukselle. Mutta heitä elähdytti vakaumus, jonka
Yrjö-Koskinen niin sattuvasti on pukenut sanoiksi: »Jumala
on jo- liian paljon vaivaa nähnyt tästä Suomen kansasta,
että hän enää voisi työnsä ja teoksensa hukkaan heittää.»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
