Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
2065
»Itsemurhaajan vaimoksiko sinä tahdot minut
tehdä!»
Göstan kasvot vääristyivät.
»Elisabet, mennään ulos hiljaiseen metsään ja
puhellaan siellä.»
»Miksi eivät nämä ihmiset saisi meitä kuulla?»
huudahti kreivitär, puhuen kimahtelevalla äänellä.
»Olemmeko me parempia kuin kukaan heistä?
Onko yksikään heistä tuottanut enemmän surua ja
vahinkoa kuin me? He ovat metsän ja maantien
lapsia, heitä vihaavat kaikki. Anna heidän kuulla,
miten synti ja suru ajavat Ekebyn hallitsijaakin,
kaikkien rakastamaa Gösta Berlingiä! Luuletko sinä,
että sinun vaimosi pitää itseään parempana kuin
kukaan heistä — vai luuletko itse olevasi?»
Gösta nousi vaivaloisesti kyynäröisilleen ja
katsoi häntä leimuavan uhkapäisesti. »Minä en ole
niin kurja kuin sinä luulet.»
Silloin sai Elisabet kuulla näiden kahden päivän
vaiheet. Ensimäisen vuorokauden harhaili Gösta
metsässä tunnontuskien ajamana. Hän ei voinut
sietää ihmisten katsetta. Mutta hän ei aikonut
kuolla. Hän aikoi lähteä vieraille maille. —
Sunnuntaina laskihe hän kuitenkin alas kukkuloilta ja meni
Bron kirkolle. Vielä kerran hän tahtoi nähdä kansan:
Löfsjön kihlakunnan köyhän, nälkäisen kansan,
jota hän oli uneksinut saavansa palvella, silloin kun
istui Brobyn papin häpeän-keon vieressä, kansan,
jota hän oli johtunut rakastamaan silloin, kun näki
sen yöllä vievän kuollutta Nygärdin tyttöä.
Jumalanpalvelus oli alkanut, kun hän tuli
kirkkoon. Hän pujahti ylös lehterille ja katsoi sieltä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
