Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - III osa — Seikkailuni saarella - 15. Saaren asukas
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
122
sanoa. Kolme vuotta hän oli saaren asukkaana, pimeät
ja valoisat ajat, sateet ja poudat, ja toisinaan hän ka
muisteli rukouksia (sanot sinä) ja toisinaan hän taa;
lienee muistellut vanhaa äitiään, vaikkei hän enää olis
elossakaan (sinun pitää sanoa); mutta suurin osa Gun
n in ajasta (tämä on sinun sanottava) — suurin osa hä
nen ajastaan kului toiseen tehtävään. Ja sitten sinut
pitää nipistää häntä poskesta, tällä tavalla.»
Ja hän nipisti minua mitä salaperäisimmän nä
köisenä.
»Sitten sinä jatkat ja sanot näin: — Gunn on kun
non mies (sanot sinä), ja hän luottaa äärettömän paljot
enemmän — äärettömän paljon, muista se — synnyn
näisiin herrasmiehiin kuin noihin onnenpoikiin, joihit
hän itsekin on kuulunut.»
»Suoraan sanoen», minä virkoin, »minä en ym
märrä sanaakaan kaikesta tuosta. Mutta vähät siitä, sill
onhan kysymys nyt siitä, miten minä pääsisin laivaan.
»Niin vain, siinähän se pulma totta tosiaan onkin»
hän vastasi. »Mutta minulla on venhe, jonka olen teh
nyt näillä omilla käsilläni. Se on sen valkean kalliot
juurella. Jos kaikki menisi hullusti, niin voisimme sill
yrittää pimeän tultua. Hui!» hän huudahti, »mikä se oli?
Sillä juuri silloin, vaikka auringonlaskuun oli viel
tunti tai pari, jyrähti tykinlaukaus, ja koko saari siihet
kaikuna vastasi.
»Ne ovat alkaneet taistella!» minä huudahdit
»Seuraa minua.»
Ja minä rupesin juoksemaan satamaamme kohti, ka
ken pelkoni unhottaen, ja tuo vuohennahkoihin puett
erakko hölkytteli kepeästi rinnallani.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
