Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - II. Separatism - Jakob Jakobsson Kärmäki och Catharina Asplund
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
antamaan, vaikka pappi itse näkee vuosi vuodelta, että he
valehtelevat. Pappi näkee, kuinka he keskenänsä
riitelevät, vannovat, kiroilevat, juovat, spelaavat ja hullutelevat,
ja muutoin tavallisissa synneissä elävät sitte niinkuin
en-nenki, he hänen kanssansa ja hän heidän kanssansa;
yhtähyvin hän antaa koko maailman joukolle ilman eroitusta
ehtoollisen ja syntein anteeksi saamisen kolme ja neljä
kertaa vuodessa. Niin on asiat Näs’in seurakunnassa,
herra provasti. Jumala armahtakoon senkaltaista liikkeellä
olevaista ja hallitsevaista ulkokultaisuutta, väärää oppia,
erhetystä ja jumalatointa christillisyyttä. Herra provasti
ajatelkoon itse perään, eikö niin ole.
Paavali sanoo Korintterein ehtoollisesta, ettei se niiden
jo silloin sisälle joutunein väärin käytösten tähden ollut
mikään Herran ehtoollinen. Minulla olisi useammat
todistukset ja syyt, mutta jätän ne mainitsemata herra
provas-tille, jollenka senkaltaiset totuuden perustukset ennen
taitavat tutut olla, ja sen minulle myöten antaa, etten minä,
koska täällä niin pahoin asiat on, taida sisälle tunkea
itseni senkaltaiseen Jumalan sanaa vastaan sotivaiseen
ulkokultaisuuteen ja ehtoollisen menoon. Herra provasti
taitaisi löytää tykönänsä jotaki elämässänsä, joka kieltää
minun heikon omantuntoni, että uskollisuudessa ja rakkauden
yhdistyksessä sallia lipittää minua ja antaa ehtoollista,
jota minä kuitenki halajaisin saada uskolliselta, synnistä
kääntyneeltä, Herralta sitä varten lähetetyltä ja voidellulta
papilta, jolta olisi todistus siitä minun sydämessäni, että hän
on, niinkuin hänen apostolin Paavalin neuvon jälkeen
oleman pitäisi 1 Tim. 3: 2—6 ja Tit. 1: 7, 8, nimittäin
nuhteettoman, ei röykkiän, ei tylyn, ei ilkeän voiton pyytäjän, ei
riitaisen, ei ahneen, eikä äsken christityn, vaan raittiin, siveän,
vierasten holhojan, hurskaan, pyhän ja puhtaan. Jos hänellä
nämät tuntomerkit ovat, niin hän on Herran pappi ja ei
lihallinen ja maallinen. Sitte minä taitaisin omantunnon
rauhalla ja parannuksella hyödyttää itseni hänestä ja
hänen saarnansa kuulla. Mutta koska ei he senkaltaiset ole,
niin . minun täytyy tunnustaa, että minä heidän puheestan-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>