Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
29 <S>~
— Tämä vasta on murhetta, vai
kuinka? — k3’säisi poika osoittaen
k3rv-neltä tytön silmässä.
Ei, ei Suinkaan, — sanoi hymyillen
pieni Lohdutus ja katseli samalla
vanhinta sisarta niin veitikkamaisesti silmiin,
että tämä päästi syvän helpoituksen
huokauksen ja näki huoneen ja koko
maailman paljoa kirkkaammassa valossa. —
— Mitä itket? — sanoi leikillisesti pikku
Lohdutus ja poisti suutelolla kyyneleen
vanhimman sisaren silmästä. Hyvä,
rakastettava sisar, joka niin uskollisesti
koetat täyttää paikan, johon Jumala 011
sinut asettanut! Eikö sinulla ole palkkasi
jokaisessa iloisessa naurussa, mikä kotoasi
elähyttää, jokaisessa terveyden punassa
pienten sisartesi poskilla, siinä
rakkaudessa, jota he sinulle osoittavat? Kuinka
miellyttävä on yksinkertainen kotosi,
joka on niin rauhallinen, niin lämmin, niin
täynnä päivänpaistetta joka sopessa, jos
vaan tarkoin katselet! Ja kun päivän
vaivat ovat loppuneet, kun olet kuulustanut
pienten siskojesi läksyt, saattanut heidät
levolle ja lukeuut iltarukouksen heidän
kanssansa, on sinulla vielä kokonainen
tunti itseäsi ja Raamattuasi varten!
Silloin voit koota voimia huomispäiväksi ja
sitten nukahtaa Jumalan rauha
päänalaisena.
Vanhimman sisaren huolet haihtuivat
niinkuin lumihiuteet keväällä. Hänen
neulansa liikkui nopeammin, hänen
katseensa ikäänkuin hyväili kulunutta takkia,
joka oh hänen polvellaan. Ja hän keksi
itsensä hyräilemässä iloista laulua.
Molemmat lapset hiipivät jälleen ulos, ja
pikku Lohdutus sanoi riemuiten pojulle:
näetkö nyt, kuinka paljon olet liioitellut!
Emme vielä ole löytäneet yhtäkään
todellista surua, sillä kaikella paitsi
synnillä on iloinen puolensa, ja sen minä aina
ensiksi näen, en tiedä niiksi.
Niin, sanoi Surun poika, jospa sinä
aina olisit mukanani, niin ihmisot paljoa
mieluummin avaisivat ovensa minulle.
Sinulla on niin ihmeellinen tapa katsoa
kaikkia asioita, että minäkin olen
unohtanut itkeä tänään, kun olen kuunnellut
sinua.
Pikku Suru, mikä estää meitä aina
yhdessä kulkemasta, sinua ja minua.? Missä
sinä saat jotain tehtävää, siinä saan
varmaan minäkin jonkun pienen toimen,
etkö usko sitä? Ja jos aina menemme
Jumalan kuuliaisina lähettiläinä ihmisteu
luo, niin lie aivan varinaau ilolla
avaavat meille sydämmensä. Tule,
menkäämme eteenpäin.
Molemmat lapset seuraavat uskollisesti
toisiaan. Kuu toinen käärii kaikki
ras-kaasen harniaasen huntuun, silloin toinen
kohta kohottaa sen lievettä ,j!t osoittaa
Jumalan rakkautta, viisautta ja armoa.
He vastustavat toisiaan alituisesti, mutta
tottelevat kumpainenkin Mestarinsa
käskyä ja ovat eroittamattomat, niinkauan
kuin maailma seisoo. . . in.
Pieni Yrjö veljeni,
(Jatk.)
iti l-aukka! Minä kuulin hänen
raskaasti huoahtavan, kun hän
laski Yrjön alas sylistään ja
kyykistyi lattialle hänen
viereensä, pitäen hänen kylmistä
kitsistään kiinni, jotka vieläkin
vapisivat.
„Yrjö1’, sanoi hän ja äänensä vapisi
liikut tavaisesti hänen puhuessaan; „sinä
olet, ollut hyvin tottelema toi n, mutta
sinua on jo kylläksi rangaistu, etfen miuii
tarvitse sinua enää rangaista. — Pyydä
Helmiltä vielä anteeksi sitä ikävää, jonka
hänelle olet saattanut."
Hän loi äitiin setilaisen silmäyksen,
joka ilmaisi kysymyksen: luuletko että
hän voi antaa anteeksi? otti pöydältä
kuolleen Sirkkuraukan, suuteli pienellä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
