Full resolution (JPEG)
- On this page / på denna sida
- Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
 |
| Ill. ALBERT ENGSTRÖM |
Sunnuntaimetsästäjä (ohi ammuttuaan): — No ammu sitte itte ittesi,
senkin saakuri!
tolan nuorten neitosten kanssa
kedoilla, kuhertelimme ja
haalasimme mukanamme peittoja ja
päällysvaatteita ja
käyttäydyimme kuten ainakin
ylioppilaat käyttäytyvät ennenkuin
heistä on ehtinyt tulla
vetelehtijöitä. Kallialan haka oli paras
kävelypaikkamme. Se vietti
loivasti merenrantaan ja oli
täynnään valkorunkoisia koivuja.
Meren rannalla oli laivalaituri,
puoti, pari kalastajamökkiä ja
pursimies Perälän talo. Pursimies
oli erikoinen ystävämme. Hän
oli aina iloinen ja oli elämän
myrskyissä saanut
särmikkäisyytensä parahiksi hiotuksi.
Hän oli ollut mukana siihen
aikaan kun puukot heiluivat, hän
osasi vaikka mitä, ja hänellä oli
mainio purjevene, mansikkamaa,
viisi mehiläispesää, muutamia
verkkoja ja suurustinki, joka
toimi moitteettomasti.
Enimmät pursimiehen juoksevista
asioista toimitti hänen eukkonsa,
pyöreäperäinen sammakko,
johon Perälä aikoinaan Tukholmass a oli rakastunut.
Eukkorassu oli myös vanha ja harmaantunut ja oloihinsa
alistunut paremmin kuin ukko itse. Niinhän se useimmin
onkin.
Onko kukaan ollut naisten kanssa kävelyllä kun
vihainen härkä yhtäkkiä ilmestyy eteen? Eikö?
Luulenpa että ihmisen sisimmät ominaisuudet
sellaisessa tapauksessa nopeimmin ja kaunistamattomimmin
putkahtavat esille. No niin! Tiberius ilmestyi lihallisessa
olemuksessaan eteemme eräänä päivänä kun vaelsimme
metsään eväskoreinemme, viettääksemme siellä
valkopintaisten koivujen varjossa muutaman tunnin
kuhertelun ja syönnin touhussa. Kuvitelkaa sarvekas
paholainen verestävine silmineen hyökkäämässä
rakastuneitten ylioppilaiden ja kainojen neitosten viattoman seuran
keskeen!
Muistan tuskin mitä itse tein. Sen muistan kuitenkin
että paiskasin laseja ja lautasia täynnä olevan korini
härän silmille. Se viivytti härkää hetkisen, se puuhaili
korin kera pitemmän ajan. Seuraavana hetkenä
havaitsin olevani menossa täyttä vauhtia koivun runkoa ylös,
parahiksi korkealla välttääkseni muutoin
välttymättömän kohtaloni. Pysähdyin lähimmälle Tiberiuksen
vaikutuspiirin ulkopuolella olevalle oksalle ja tarkastelin
tilannetta. Naisista ei näkynyt jälkeäkään, mutta puissa
ympärilläni istui 5 muuta ylioppilasta, jotka näyttivät
mielenkiinnolla seuraavan idylliämme häirinneen hirviön
aan kuovintaa ja mylvintää.
Tiberius tuli minun koivuni luo, penkoi maata, puisti
päätään ja hioi sarviaan puun runkoon, peräytyi ilkeästi
mylvähdellen, tutkiskeli minua hetkisen verestävillä
silmillään ja laskeutui sitten yks’ kaks’ kaikessa rauhassa
märehtimään. Se tiesi että olimme tallella kuin pienessä
purkissa. Miksipä siis hätäillä?
Mitä ajattelivatkaan armaat neitosemme meistä?
Eikö meidän toreadoorien tavoin olisi pitänyt rientää
härkää vastaan ja matadoorien lailla jäädä voittajana
taistelutantereelle? Sen sijaan istua kyykötimme kuin
köyhät, kurjat ylioppilaat kukin oksallamme, vihaisina,
peloissamme ja melkeinpä kiroten syntymähetkeämme.
Tunsimme sanalla sanoen syvästi mahdollisuuksiemme
rajat.
En tiedä kuinka kauan siellä istuimme, mutta tunnit
kuluivat. Tiberius nousi toisinaan jaloittelemaan ja
tiiraili onnettomuutta ennustavilla silmillään meitä.
Hän kyllä voisi odottaa kuinka kauan tahansa. Hänhän
sai astella edestakaisin katettu ruokapöytä turpansa
ulottuvilla. Hänellä oli kyllä aikaa.
Tuli ilta ja hämäryys laskeutui maille sovittavine
verhoineen. Sitten kuului yks’ kaks’ askeleita kauempaa
haassa. Navetta-Juho se siellä lähestyi.
— Tebirjuus! Tebirjuus! Täälläkö sinä kuhnailet,
ukkoseni? Jouduppas nyt niin mennään kotiin! Tule, tule
pikku Tebirjuus! houkutteli Juho. Mutta sitten äkkäsi
hän meidät kurjat, jotka näännyimme koivujen
tuoksuavissa lehdiköissä.
Mitä ihmettä? Kantitaatitko ne siellä puissa? Niin!
Tebirjuksen kanssa ei juuri ole hyvä leikitellä, sen ma
sanon. Mutta asia on näet niin että kamariherra ei pidä
siitä että maleksitte täällä hänen haassaan tiputellen
ympärillenne paperinjätteitä ja munankuoria. Tämän
hän on kyllä sanonut panksunaatin rouvalle, mutta se
peijakas ei ole kuullakseenkaan patruunan käskyjä ja
orteleita. Siksi sanoikin patruuna minulle: Juho, sanoi
hän; laskeppas Tebirjuus hakaan, sanoi hän, niin sehän
on sitten piru etteivätkö anna hakani olla rauhassa. No!
Minä laskin Tebirjuksen irti, niin että nythän herrat
näkevät miten käy kun ei kamariherraa totella.
Tiettävästi olisi panksuunin rouvan pitänyt varoittaa herroja,
mutta sitäkö se senkin täyteinen tekisi. Mutta nyt pitää
Tebirjuksen kotiin, sillä se on näets niin että sen pitää
niin sanoakseni töihin muonansa puolesta, hihii! Mutta
mulla on käsky laskea se taas irti niin pian kuin se on
temppunsa tehnyt, niin että on parasta että herrat
pysyttelevät muilla mailla naikkosineen, papereineen ja
munankuorineen!
Tiberius, tuo masentumaton, julma, oli noussut
makuultaan ja kyhnytteli turpaansa Juhon takin hihaan.
— Sanonpa vaan, herrat, varokaa Tebirjusta! Sillä
minä olen ainoa johon se sopeutuu ja jos tässä käy niin
että minusta henki heittää niin eipä tule toista, joka
pystyy sitä hoitamaan, vaan saavatpa luvan vaan ampua
sen. Sellainen poika se on Tebirjuus! Mutta sellaista
sonnia, mitä viran hoitoon tulee, ei löydykkään koko
maassa ja maakunnassa. Niin että paras pelätä ja
kunnioittaa sitä niinkuin patruunaakin. Tuu’ nyt Tebirjuus,
niin lähdetään! Mutta älkää kiivetkö alas ennenkuin
olemme kuulumattomissa. Sanon sen vaan varmuuden
vuoksi!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Sat Dec 9 21:39:30 2023
(aronsson)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/eapiirrok/0007.html
