Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Votjaakit
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1481
Vostokov—Votjaakin
kieli ja kirjallisuus 1506
suorittaa sotapalvelusta uusille isännilleeu. Mutta
muutenkin heitä, kohdeltiin kovasti;
perintätie-dot kertovat, että kun tataarilainen herra nousi
satulaansa, niin täytyi läsnäolevien v:n olla
maassa nelinkontin, ja että kun votjaakitar
aikoi miehelään, täytyi hänen ensin olla
muutama vuorokausi tataariherran hallussa.
Luonnollista on, että v. tataarien riveissä ottivat osaa
taisteluun lännestä ja luoteesta päin uhkaavia
venäläisiä vastaan. V:lta 1469 on nimenomainen
tietokin siitä, että Kasaanin ruhtinas Ibrahim,
puolustaessaan pääkaupunkiansa venäläisiä
vastaan, kokosi kaikki sotaväenosastonsa, m. m.
votjaakkilaisetkin.
Venäläisten kanssa osa v:eja sillä välin jo
aikoja sitten oli tutustunut. 13:nnen vuosis.
alkupuolelta lähtien novgorodilais-veuäläisiä alkaa
Ustjugin tietä (vrt. Syrjäänit, palsta 794)
tunkeutua nyk. Vjatkan kuvernementtiin; he
saivat aluksi jalansijaa nyk. Vjatkan kaupungin
kohdalla, johon he perustivat itsenäisen tasavallan,
Hlynov niminen kaupunki pääkaupunkina. Tämä
valtaus ei tietenkään tapahtunut ilman taisteluja,
ja asiakirjat kertovatkin, että venäläisten
täytyi puolustautua v:n ja tseremissien
hyökkäyksiä vastaan. V:hin nähden Hlynovin venäläisillä
tuskin kuitenkaan lienee suoranaisesti ollut
mitään erikoisempia valtiollisia pyyteitä, koska
heitä ei ollenkaan mainita näitä venäläisiä
koskevissa vanhemmissa asiakirjoissa. Nähtävästi
bolgaarien perijäin, tataarien rikkaat
asutuskeskukset olivat venäläisille houkuttelevampia
ryöstöretkien esineitä kuin v:n sydänmaankylät.
V. 1459 Hlynov alustavasti ja 1489 lopullisesti
joutui Moskovan vallan alle. Samana vuonna
Iivana III Vasiljevits (1440-1505) myös otti
valtansa alaisuuteen Arskin tataarilaiset ruhtinaat
votjaakkilaisine y. m. alamaisineen.
Testamentissaan 1504 sama suuriruhtinas lahjoitti
pojalleen m. m. ,,Vjatkan maan kaupunkeineen,
kuntineen sekä Arskin ruhtinaat". Asiakirjoista
v:lta 1540 käy ilmi, että silloin jo myös
Hlynovin 1. Vjatkan venäläisiin volosteihin kuului
joku määrä v:eja. Voimme näin ollen sanoa,
että osa v:eja v:sta 1489 alkaen välillisesti
joutui Moskovan vallan alaisuuteen (main. v:een
asti venäläiset nimittivät v.-eja tataareilta
lainatulla nimellä areiksi 1. arjaaneiksi: ary 1.
urja’ne, senjälkeen nimillä oti’ny ja otjaki’ [vrt.
tser. oöo, votj. ud-] ja vasta myöhemmin
nykyisellä nimellä votjaki’). Mutta ainoastaan
välillisesti, sillä näidenkin v:n todellisina herroina
olivat ja pysyivät vielä hyvän aikaa tataarilaiset
ruhtinaat ja maatilanomistajat.
Moskovan ja Venäjän vallan aika.
Kun Kasaanin valta 1552 kukistui, joutuivat
v:kin Moskovan suuriruhtinaiden ikeen alle,
mikä varmaankaan ei ollut entistä helpompi
kantaa, koskapa v. ja tseremissit jo 1553 tekivät
liiton keskenään kieltäytyen maksamasta veroa
ja nousten uutta herraa vastaan kapinaan, joka
kukistettiin vasta 1557. Mutta varmaa on,
etteivät tämänkään jälkeen läheskään kaikki v.
menettäneet itsenäisyyttään. Votjaakkialueen
pohjoisimmat, läntisimmät ja eteläisimmät
rajaseudut kuuluivat kyllä nyt Moskovalle ja
itäisimmät raja-alueet Stroganoveille, mutta
Mal-myzin, Sarapulin ja Glazovin erämaissa v.
edelleenkin elelivät täysin riippumattomina pitkät
ajat, ja vasta vähitellen väkiluvunlaskijat ja
henkikirjurit saivat nämä alueet rauhallisin
keinoin valloitetuiksi. V. 1587 v. hallinnollisesti
alistettiin suoranaisesti Moskovan alle siten, että
heidät vapautettiin maksamasta veroansa
tataari-laisten aatelisherrain välityksellä ja olemasta
heidän tuomittavinaan. V:n täytyi itsensä viedä
veronsa Moskovaan. Näin asiat olivat
järjestettyinä aina 1700-luvun alkuun asti, jolloin koko
valtakunnassa yleinen henkivero tuli käytäntöön
ja jolloin v:kin ensi kertaa (1717) otettiin
taloit-tain henkikirjoihin.
Luonnollisesti täytyi v:nkin suorittaa
sotapalvelusta Moskovalle. Nimenomaan on
asiakirjoissa mainittu, että v:eja oli mukana
taisteluissa puolalaisia vastaan 1611 ja sotaretkessä
Ufan kapinoitsevia baskiireja vastaan 1663. Aivan
luotettavina alamaisina v.eja nähtävästi
kuitenkaan ei pidetty, koskapa 1697 Kasaanin
vojevo-dalle annettiin ankara käsky pitää huolta siitä,
etteivät tsuvassit, tseremissit ja v. saa ostaa
panssareita eikä minkäänlaista sota-aseeksi
kelpaavaa rautaa; kirveitä, veitsiä, sirppejä ja
viikatteitakin he saivat ostaa vain vähin erin
julkisella torilla. Verot, sotaväenotot ja
käännytys-yritykset ylläpitivät v:ssakin alituista
tyytymättömyyttä, joten helposti voimme ymmärtää
heidänkin osanottonsa Eugatsevin (ks. t.) kapinaan.
Kristinuskoon ruvettiin v:eja varsinaisesti
käännyttelemään vasta 18 :nnen vuosis. 40-luvulla.
Sitä ennen käännytystyö hyvin harvoin oli
onnistunut. V. 1636 perustettiin kyllä Vjatkaan
piispanistuin, jonka päätehtävänä oli pakanain
käännyttäminen. Vjatkan lähetyssaarnaajien
toiminnasta ei kuitenkaan ole tietoja ennen 18:nnen
vuosis. alkua, mikä kaiketikin merkitsee sitä.
että heidän työnsä ei menestynyt. Yhtä
huonolla menestyksellä koetti kasaauilainen piispa
suostuttaa kristinuskoon piiriinsä kuuluvia v :eja.
Vasta v.sta 1740 käännytystoiminta alkaa
jonkun verran paremmin luonnistua. Arkkipiispa
Venjamin perusti ensimäisen votjaakkilaisen
kristillisen seurakunnan Glazovin piirin Jelovon
kylään; pappina oli votjaakin kieltä taitava
mies, joka seitsemässä vuodessa sai kristinuskoon
käännetyksi 2,000 votjaakkia. 18:nnen vuosis.
lopussa laskettiin kastettuja v:eja olevan
kaikkiaan 29,000. Seujälkeen käännytystyötä niin
maallisin kuin hengellisin keinoin
järjestelmällisesti on jatkettu milloin paremmalla, milloin
huonommalla menestyksellä. Mutta vieläkin on
kastamattomia v:eja huomattava määrä (1897:
31.488). Ja kastetuistakin suuri (ehkäpä suurin)
osa edelleenkin pysyy kiinni esi-isien uskonnossa.
Suuremmassa määrässä kuin ven. kirkko
tuottaa v:u keskuuteen tunkeutuva ven. uudisasutus
vaaroja votjaakkilaiselle kansallisuudelle ja sen
säilymiselle. Tämä koskee erikoisesti
votjaakkilaisen asutuksen rajaseutuja lännessä ja
pohjoisessa. Koska v. kuitenkin yleensä ovat
jaksaneet säilyttää asuma-alueensa jotenkin
yhtenäisenä ja kun on luultavaa, että viimeaikaiset
järkyttävät tapahtumat ovat saaneet v:kin
herätetyiksi entistä itsetietoisempaan kansallistuntoon,
niin on syytä toivoa, että he edelleenkin
kykenevät säilyttämään kansallisuutensa.
[Tietoja v:sta tavataan \Vitsenin, Rytskovin.
Lepehinin, Pallaksen, Georgin ja Erdmannin
matkakertomuksissa. Muuta kirjallisuutta: G. Fr.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
